Sitku ja mutku – Kun kuntosalitreenit ja muut tavoitteet tyssäävät alkuunsa

Kuntosalilla on nyt niin täyttä, että laitteille täytyy jonottaa, eikä ryhmätunneilla ole tilaa. Kaksi kuukautta eteenpäin ja taas mahtuu, koska ihmisten motivaatio on ehtinyt hiipua.

motivaatio
Sirpa Saari treenaa kuntosalilla
Niko Mannonen, Yle

Alkuvuodesta elämäntaparemontti tuntuu alkavan hienosti. Kuntosalilla rehkii innokas porukka.

Sitten into lopahtaa ja vähitellen salikerrat harvenevat. Miksi siinä käy niin?

Lasse Seppäsen mukaan monestakin syystä. Ensinäkin jo tavoite voi olla väärä. Ihminen on ostanut kalliin kuntosalikortin, koska hänestä tuntuu, että niin kuuluu vuodenvaihteen jälkeen tehdä.

Täytyy lähteä liikkeelle.

– Moni huomaa muutaman viikon jälkeen, että sehän vaatiikin yllättävän paljon työtä. Minun täytyy sitoutua liikuntaan ja oikeaan ruokavalioon. Pian mielihaluyllyke ylittää tavoitteen eteen tehtävän pienen ponnistelun.

Man springer på löpband på gym
Mikael Crawford/Yle

Seppäselle tilanne on tuttu. Hän tietää, miltä tuntuu, kun motivaatio on nollassa.

Hänellä on kuusi ampumahiihdon suomenmestaruutta ja hän on kahdesti selvittänyt triathlonin täyden eli Ironman-matkan. Kiipeilykokemusta on karttunut Afrikan Kilimanjarolta.

Hän on valmentanut kuntoilijoita ja urheilijoita sekä kouluttanut liikunta- ja hyvinvointialan ammattilaisia. Nykyisin Seppänen toimii psyykkisenä valmentajana.

Samat tavoitteita ja motivaatiota koskevat lainalaisuudet kuin kuntoilussakin, pätevät Lasse Seppäsen mukaan myös työelämässä, opiskelussa tai perhe-elämässä.

Hyvin laaditut tavoitteet johtavat varmemmin onnistumisiin. Jos ylipäätään haluamme saada jotain aikaiseksi, siihen tarvitaan motivaatiota.

Valmentajan mielestä motivaatio ei tule, motivaatio tehdään.

Nuori nainen kuntosalilla.
Neniya Lanti / AOP

Mutku- ja sitkutyypeillä into lopahtaa alkuunsa

Aloittaminen on aina vaikeinta.

Päässä alkaa jo parin hikiviikon jälkeen takoa ajatus, että on surkimus, ei kannata edes yrittää, miksi ponnistella, kun elämästä voi nauttia ja päästä helpommalla.

Selityksiä omalle vetelyydelle löytyy aina. Yksi yleisimmistä on kiire.

Lasse Seppänen vertaa alkua uusien juoksukenkien, luistinten tai hiihtomonojen sisäänajoon. Hiertää ja tuntuu epämukavalta, mutta pian jalka tottuu.

Ensiksi on selvitettävä itselle, miksi haluan tätä tehdä, esimerkiksi käydä kuntosalilla.

– Ei kannata tuhlata energiaa sellaisiin asioihin, mitä ei oikeasti edes halua. On turha mutkutella ja sitkutella sellaista, mikä ei ole itselle edes kovin tärkeää.

Kahvakuula, jossa lukee 928 kiloa
Niko Mannonen / Yle

Lasse Seppäsen mukaan selittelyt ovat suojakeinoja, jotka kertovat, ettei vain pystynyt sitoutumaan tavoitteisiin, eikä motivaatio riittänyt päämäärän toteuttamiseksi.

Hän käyttää termiä ”opittu avuttomuus".

"Alkaa uskotella itselleen, että enhän ole tässä aiemminkaan onnistunut, niin en voi nytkään."

Lasse Seppänen

– Ikään kuin innostuu samasta asiasta usempaan otteeseen, mutta jossain vaiheessa alkaa uskotella itselleen, että enhän ole tässä aiemminkaan onnistunut, niin en voi nytkään. Minulla ei riitä kurinalaisuutta, eikä ole riittänyt ennenkään.

– Jos odotukset omasta onnistumisesta ovat hiipuneet ja rypee pohjamudissa, motivaatio lässähtää.

Älä tukahduta motivaatiota hikeen

Lasse Seppänen neuvoo lähtemään liikkeelle pienin askelin, kohti isoja, pitkän aikavälin tavoitteita.

"Alkuvuodesta ihmiset alkavat liikkua liikaa ja liian tehokkaasti suhteessa heidän kuntoonsa."

Lasse Seppänen

– Usein alkuvuodesta ihmiset alkavat liikkua liikaa ja liian tehokkaasti suhteessa heidän kuntoonsa. Sitten iskee väsymys, elimistö pysäyttää ja se vaikuttaa motivaatioon.

Myös väärä lajivalinta voi viedä innostuksen rippeetkin. Lajin pitäisi tuoda iloa ja mielihyvää.

– On luonnollista, että joku asia, jota tekee paljon, alkaa maistua puulta. Silloin on hyvä tehdä välillä muuta kiinnostavaa, niin motivaatio säilyy paremmin.

Sanni Hautakoski treenaa kuntosalilla
Marko Siekkinen / Yle

Tavoitteiden saavuttamisessa sosiaalinen tuki on tärkeää: kuka voisi minua sparrata tai jakaa kokemuksia kanssani?

Useimmille meistä päämäärän saavuttaminen on vaivattomampaa ja motivoivampaa, kun kuntoilee ryhmässä tai ystävän kanssa.

– Kun harjoittelin triathlonin täysmatkalle, minun oli todella vaikea saada itseäni kahdesti viikossa aamulla kuuden aikaan uimahallille. Se oli helpompaa, kun tiesi että samaan aikaan harjoitteleva serkkuni odotti uimahallilla. En voinut keksiä tekosyitä.

Innostuminen antaa energiaa ja motivoi jatkamaa

Kokeneinkaan kuntosalin Personal Trainer ei pysty ihmeisiin, jos asiakkaan oma motivaatio on kadoksissa.

Tavoitteiden saavuttaminen vaatii itsekuria.

Lasse Seppänen muistuttaa, että jos syömme huonosti, emme liiku tai nuku tarpeeksi, hyvistä tavoitteista ei silloin viitsi pitää kiinni, vaikka juuri ne voisivat johtaa parempaan oloon ja virkeämpään mieleen.

Seppäsen mielestä meidän täytyy motivoitua motivoitumiseen.

Käsipainoja kuntosalilla.
Uula Kuvaja / Yle

Jos omiin päämääriinsä uskoo, niihin suhtautuu myönteisesti ja tavoitehakuisesti. Kun ryhtyy tekemään jotakin itselleen merkityksellistä, siihen uppoutuu ja siitä nauttii.

– Alat innostua ja tunne vie mennessään. Saat palkitsevia elämyksiä, jotka antavat energiaa sekä auttavat vaikeina hetkinä.

Lasse Seppänen on kirjoittanut useita liikunta- ja hyvinvointiaiheista kirjoja. Uusin, Motivaatio – Perseelle potkimisen käsikirja julkaistiin joulukuussa.