Poliisi: Helsingissä kolme miestä kiinni epäiltyinä lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista

Poliisin mukaan kiinniotetut ovat ulkomaalaistaustaisia.

seksuaalirikokset
poliisi poliisiauton edessä
Emilia Malin / Yle

Poliisi on ottanut Helsingissä lauantai-iltana kiinni kolme miestä epäiltyinä lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta. Poliisin mukaan kiinniotetut ovat ulkomaalaistaustaisia.

Poliisin tutkinnassa olevan tapahtumasarjan epäillään tapahtuneen viimeisen kahden kuukauden sisällä itähelsinkiläisessä asunnossa. Poliisi ei tarkentanut, koskevatko molemmat nimikkeet kaikkia epäiltyjä.

Poliisi ei ota kantaa uhrien määrään tai ikään.

STT kertoi aiemmin, että kiinniotot oli tehty Roihuvuoren kaupunginosassa. Poliisi ei kuitenkaan vahvista tätä tietoa Ylelle eikä STT:lle, vaan kertoo, että operaatio kohdistui Itä-Helsinkiin.

Poliisista kerrottiin yöllä STT:lle, että poliisilla oli operaatio asunnossa Roihuvuoressa. Poliisi kertoi silloin operaation liittyvän aiempaan poliisitutkintaan. Operaatiosta kertoi ensin Ilta-Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Poliisi ei tässä vaiheessa tiedota tapauksesta enempää.