Mona Mannevuon kolumni: Tuleeko meistä kunnon kansalaisia sijoittamalla vähiäkin rahojamme?

Sijoittaminen on nyt muotia. Valtion mielestä sijoitussalkkunsa läpi tulevaisuuteen katsova yksilö on kunnon kansalainen. Mutta kertooko sijoittaminen kunnollisuudesta, kysyy kolumnistimme Mona Mannevuo.

sijoittaminen
Mona Mannevuo
Laura Railamaa / Yle

Suomessa otetaan käyttöön ensi vuonna osakesäästötili (siirryt toiseen palveluun). Sen tavoitteena on edistää kansalaisten aktiivista säästämistä ja sijoittamista. Samalla kansalaisia kannustetaan ottamaan enemmän vastuuta itsestään.

Uudistus on herättänyt hämmennystä. Osakesäästötiliin liittyviin kysymyksiin Ylelle vastannut Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri vakuuttaa, että piensijoittaminen sopii kaikille.

Suomalaiset ovat lottokansaa, ja kuponkien sijaan he voivat nyt ostaa osakkeita. Samaan aikaan kotitaloudet ovat yhä tärkeämpiä yritysten kasvun rahoittajia, ja osakesäästötilin tavoite on edistää pääomien tarjontaa suomalaisille yrityksille.

Taustalla on huoli suomalaisten laiskuudesta sijoittajina. Kuten vätysmäinen kansalainen, myös suomalainen raha kaipaa aktivointia. Suomalainen raha on nimittäin laiskaa.

Laiska raha on eräänlainen sohvaperuna, se makoilee tilillä tekemättä mitään.

Sijoittaminen on myös uusi feminismiä hyödyntävä trendi.

Ruotsista inspiraatiota hakevissa naisille suunnatuissa sijoitusilloissa hoetaan sijoittajanaisen olevan vahva ja rohkea menestyjä. Sijoittava perheenäiti on vastuullinen, sillä hän on kiinnostunut lastensa tulevaisuudesta.

Kaunis osakesäästötili on uusi konmari, terapia ja kehonhuolto.

Raha tuo valtaa ja itsenäisyyttä, ja sijoitussalkku kuvastaa omistajansa olevan rationaalinen tulevaisuuteen katsova olento eikä nettikaupoissa sekoileva pinnallinen tuhluri. Sijoitussalkku myös vähentää stressiä, sillä raha-asioita ei tarvitse koko ajan murehtia.

Kaunis osakesäästötili on uusi konmari, terapia ja kehonhuolto.

Tällaisen käsityksen saa myös Vauras Nainen -yhteisön perustajan Terhi Majasalmen järjestämästä kuohuviinintuoksuisesta sijoitus­illasta. Ylen julkaiseman jutun perusteella sijoitusillassa nousi esiin myös huoli hyvinvointivaltion tulevaisuudesta: naiset murehtivat päätyvänsä katuojaan ilman sijoitussalkkua.

Vaikuttaa siltä, että edes hyvätuloisten naisten luottamus valtioon ei ole kovin suuri.

Vielä tovi sitten hyvinvointivaltiossa koulutus oli naisen reitti itsenäisyyteen ja menestykseen. Ilmeisesti vaihtoehtoja on nyt enää kaksi: omat sijoitukset tai puolison sijoitukset.

Lienee selvää, että puolison rahoissa roikkuminen on näistä kahdesta se huono vaihtoehto.

Mikäli kunnon kansalainen on sijoittajakansalainen, herää kysymys siitä, mitä tapahtuu niille, joilla ei ole sitä kuuluisaa laiskaa rahaa.

Rahaa on kuitenkin oltava säästössä ennen kuin sitä voi sijoittaa.

Käsi ylös ne, joiden arkeen rahan menettäminen ei vaikuta ikävällä tavalla.

Naisten sijoitusilloista kertovassa jutussa vakavaraisuutta korostaa myös tietokirjailija, somevaikuttaja ja sijoitusbloggari Julia Thurén. Thurénin mukaan sijoittamisen tärkein sääntö on se, ettei sijoita rahaa, jonka häviäminen vaikuttaa omaan arkeen ikävällä tavalla.

Käsi ylös ne, joiden arkeen rahan menettäminen ei vaikuta ikävällä tavalla.

Ulkopuolelta kriittisesti tarkasteltuna sijoittaminen on leikkiä rahalla. Sijoittaminen on hauska harrastus silloin, kun suhde rahaan on kepeä. Kepeä suhde rahaan muodostuu, jos ostopäätöksiä tehdään palvelujen, luksustuotteiden ja osakkeiden välillä.

Sijoitusmania myös ylläpitää kuvitelmaa siitä, että kaikilla on mahdollisuus säästää ja tehdä kulutusvalintoja.

Somevaikuttajat jakavat mielellään säästämisvinkkejä pienituloisille. Yksinkertaisten vinkkien sisältö on usein tämä: tee itse ruokaa, ja osta erikoiskahvin sijaan suodatinkahvi.

Nyt halutaan heti hyödyke, ja oletetaan, että hyvinvointiyhteiskunta tulee ja pelastaa.

Tovi sitten Finanssialan johtava asiantuntija Elina Erkkilä kauhisteli sitä, että 38 prosenttia suomalaisista ei säästä tai sijoita. Syy on hänestä kuluttamisen kulttuuri ja arvonmuutos.

Erkkilän mukaan suomalaiset ovat kadottaneet isovanhemmilta perityn taidon tulla toimeen vähällä ja säästää pienistä varoista. Nyt halutaan heti hyödyke, ja oletetaan, että hyvinvointiyhteiskunta tulee ja pelastaa. Kyse on asenteesta, itsekurista ja valinnoista.

Velkaantuminen on totisesti kulutus- ja luottomyönteisen kulttuurin kääntöpuoli. Karu todellisuus on se, että Suomessa on jo liki puoli miljoonaa ihmistä ulosotossa.

Mutta onko se merkki kansakunnan moraalisesta rappiosta eli degeneraatiosta?

No ei ole, sillä suuri osa ulosottoon päätyneistä veloista (siirryt toiseen palveluun)on melko pieniä sosiaali- ja terveysalan asiakasmaksuja. Velasta perittävät viivästyskorot ja perintäkulut pahentavat jo ennestään tukalaa tilannetta. Joku voisi sanoa tätä rakenteelliseksi ongelmaksi.

Tarina kurinalaisuudesta kuitenkin sopii sijoittajakansalaiselle: ihanteelliset kunnon kansalaiset saavat äänensä kuuluviin silloin kun jaetaan niukkoja resursseja.

Mona Mannevuo

Kirjoittaja työskentelee tutkijana Turun yliopistossa Kansalaisuuden kuilut ja kuplat (BIBU (siirryt toiseen palveluun)) -konsortiossa. Lisäksi hän työstää kirjaa tunteiden, neurotieteiden ja suomalaisten työnjohto-oppien kytköksistä. Hän kirjoittaa kolumneja yksityishenkilönä eivätkä hänen näkemyksensä välttämättä heijastele Turun yliopiston kantoja.