Oulun poliisilaitos on vapauttanut yhden seksuaalirikoksista epäillyistä

Poliisi kertoi perjantaina tutkivansa neljää uutta lapseen kohdistuvaa seksuaalirikosta Oulussa.

Oulu
Poliisiin logo poliisi univormussa
Tiina Jutila / Yle

Oulun poliisi esittää kahta lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista epäiltyä miestä vangittavaksi huomenna.

Heitä epäillään Oulussa tutkittavista uusista tapauksista. Poliisi kertoi perjantaina tutkivansa neljää uutta lapseen kohdistuvaa seksuaalirikosta Oulussa. Epäiltyjen rikosten uhreina on alle 15-vuotiaita tyttöjä. Rikoksista epäillään neljää ulkomaalaistaustaista miestä, joista kaksi on noin 20-vuotiaita ja kaksi alle 18-vuotiaita.

Epäillyistä poliisi otti kiinni kolme, mutta yksi heistä on nyt vapautettu. Poliisin mukaan hänen vangitsemisensa ei ole tarpeellista, mutta tutkinta hänen osaltaan jatkuu. Neljättä epäiltyä poliisi ei ole katsonut tarpeelliseksi ottaa kiinni.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)