Kritiikkivyöry ajoi Aito avioliitto ry:n pois opettajien messuilta – OAJ: "Tapahtuman arvoihin kuuluvat suvaitsevaisuus ja yksilön oikeuksien kunnioittaminen"

Aito avioliitto ry haluaa säilyttää avioliiton miehen ja naisen välisenä. OAJ ja Suomen messut on perunut Aito avioliitto ry:n osallistumisen Educa-messuille.

messut
Aito avioliitto sukupuolineutraali avioliittolaki mielensoitus mielenilmaus
Aito Avioliitto ry haluaa säilyttää avioliiton miehen ja naisen välisenä. Kuva mielenosoituksesta vuodelta 2015.Antti Kolppo / Yle

Suomen Messut ja Opetusalan ammattijärjestö OAJ on perunut Aito avioliitto ry:n osallistumisen Educa-messuille (siirryt toiseen palveluun). Peruutuksen syy on OAJ:n jäseniltä ja muilta messuvierailta tullut kritiikki yhdistyksen osallistumisesta tapahtumaan.

–Jäseniltä, järjestön aktiiveilta ja muilta osallistujilta saamamme laajan palautteen perusteella oli selvää, että OAJ:n oli arvioitava tilanne uudestaan. Kuuntelimme, kävimme kokonaisuuden läpi ja tulimme siihen lopputulokseen, että Aito avioliitto ry ei osallistu Educa-messuille, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoo tiedotteessa.

Pari vuotta sitten Aito avioliitto -yhdistys poistettiin Kirjamessuilta, koska Messukeskuksen näkemyksen mukaan yhdistyksen käytös ei tuolloin ollut asiallista.

Tapahtuman järjestäjinä OAJ ja Suomen Messut haluavat varmistaa Educan onnistumisen ja sen, ettei yksittäinen näytteilleasettaja vie huomiota laajasta ja laadukkaasta ohjelmasta.

Luukkainen korostaa, että OAJ:n työtä ohjaavat yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus.

– Opettajan ammattiin ja tapahtuman arvoihin kuuluvat suvaitsevaisuus ja yksilön oikeuksien sekä valinnanvapauden kunnioittaminen. Nämä arvot huomioidaan erityisesti tapahtuman virallisissa ohjelmaosuuksissa ja tapahtuman tarjoamissa puheenvuoroissa, sanoo Luukkainen.

Luukkaisen mukaan Aito avioliitto ry oli osallistumassa messuille näytteilleasettajana, mutta yhdistys ei ollut missään vaiheessa mukana virallisessa ohjelmasisällössä.

Yhdistys haluaa, että pojat kasvavat miehiksi ja tytöt naisiksi

Aito avioliitto ry haluaa säilyttää avioliiton miehen ja naisen välisenä. Yhdistyksen tarkoituksena on myös edistää lapsen sukupuoli-identiteetin kehittymistä siten, että pojat kasvavat miehiksi ja tytöt naisiksi.

Uusi opetussuunnitelma puolestaan velvoittaa koulut antamaan opetusta ilman sukupuoleen sidottuja roolimalleja.

OAJ:n saamien palautteiden mukaan moni näkee ongelmalliseksi sen, että opetusalan tapahtumaan osallistumassa olleen yhdistyksen ajamat aatteet näyttävät olevan ristiriidassa nykyisen opetussuunnitelman mukaisen maailman kanssa.

– Asiasta on tullut meille sekä hyvää että huonoa palautetta, mutta valtaosa palautteesta on ollut kriittistä. Yhdistyksen osallistumisesta tapahtumaan käytiin jo ennen joulua keskusteluja, mutta emme tuolloin nähneet perusteita kieltää heidän läsnäoloaan, sanoo viestintäjohtaja Hanna Ottman OAJ:stä.

Educa on vuosittain järjestettävä kaikille opetusalan ammattilaisille suunnattu tapahtuma, jonne voivat ilmoittautua näytteilleasettajaksi lain puitteissa toimivat yritykset ja järjestöt. Kaikkiaan heitä on tänä vuonna 300.

Aito avioliitto ry porttikiellosta messuille: Emme pidä päätöstä tasa-arvoisena

Aito avioliitto ry:n puheenjohtaja Susanna Koivula kertoo olevansa pettynyt OAJ:n ja Suomen Messujen päätökseen evätä yhdistyksen osallistuminen Educa-messuille.

– Aito avioliitto ry oli jo hyväksytty näytteilleasettajaksi ja olimme maksaneet paikan, hän kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa.

– Emme pidä tällaista ratkaisua tasa-arvoisena, yhdenvertaisena emmekä suvaitsevaisena.

Koivula jatkaa: Aito moniarvoisuus ei tässä toteudu ja huoli herää, onko opettajlla, oppilailla ja näiden vanhemmilla koulussa tilaa ilmaista esimerkiksi kannattavansa avioliittoa naisen ja miehen välisenä?

– On valitettavaa, että perhemyönteiset arvot katsotaan messuille sopimattomaksi.

Educa-messut järjestetään Messukeskuksessa 25.–26.1.2019.

Lisätty 18.33 Aito avioliitto ry:n kommentit

Kommentointi suljettu toistuvien Ylen kommentointiohjetta rikkovien kommenttien vuoksi.