Kemi, Tornio ja Kemijärvi selvittävät vetovoimaansa

Seutukaupunkien mielikuvien selvittämisellä haetaan keinoja kaupunkien elinvoiman lisäämiseen.

kaupunkiseudut
Tornion hallituskatu talvella
Tornio on yksi Suomen 55 seutukaupungista.Antti Heikinmatti / Yle

Seutukaupungit selvittävät vetovoimaansa. Verkossa toteutettavaan vetovoimakyselyyn (siirryt toiseen palveluun) voivat vastata seutukaupunkien asukkaat. Kyselyssä arvioidaan myös naapurikaupunkeja. Lomakkeen täyttämiseen kuluu noin viisi minuuttia.

Tutkimus päättyy torstaina 31. tammikuuta.

Mielikuvien selvityksen avulla autetaan kaupunkeja kehittämään niiden tunnettuutta ja vetovoimaa sekä sitä kautta elinvoimaa.

Seutukaupungit ovat alueensa keskuksia, mutta eivät maakuntakeskuksia. Lapin seutukaupungit ovat Kemi, Tornio ja Kemijärvi. Kaikkiaan Suomessa on 55 seutukaupunkia.