Huawei antoi potkut myyntipäällikölleen, jota epäillään vakoilusta Puolassa

Vakoiluepäilyt saattaavat asiantuntijoiden mukaan vaikeuttaa Huawein ponnistuksia rakentaa 5G-verkkoa eri puolille Eurooppaa. 

Huawei
Huawein kyltti
Huawein sanktiot lykkääntyvät kolmella kuukaudella.Wu Hong / EPA

Kiinalainen teknologiajätti Huawei on antanut potkut Puolassa pidätetylle kiinalaiselle myyntipäällikölleen, jota epäillään vakoilusta.

Huawei perustelee päätöstään epäillyn tuomalla mainehaitalla yhtiölle sekä sillä, että mies on rikkonut Puolan lakeja.

Puolan viranomaiset kertoivat pidättäneensä perjantaina kiinalaisen lisäksi myös puolalaisen epäiltynä vakoilusta. Puolalainen työskenteli tietoliikenneyhtiö Orangelle, ja hän on ollut aiemmin työntekijänä myös Puolan turvallisuuspalvelussa.

Molempien miehien epäillään työskennelleen kiinalaisille tiedusteluelimille.

Huawein Itä- ja Keski-Euroopan sekä Euroopan pohjoisten alueiden pääkonttori sijaitsee Puolassa. Vakoiluepäilyt saattaavat asiantuntijoiden mukaan vaikeuttaa Huawein ponnistuksia rakentaa 5G-verkkoa eri puolille Eurooppaa.

Yhdysvallat on estänyt Huawein verkkojen ja laitteiden tulon markkinoilleen jo vuosia sitten, koska yhtiön laitteiden ja ohjelmistojen on väitetty mahdollistavan Kiinan vakoilun. Myös Australia ja Uusi-Seelanti ovat kieltäneet Huaweita rakentamasta 5G-verkkoa alueilleen.

Aiheesta lisää:

Puola pidätti kaksi henkilöä epäiltynä vakoilusta – Media: Kiinalainen on Huawein työntekijä

Onko Huawei oikea turvallisuusriski vai osa kauppasotaa? "Vaikea sanoa, koska näyttöä vakoilusta ei ole"

Lähteet: AP, AFP