Poliisi aikoo pian tarkastaa, mitä kultakaivoksen salaiseen kaatopaikkaan oikein on kätketty: Uutta tietoa tutkinnasta

Jätevuoren löytyminen Oriveden kultakaivoksesta on lisännyt Suomessa keskustelua, kohdellaanko ulkomaisia yhtiöitä liian lepsusti.

kaivokset
Mies ja kaivoskone kaivoskäytävässä
Arkistokuva Oriveden kultakaivoksesta. Yle

Poliisitutkinta on käynnissä Oriveden kaivoksella. Pirkanmaalla Orivedellä sijaitsevasta kaivoksesta löytyi syksyllä 66 metrin syvyydestä salainen kaatopaikka.

Kaivosten isot ongelmat ovat käynnistäneet Suomessa keskustelun, pitäisikö ulkomaisten kaivosyhtiöiden ehtoja kiristää.

Dragon Mining kertoi listautumisannissa, että rikastamon lupa- ja mahdollinen valitusprosessi kestää niin kauan, että yhtiö ehtii joka tapauksessa tyhjentää Suomen kaivoksensa. Tämä on herättänyt keskustelua.

Suurin osa eduskuntapuolueista haluaa Suomeen uuden kaivosveron, selvisi eilen Ylen kyselystä. Yhdeksästä eduskuntapuolueesta kuusi kannattaa kaivosveroa tai jotain vastaavaa lisähyvitystä. Sillä kaivosyhtiöt laitettaisiin maksamaan Suomesta louhimistaan tuotteista nykyistä isompi korvaus.

Poliisi aikoo käydä tarkastamassa Oriveden kaivoksen tammikuun aikana nähdäkseen, mitä jätteitä sen sisälle on varastoitu luvatta. Kaivosyhtiö Dragon Mining on aloittanut siivoamisen, ja se aikoo nostaa kaivoksesta jätteet maanpinnalle ja jatkokäsitellä ne ympäristövaatimusten mukaan.

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jari Kinnunen sanoo, että esitutkinta kestää vielä. Esimerkiksi kuulustelut kaivoksessa ovat vielä kesken.

Tutkitaan ympäristörikoksena

Pirkanmaan Ely-keskus on kehottanut kaivosyhtiö Dragon Miningin tyhjentämään kaivoksen. Poliisi on tutkinut kaivoksen likaamista ympäristörikoksena.

Kaivosyhtiötä epäillään törkeästä turmelemisesta. Asiaa tutkitaan rikosnimikkeellä törkeä ympäristön turmeleminen

Kaksi ihmistä kävelee poispäin kaivoksessa
Oriveden kaivoksen tulevaisuus mietityttää monia.Antti Eintola / Yle

Jätteiden laiton varastointi kaivostunneliin on poliisin arvion mukaan alkanut jo kaivoksen edellisen omistajan, Outokumpu Oy:n aikana.

Outokumpu Oy toimi Orivedellä vuoteen 2003 saakka. Australialaisomistuksessa oleva Dragon Mining aloitti kullan louhinnan Oriveden kaivoksella vuonna 2007.

Poliisin mukaan kaivoksen nykyinen johto on lopettanut väärän käytännön vuonna 2016.

Kaivostunnelissa on ollut kuvausten mukaan öljytynnyreitä, räjähdelaatikoita, muovia ja metallia. Jätteitä voi olla myös syvemmällä.

Hankalasti puhdistettava

Tammikuussa selvisi, että Oriveden kultakaivoksessa olevaa luvatonta kaatopaikkaa ei ehkä koskaan saada kokonaan puhtaaksi.

66 metriä syvemmällä oleva jäte on Dragon Miningin mukaan hankalasti poistettavissa. 85 metrin taso on osin täyttynyt liejusta ja vedestä, eikä sinne ole pääsyä. Puhdistaminen on yhtiön mukaan vaarallista.

Yhtiön mukaan kokemuksia näin vanhojen louhosten tyhjentämisestä ei ole.

Pirkanmaan Ely-keskuksen ympäristönsuojeluyksikön päällikkö Tuija Sievi-Korte sanoi Ylelle aiemmin, että jää nähtäväksi, miten siivous onnistuu..

– Vielä ei ole lopullisesti voitu ratkaista, miten paljon muuta siivotaan kuin tasoa 66. Työn edetessä siivouksen toteuttamisen edellytykset ja aikataulu tarkentuvat. Siivoukseen liittyvistä asioista päätetään yhteistyössä kaivoksen turvallisuutta valvovan viranomaisen Tukesin kanssa, jolle kaivoslain mukaiset valvontatehtävät kuuluvat, Sievi-Korte kertoi..

Kaivoskone Oriveden kultakaivoksessa
Antti Eintola / Yle

Pirkanmaan Ely-keskus kehotti Dragon Miningin tekemään siivoussuunnitelman lokakuun lopussa. Louhos pitää tyhjentää 66 ja 85 metrin tasoista. Koska jätteiden laittaminen on aloitettu Ely-keskuksen mukaan jo 1990-luvulla, ei tiedetä tarkkaan, mitä kaivoksesta vielä löytyy.

Kymmeniä kuutioita jätettä

Yhtiön vastauksesta Ely-keskukselle selvisi, että 66 metrin syvyydessä on arviolta 30–50 kuutiota jätettä. Tämän siivoamisessa kuluu yhtiön mukaan muutama viikko, jos sortumariskiä saadaan vähennettyä.

– Toiminnanharjoittaja esittää ensisijaisena vaihtoehtona, että louhoksesta lastataan pois vain tasolla -66 m oleva näkyvä jäte, sillä töiden onnistuminen kokonaisuudessaan on hyvin epävarmaa ja riskialtista, Dragon Mining kertoi siivoussuunnitelmassa.

Dragon Mining vetosi myös siihen, että 85 metrin syvyydessä olevia jätteitä on sijoitettu jo ennen Dragon Miningia. Sen mukaan jätteiden käsittelylle on löydettävissä turvallisuuden ja ympäristön kannalta parempi vaihtoehto kuin tuoda niitä maanpinnalle.

Kaivosyhtiö Dragon Mining jatkaa kullan kaivamista ja malminetsintää Orivedellä, vaikka sen uusi lupahakemus hylättiin. Kaivos toimii vanhalla luvalla.

Oriveden kultakaivoksen omistaja Dragon Mining on ollut otsikoissa viime aikoina myös Valkeakoskella. Siellä mielenosoittajat vastustivat kultakaivoksen aloittamista. Valkeakosken kohutusta kultakaivoksesta on tehty myös kirjallinen kysymys.

Lue lisää:

Syvältä kaivoksesta paljastunut salainen kaatopaikka ei ehkä koskaan puhdistu täysin, selviää Dragon Miningin papereista – "Se jää nähtäväksi"

Asiantuntijat A-studiossa: Ympäristövalvonnan resurssit ja kaivosten maksamat vakuusrahat liian pieniä

Puolueilta laaja kannatus kaivosverolle Ylen kyselyssä – kaivosyhtiöt halutaan panna maksamaan lisää Suomesta kaivetuista mineraaleista Elinkeinoministeri Lintilä: Kaivoksien vakuutusmaksun ja kaivosveron käyttöönottoa voi pohtia

Analyysi: Oriveden kaivosta pyöritetään ikivanhalla ympäristöluvalla – valitusrumba on venynyt niin pitkään, että Dragon Mining kertoo jo saaneensa kaivoksesta lähes kaiken haluamansa