Oulussa Kellon koulua kohtaan on kohdistunut uhkaus perjantaille

Koulu on tiedottanut vanhempia tilanteesta. Poliisi ja vartiointiliike ovat paikalla alueella huomenna.

Oulu
Oulun Kellon koulu 10.1.2019.
Paulus Markkula / Yle

Oulussa Kellon kouluun on kohdistunut uhkaus.

Oulun poliisin komisario Petri Savela kertoo, että huomiselle perjantaille kohdistetun uhkauksen todenperäisyydestä ei ole tietoa, eikä uhkauksessa ole mitään konkreettista. Savela kuitenkin painottaa, että tämän tyyppiset tapaukset on otettava aina vakavasti.

Koulu on tiedottanut vanhempia tilanteesta. Poliisi ja vartiointiliike ovat paikalla alueella huomenna.

Koulussa on yhteensä noin 630 oppilasta, lisäksi samassa rakennuksessa toimii päiväkoti. Koulu jatkuu Kellon koulussa normaalisti huomenna.

Savelan mukaan tarvittavia varotoimenpiteitä kuitenkin tehdään. Poliisilla ei siis ole tietoa, kuka uhkauksen on esittänyt, mutta Savelan mukaan asiaa selvitetään.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)