Keltaliivien mielenosoitus keräsi runsaat 80 000 ihmistä kaduille Ranskassa – yli 200 otettiin kiinni

Mielenosoitukset ovat pienentyneet sen jälkeen kun presidentti Emmanuel Macron myöntyi perumaan mielenosoittajien vastustamat polttoaineiden veronkorotukset.

Keltaisten liivien liike
Keltaliiveiksi kutsuttuja mielenosoittajia Bordeaux'ssa 12. tammikuuta 2019.
Keltaliiveiksi kutsuttuja mielenosoittajia Bordeaux'ssa 12. tammikuuta 2019. CAROLINE BLUMBERG/EPA

Ranskassa kymmenettuhannet mielenosoittajat ilmaantuivat jälleen lauantaina kaduille vastustamaan presidentti Emmanuel Macronin politiikkaa. Sisäministeriö kertoo, että protestit keräsivät maanlaajuisesti noin 84 000 ihmistä, mikä on viimeviikkoista enemmän.

Ministeriön mukaan mielenosoitusten yhteydessä otettiin kiinni 244 ihmistä. Keltaliiveiksi kutsuttuja mielenosoittajia vastaan oli komennettu noin 80 000 poliisia. Protesteissa on aiemmin ilmennyt väkivaltaisuuksia ja yhteenottoja poliisien kanssa.

Lauantain mielenilmaus Pariisissa alkoi rauhallisesti. Osallistujista osa lauloi kansallishymni Marseljeesia, kun muut huusivat vaatien Macronin eroa tai Christophen vapauttamista. Jälkimmäisellä vaatimuksella tarkoitetaan entistä ammattinyrkkeilijää, joka kuvattiin lyömässä poliiseja aiemmassa mielenosoituksessa.

Myöhemmin kymmenet osallistujat ottivat kuitenkin yhteen mellakkapoliisin kanssa Riemukaarella. Poliisi käytti sekä kyynelkaasua että vesitykkejä estääkseen mielenosoittajia pääsemästä Champs-Elysees'lle.

Ranskan sisäministeri Christophe Castaner tulkitsi tapahtumia silti niin, että "vastuullisuus voitti selkkauksen houkutuksen". Hänen mukaansa Pariiisin noin 8 000 osallistujan marssi sujui ilman "vakavia välikohtauksia".

Roska-astiat paloivat Bourgesissa

Mielenosoittajia pidätettiin Pariisin ohella ainakin Bourgesissa, jossa protestoijat sytyttivät roska-astioita palamaan historiallisessa keskustassa. Kahakoita mielenosoittajien ja poliisien kesken oli myös muun muassa Toulousessa, Bordeaux'ssa ja Lillessä.

– Me haluamme parlamentin hajoavan. Macronin täytyy ottaa meidät huomioon ja tajuta, kuinka huonosti asiat ovat, sanoi mielenosoitukseen osallistunut 59-vuotias rakennustyöntekijä William Lebrethon.

Ranskan ohella keltaliiveihin pukeutuneita protestoijia nähtiin lauantaina Britannian pääkaupungissa Lontoossa. Siellä sadat mielenosoittajat vaativat uusia vaaleja ja säästöohjelmien keskeyttämistä.

Lähteet: AFP