Junaliikenne Kemin ja Oulun välillä yhä poikki – illalla ehkä dieselveturi avuksi

Junaradalta ovat sähköt poikki 24 kilometrin matkalta Iissä kaatuneiden puiden vuoksi.

Junaliikennehäiriöt
Radalle kaatuneet puut ovat keskeyttäneet junaliikenteen Oulun ja Kemin välillä.
Paulus Markkula / Yle

Junaliikenne Oulun ja Kemin välillä on yhä poikki. Kaikki henkilöjunat korvataan tällä hetkellä linja-autoilla Oulun ja Kemin välillä. Väyläviraston mukaan nyt pyritään siihen, että illalla sähköttömän paikan ohi päästäisiin diesel-veturin avulla.

Liikenteeseen tulee kuitenkin joka tapauksessa viivästyksiä.

Sähköt katkesivat radalta varhain tänä aamuna Iissä radalle kaatuneiden puiden vuoksi.

Puut on saatu raivattua pois ja sähkörakenteita korjataan parhaillaan. Korjaustyöt saadaan näillä näkymin valmiiksi vasta sunnuntaina.