Yhdysvallat on virallisesti aloittanut vetäytymisen Syyriasta

Yhdysvaltalainen sotilasviranomainen ei kertonut vetäytymisen aikataulusta. Presidentti Donald Trumpin ilmoitus vetäytymisestä yllätti liittolaiset viime kuussa.

Syyria
Kaksi panssariajoneuvoa ajaa tiellä Yhdysvaltain liput liehuen. Kauempana pellom keskellä näkyy valkoisia pick up -autoja.
Yhdysvaltain armeijan ja YPG-järjestön kurditaistelijoiden saattue partioi Syyriassa huhtikuussa 2017. Nyt Yhdysvallat on alkanut vetää joukkojaan Syyriasta.Youssef Rabie Youssef / EPA

Yhdysvaltain johtama liittouma on alkanut vetää joukkoja Syyriasta, liittouman tiedottaja sanoo. Liittouma ei kerro, kuinka kauan vetäytyminen kestää.

– Operaatioturvallisuuden takia emme kerro tarkoista aikataluista, sijainneista tai joukkojen liikkeistä, eversti Sean Ryan sanoi.

Liittouma muodostettiin vuonna 2014 taistelemaan Syyriassa ja Irakissa laajoille alueille levittäytynyttä ääriliike Isisiä vastaan. Mukana ovat myös muun muassa Ranska ja Britannia.

Yhdysvalloilla on ollut noin 2 000 sotilasta Syyriassa.

Syyrian sotaa seuraava järjestö Syrian Observatory for Human Rights kertoo, että noin kymmenen panssaroidun ajoneuvon ja joidenkin kuorma-autojen saattue poistui torstaiyönä koillisesta Rmeilanin kaupungista Irakiin.

Aiemmin uutistoimisto AFP:n yhdysvaltalainen sotilaslähde vahvisti, että kalustoa on alettu vetää pois Syyriasta.

Trump yllätti liittolaiset

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti vetäytymisestä viime kuussa. Hän sanoi, että Isis on lyöty, joten joukot voivat tulla kotiin.

Ilmoitus oli takaisku erityisesti Syyrian kurdijoukoille, jotka ovat Yhdysvaltain tuella taistelleet Isis-ääriliikettä vastaan Syyriassa.

Syyrian naapurimaa Turkki pitää Syyrian kurditaistelijoita Turkissa toimivan PKK-sissijärjestön jatkeena ja on uhannut murskata kurdien asemat Turkin rajan läheisyydessä.

Turkin pelossa kurdit ovat alkaneet lähestyä presidentti Bashar al-Assadin hallintoa.

Trumpin ilmoitus on huolettanut myös Yhdysvaltain arabiliittolaisia, jotka pelkäävät vetäytymisen jättävän Syyrian Iranin otteeseen. Iran on tukenut Syyrian sisällissodassa Assadia yhdessä Venäjän kanssa.

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo vakuutti Egyptin-vierailullaan, että Yhdysvallat ei jätä Syyriaa Iranille.

Aiheesta aiemmin:

Pompeo: Yhdysvallat ajaa Iranin joukot pois Syyriasta 11.2019

USA:n täyskäännös joukkojensa vetämisestä Syyriasta hermostuttaa Turkin presidenttiä – ei suostunut tapaamaan Boltonia 9.1.2019

Trumpin mukaan Yhdysvallat ei vetäydy lopullisesti Syyriasta ennen kuin Isis on tuhottu – "En koskaan sanonut, että tekisimme sen niin nopeasti" 6.1.2019

Presidentti Trumpin ilmoitus vetää joukot Syyriasta herättää hämmennystä Yhdysvalloissa 20.12.2018

Trump hehkutti sotilaiden kotiuttamispäätöstään Twitterissä 20.12.2018