Pelastakaa Lapset ry:n kriisichatissa voi tänään keskustella Oulun epäillyistä seksuaalirikostapauksista

Myös vanhempien on hyvä puhua netin riskeistä lasten ja nuorten kanssa rauhallisesti.

Oulu
nuoret selaavat kännyköitänsä
Pelastakaa Lapset ry:n nuorille tekemän kyselyn mukaan suurin este seksuaalisista kontakteista kertomiselle oli pelko siitä, että vanhempi rajoittaa älypuhelimen käyttöä.AOP

Jos Oulun viimeaikaiset nuoriin kohdistuneet seksuaalirikosepäilyjen ovat herättäneet kysymyksiä, niihin saa vastauksia esimerkiksi tänään kello 16.00 avautuvasta Pelastakaa Lapset ry:n kriisichatista (siirryt toiseen palveluun).

Myös vanhempien on hyvä puhua netin riskeistä lasten ja nuorten kanssa rauhallisesti. Mediakasvatuksen suunnittelija Rauna Rahja Mannerheimin Lastensuojeluliitosta muistuttaa, että keskustelussa vanhemman äänensävy on hyvin tärkeä. Syyttäminen ja huutaminen vain huonontavat lapsen turvallisuutta.

Keskusteluja kannattaa käydä tavallisen arjen yhteydessä aina silloin tällöin, ei pelkästään ajankohtaisten uutiskohujen aikana. Tärkeintä on välittää nuorelle viesti, että hän voi ilman rangaistusta milloin vaan kertoa mistä tahansa itseään häiritsevästä asiasta.

Pelastakaa Lapset ry:n 3000 nuorelle tekemän kyselyn mukaan suurin este seksuaalisista kontakteista kertomiselle oli pelko siitä, että vanhempi rajoittaa älypuhelimen käyttöä.

Lue koko juttu: Kriisichat aukeaa lasten seksuaalisesta nettihoukuttelusta: Asiantuntijat kehottavat rauhallisuuteen nuorten kanssa keskusteltaessa

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)