Oulussa Kellon kouluun on kohdistunut uhkaus – "On suhtauduttava aina niin, että uhkaus pitäisi paikkaansa"

Oulun poliisin komisario Petri Savela kertoo, että uhkauksen todenperäisyydestä ei ole tietoa.

koulut
Oulun Kellon koulu 10.1.2019.
Paulus Markkula / Yle

Oulussa Kellon kouluun on kohdistunut uhkaus huomiselle. Koulu on tiedottanut vanhempia tilanteesta. Poliisi ja vartiointiliike ovat paikalla alueella huomenna.

Koulussa on yhteensä noin 630 oppilasta, lisäksi samassa rakennuksessa toimii päiväkoti.

Oulun poliisin komisario Petri Savela kertoo, että uhkauksen todenperäisyydestä ei ole tietoa, eikä uhkauksessa ole mitään konkreettista. Poliisilla ei ole tietoa, kuka uhkauksen on esittänyt. Savelan mukaan asiaa selvitetään.

Hän painottaa, että tämän tyyppiset tapaukset on otettava aina vakavasti.

– Näihin on suhtauduttava aina niin, että uhkaus pitäisi paikkaansa.

– Tällaiset uhkaukset aiheuttavat pelkoa lapsissa ja työntekijöissä, Savela jatkaa.

Koulu jatkuu Kellon koulussa normaalisti huomenna. Savelan mukaan tarvittavia varotoimenpiteitä kuitenkin tehdään.

Oulun sivistys- ja kulttuuripalveluiden valmiuspäällikkö Jari Haapalainen kertoo, että tilanne Kellon koulussa on tällä hetkellä rauhallinen.

Myös hänen mukaansa tilanteeseen on suhtauduttava vakavasti. Tieto uhkauksesta tuli Haapalaisen mukaan poliisilta.

Kellon koululta toivotaan, että asiasta keskustellaan kotona. Lisäksi oppilaat voivat keskustella asiasta koulukuraattorin tai -psykologin kanssa.