Oikotietä käyttävät autoilijat ihmeissään – tiekunta haluaa periä käyttömaksun "toistuvasta läpiajosta"

Tien varressa on kyltti, joka ensisilmäyksellä näyttää liikennemerkiltä, mutta ei kuitenkaan ole. Pitääkö merkkiä totella?

yksityistiet
Kyltti.
Tämä ihmetystä herättävä kyltti sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Lahden keskustasta.Mikko Tuomikoski / Yle

Ollaan muutaman kilometrin päässä Lahden keskustasta. Maantien varteen on tuotu oikeaa liikennemerkkiä muistuttava kyltti, jossa lukee "Yksityistie – toistuvasta läpiajosta tiekunta perii käyttömaksun".

Jotkut pelästyvät ja toiset jättävät omatekoiselta vaikuttavan kyltin huomioimatta.

– Tiellä on alkanut liikkua paljon raskasta liikennettä ja sitä käytetään oikotienä läheiselle Kujalan kaatopaikalle. Tämä rasittaa tietä ja häiritsee tien varrella asuvia, perustelee Linnaistentien tieisännöitsijä Mikko Simola.

Simolan mukaan tiekunnalla kuitenkin on oikeus periä käyttömaksu, mikäli sille katsotaan löytyvän perusteita. Siksi tien molempiin päihin on laitettu samanlaiset kyltit.

Kysytäänpä poliisilta. Hämeen poliisilaitoksen ylikomisario Jouni Takalan mukaan asia ei ole aivan näin yksiselitteinen.

– Liikennemerkkien sisältö, koko ja vaikutus ovat Suomessa tarkkaan määriteltyjä, ja säädösten mukaisia merkkejä voidaan laittaa teiden varsille. Esimerkiksi lisärajoituksia voidaan tehdä vaikkapa kelirikon vuoksi.

– Tässä kohtaa olisi ehkä hyvä miettiä, onko tämä tie ainoa reitti, jota ihmiset voivat käyttää? Onko tiellä ajamisesta esimerkiksi muutakin häiriötä, kuin pelkästään yhden auton läpiajo, vai miksi tällainen kyltti on asennettu, pohtii Takala.

Tieisännöitsijä myöntää, että kyltti on laitettu pelotteeksi vuoden lopulla.

– Jotta autoilijat miettisivät vaihtoehtoista reittiä, sanoo Mikko Simola.

Maksun periminen kimurantimpi juttu

Poliisi muistuttaa, että autoilijalle ei kuitenkaan voi ihan noin vain lähettää laskua, vaikka kyltissä niin uhataan.

– Tällaiset maksuasiat ovat oma juttunsa. Yksityisteillä on olemassa erilaisia maksuja tien käyttäjille tiestä ja käyttömäärästä riippuen. Tyypillisiä ovat esimerkiksi sellaiset tapaukset, joissa tietä rasitetaan paljon. Tällaisia ovat vaikkapa soranajo tai puunkuljetukset, luettelee ylikomisario Jouni Takala.

Maksua ei voida periä Takalan mukaan käymättä asiaa laajemmin läpi ja selvittämättä mikä on ajojen luonne ja millä perusteella maksua peritään.

– Tienkäyttäjät täytyy luonnollisesti kutsua tiekokoukseen ja neuvotella heidän kanssaan maksuista. Jos päädytään käyttömaksuun, pitää sen olla samanperusteinen kuin tien varrella asuvilla. Se ei voi olla mikään sakkoluonteinen rangaistus.