Poliisi sai tiedon Helsingin epäillyistä lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista hätäkeskuksen kautta

Poliisi epäilee 1990-luvulla syntynyttä miestä lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista. Kaksi muuta viikonloppuna kiinni otettua henkilöä on vapautettu, kertoo Helsingin poliisilaitos tiedotteessaan.

seksuaalirikokset
Poliisi
Petteri Paalasmaa / AOP

Rikoksista epäilty otettiin kiinni yksityisasunnosta Itä-Helsingissä. Kiinniottotilanteen aikana asunnossa oli kolme henkilöä.

Poliisin mukaan kaikki kolme miestä otettiin kiinni, jotta heidän osuutensa rikoksiin voitiin varmistaa.

– Mitä vakavammasta rikosepäilystä on kysymys, sitä matalampi kynnys poliisilla on ottaa henkilöitä kiinni kuulustelujen ajaksi. Kaksi heistä on vapautettu, koska poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan heitä ei ole syytä epäillä rikoksista, kertoo rikoskomisario Saara Asmundela Helsingin poliisilaitokselta.

Kolmatta miestä epäillään muun muassa törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Poliisi tulee esittämään miestä vangittavaksi tämän viikon aikana.

Poliisi on kuulustellut rikoksesta epäiltyä ja myös sen uhria. Poliisin mukaan rikoksilla on vain yksi uhri.

– Poliisi ei kommentoi asianomistajan ikää tai sukupuolta, koska haluamme varmistaa, että asianomistajan henkilöllisyys pysyy salassa. Kyseessä on alaikäinen lapsi, Asmundela kertoo.

Esitutkinnassa on selvinnyt, että epäiltyjä tekoja on tapahtunut useita viime vuoden lokakuun alun ja tammikuun 9. päivän välillä.

Poliisin tietojen mukaan asunnossa ei ole ollut tekojen aikana muita ihmisiä. Poliisi ei tiedota tässä vaiheessa tapauksessa enempää.

Lue lisää:

Poliisi valottaa Helsingin seksuaalirikosepäilyjä: Yksi uhri, tekokertoja useita, tapahtuneet talven aikana

Poliisi: Helsingissä kolme miestä kiinni epäiltyinä lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista

16 epäiltyä, yksi vapaalla jalalla, uhrien määrä lähestyy kymmentä – ainakin tämä Oulun seksuaalirikosepäilyistä tiedetään