Sohjoa, kohvaa ja suuria vaihteluita paksuudessa – järvien jäät heikkoja Etelä-Savossa

Ely-keskuksen tuoreissa mittauksissa jäät olivat noin yhdeksän senttiä tammikuun keskiarvoa ohuemmat.

Lyhyet
YLE Keski-Suomi / Jarkko Riikonen

Järvien jäät ovat heikkoja Etelä-Savossa, ja niiden paksuudessa on suuria alueellisia vaihteluita. Vaikka rannalla jäätä on jo paikoin tukevasti, voi jää olla heikkoa erityisesti suurien järvien selkävesillä.

Ely-keskuksen tuoreissa mittauksissa jäät olivat noin yhdeksän senttimetriä tammikuun keskiarvoa ohuemmat. Esimerkiksi Mikkelin Ristiinassa ja Mäntyharjun Tommolassa jää oli 14 senttimetriä tavanomaista ohuempaa.

Jääpeitteiden kokonaispaksuudet ovat 11–24 senttimetriä mittauspaikasta riippuen. Jää koostui pääosin teräsjäästä. Kaikissa Etelä-Savon mittauspaikoissa oli jään päällä vedestä ja lumesta koostuva sohjokerros, jonka päällä vielä ohut kuiva lumikerros.

– Mittauksissa huomasimme, että jään paksuuntuminen oli alkuvuonna hyvin vaatimatonta. Tämä kertoo siitä, että jään päällä on hyvin eristävä kerros lunta, vesienhoidon asiantuntija Juho Kotanen Etelä-Savon ely-keskuksesta sanoo.

Viimeisimmät tiedot eri mittauspisteiltä voit tarkastaa Suomen ympäristökeskuksen kartalta (siirryt toiseen palveluun). Suomen ympäristökeskus ylläpitää myös jäätilanteen ennustekarttaa, joka aukeaa tästä linkistä (siirryt toiseen palveluun).

Alkuviikosta kerroimme, että esimerkiksi Mikkelissä ja Rantasalmella retkiluisteluratoja ei ole pystytty rakentamaan jäiden heikkouden vuoksi.

Lue myös:

Retkiluistelureiteistä ja jääladuista voidaan vain unelmoida Etelä-Savossa huonon jäätilanteen takia