Kulttuurijohtaja: Hiukkavaaran taidekeskittymä sopisi mainiosti tukemaan kulttuuripääkaupunkihanketta

Oulun kaupunki tavoittelee Euroopan kulttuuripääkaupungin paikkaa vuodelle 2026.

Oulu
Läheltä
Yle

Hiukkavaaran kulttuurikasarmi voisi olla Oulun kaupungin kulttuurijohtaja Samu Forsblomin mukaan osa Oulun vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkihanketta. (siirryt toiseen palveluun)

Hiukkavaarasta on vuosien saatossa kehittynyt monipuolinen kulttuuriosaamisen keskus. Nyt eri toimijat voisivat yhdessä miettiä, kuinka alue voisi olla osa tätä isoa kulttuuripääkaupunkihanketta, Forsblom toteaa.

– Pohjoisen kaupungin taidekasarmi ja "rauhan ajan armeija" olisi mahtava voimavara kulttuuripääkaupunkihankkeelle.

Forsblom kertoo, että keväällä on käynnistymässä hanke, jolla kasarmialueen kulttuuritoimijoita haastetaan mukaan tukemaan kaupungin kulttuuripääkaupunkipyrkimystä.

Lue lisää: Oulu haluaa Euroopan kulttuuripääkaupungin tittelin, vaikka sen hintalappu voi olla jopa 20 miljoonaa euroa – "On sen arvoista"

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)