Kova tuuli huolettaa taas Pohjanmaalla – Aapeli-myrskyn aiheuttamat vahingot voivat pahentaa tuulen tuhoja

Vaasan Sähkö varautuu uusiin sähkökatkoihin, vaikka Aapelin aikaisiakaan ei ole vielä saatu korjattua.

myrskytuhot
Ilmatieteen laitoksen varoitukset 11.1.2019
Hanne Leiwo/Yle

Ilmatieteen laitos on antanut Pohjanmaalle ja Keski-Pohjanmaalle tuulivaroituksen. Ennusteen mukaan (siirryt toiseen palveluun) tuulen nopeus saattaa maa-alueilla perjantaina iltapäivällä olla puuskissa jopa 20 metriä sekunnissa.

Merialueille Selkämeren etelä- ja pohjoisosaan on annettu aallokkovaroitus ja tuulivaroitus. Myös Merenkurkussa tuuli voi yltyä kovaksi.

Vaasan Sähkössä varaudutaan tuuleen ja sen aiheuttamiin vahinkoihin. Omalta osaltaan tuulen vahinkoja saattaa pahentaa viimeviikkoinen Aapeli-myrsky, jonka tuhojen korjaaminen on yhtiön alueella vielä pahasti kesken.

Aapeli on saattanut vahingoittaa esimerkiksi puiden juuristoja. Mahdollisesti pystyssä vielä olevat puut ovat näin herkempiä kaatumaan kovassa tuulessa.

Aapelia korjataan edelleen

Vaasan Sähkön alueella perjantaina aamupäivällä olleet sähköviat (siirryt toiseen palveluun) olivat Aapelin aikaisia.

– Joissain paikoissa linjoille ei ole kaatunut puita, vaan kokonainen metsä, sanoo Vaasan Sähkön käyttöpäällikkö Petter Södergran.

Vahinkoalueita on etenkin saaristossa. Södergran arvelee, että kaikilla kesämökeillä on sähköt noin viikon kuluessa. Myrskytuhojen korjaukset jatkuvat kuitenkin vielä viikkoja.