Helsinki etsii satoja opettajia ensi lukuvuoden alkuun

Opettajan virkoja on avoinna yli 300, suurin osa perusopetuksessa. Kouluikäisten määrä kasvaa Helsingissä nopeasti.

Helsinki
Läheltä
Yle

Helsingin peruskouluissa ja lukioissa on yli 300 avointa opettajan virkaa. Helsingin rekrytoi tammikuussa uusia opettajia sekä suomen- että ruotsinkielisiin kouluihin ensi syyslukukauden alkuun. Lisäksi avoinna on neljä rehtorin paikkaa.

Henkilöstön tarvetta lisää se, että lasten ja nuorten määrä kasvaa lähivuosina voimakkaasti. Eniten lisääntyy 7–15 -vuotiaiden määrä, kahdeksan prosenttia, eli 4400 oppilaalla.

Enemmistö avoimista viroista on perusopetuksessa. Opettajia tarvitaan sekä uusiin tehtäviin että eläkkeelle jääneiden tilalle.

Rehtoreita haetaan vakinaisiin virkoihin Haagan peruskouluun, Meilahden yläasteelle, Jätkäsaaren peruskouluun ja Tapanilan ala-asteen kouluun.