Googlen kehittelemä "näkymätön näppäin" voi korvata erilaisten nappuloiden lisäksi vaikkapa kosketusnäytöt

Yhtiön tekemän videon perusteella keksintö mullistaisi tavan, jolla käytämme laitteita tulevaisuudessa.

keksinnöt
Sormilla ohjataan tietokonetta.
Derrick Frilund / Yle

Googlen esittelyvideolla (siirryt toiseen palveluun) peukalon ja etusormen kosketuksella voi rullata näyttöä liu´uttamalla etusormea vasten ylös tai alas.

Painamalla peukalon yhteen etusormen kanssa voi puolestaan painaa "näkymätöntä nappulaa". Siis ilman kosketusta laitteeseen, jota haluaa ohjata.

Google on kehittänyt tekniikkaa jo vuodesta 2015 projektinimellä Soli. Yhtiön tavoitteena on kehittää käyttöliittymä, jossa näyttöä ei tarvitse koskettaa.

Tekniikka perustuu pienen pieneen tutkaan

Keksintö perustuu tutkaan, joka mahtuu 8 X 10 millimetrin kokoiseen siruun.

Laitteisto siis reagoi liikeeseen, joka sormilla tehdään sen tutkasäteiden vaikutuspiirissä.

Se voidaan yhtiön mukaan asentaa esimerkiksi autoon, kännykkään, jopa lentokoneeseen – älykelloihin, tietokoneisiin tai vaikka kaiuttimiin. Se toimii myös pimeässä ja erilaisten materiaalien läpi.

Viranomaisilta vihreää valoa jatkokehitykseen

Projekti sai hiljattain Yhdysvaltain viestintäministeriön hyväksynnän.

Valvovan viranomaisen lupa on tarpeen, sillä keksintö perustuu tutkaan, joka toimii tietyillä taajuuksilla: se ei voi toimia häiritsevästi samoilla taajuuksilla muiden laitteiden kanssa.

Googlen keksintö sai luvan toimia 57–64 gigahertsin alueella.

Siitä, miten pitkällä kehitystyö on tällä hetkellä tai milloin keksintö on valmis tuotantoon, yhtiö ei nettisivuillaan paljasta.

Mutta videon perusteella keksintö vaikuttaa mullistavan tavan, jolla laitteita käytämme tulevaisuudessa.