Rovaniemen sairaalassa hoidetaan jo enemmän kelkkailussa kuin tieliikenteessä loukkaantuneita – "Ainoa kokemus jäästä on jääpala drinkkilasissa"

Viranomaisten mielestä safariyrittäjien pitäisi erotella asiakkaat aina ajotaidon mukaan.

Arktiset safarit
Kelkkasafari Rovaniemellä.
Tapio Nykänen

Kun kelkkasafareita alettiin 1980-luvulla tarjota, osallistujat olivat useimmiten yritysasiakkaita, vauhtiin ja moottoreihin tottuneita eurooppalaismiehiä. Nyt asiakaskunnassa näkyy Lapin matkailijakirjo koko laajuudessaan. On naisia, eläkeläisiä, matkailijoita maista joissa lunta ei sada.

– Thaimaalaisia perheenäitejä, joiden ainoa kokemus jäästä on jääpala drinkkilasissa, tiivistää ylitarkastaja Jaakko Leinonen Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta (TUKES).

Talvisaikaan Leinosen päätehtävä on valvoa kuluttajaturvallisuuslain toteutumista safariyritysten järjestämillä kelkkasafareilla. Hänen tuntumansa on, että osa netin kautta safarille ilmoittautuvista ei oikeastaan tiedä, mihin on lähdössä.

– Heillä on käsitys siitä, että voidaan istua jeepissä ja katsoa jääkarhuja ja kuvata niitä. Sitten paikan päällä vasta realisoituu, mitä se safari tarkoittaa. Että siihen liittyy kelkka, jolla lähdetään ajamaan. Ja sitä täytyy ajaa itse.

Hanne-Mari Seppälä ja Martin Wolff
Saksalainen Martin Wolff mursi sääriluunsa moottorikelkkaonnettomuudessa helmikuussa 2018. Lapin keskussairaalassa apuna oli turistisosiaalityöntekijä Hanne-Mari Seppälä. Annu Passoja / Yle

"Huvipuistot olisi jo suljettu"

Puolen tunnin perehdytys moottorikelkan hallintalaitteisiin ja käsimerkkeihin riittää useimmille, mutta ei kaikille. Lapin keskussairaalassa Rovaniemellä hoidettiin vuonna 2017 noin 170 kelkkaonnettomuuksissa loukkaantunutta. Heistä turisteja oli noin sata. Tällä kaudella kelkkasafareilla on loukkaantunut kolmisenkymmentä turistia.

Lapin liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnassa istuva poliisi Eero Heikkilä kertoo, että määrä on korkeampi kuin autoliikenneonnettomuuksissa loukkaantuneiden määrä. Näitä hoidettiin Lapin keskussairaalassa noin 130.

"Jos huvipuistoissa loukkaantuisi yhtä paljon, olisikohan kaikki huvipuistot jo suljettu ?"

Vaikka loukkaantuneiden osuus kymmenistätuhansista safareille osallistuvista on pieni, on se Leinosen mielestä liikaa. Samaa mieltä on Heikkilä.

– Jos huvipuistoissa loukkaantuisi yhtä paljon kuin moottorikelkkailussa, olisikohan kaikki huvipuistot jo suljettu? hän aprikoi.

Molemmat ovat kelkkailijoita itse ja pitävät kelkkailua myös turisteille sopivana ajanvietteenä, mutta nykyistä tiukemmin edellytyksin.

– Safariyritysten pitäisi jatkossa kiinnittää huomiota siihen, minkälaiseen maastoon ja minkälaisiin ajotilanteisiin asiakkaita viedään. Ja ovatko ensikertalaiset soveliaita siihen, että kuljettavat kelkkaa, jossa on asiakas kyydissä, Heikkilä sanoo.

moottorikelkkailuohjeet kiinaksi
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto on laatinut kiinankieliset ohjeet moottorikelkkailusta.Annu Passoja / Yle

Aloittelijat peltoaukeille

Safariyritysten pitäisi viranomaisten mielestä aina erotella asiakkaat ajotaidon mukaan. Aloittelijoille sopisi helppo ja lyhyt ajelu peltoaukealla tai joen tai järven jäällä, mutta ei metsässä jossa on puita, mäkiä ja mutkia. Jäällä ajelu on turvallista kun alla on 20 senttiä teräsjäätä.

"Riskienhallinnassa on vielä paljon tehtävää."

Osa safariyrityksistä räätälöikin ajeluita osallistujien mukaan, mutta sitä pitäisi Heikkilän ja Leinosen mukaan tehdä paljon nykyistä enemmän.

– Riskienhallinnassa ja tuotekehittelyssä on vielä paljon tehtävää, Leinonen toteaa.

Myös ajo-opastusta pitäisi hänen mukaansa muokata erilaisille kohderyhmille. Nyt mennään Leinosen mukaan koko lailla samalla sapluunalla kuin 1980-luvun yritysasiakkaita neuvottaessa.

Joiltakin kelkan ohjaimiin pääsy pitäisi yksinkertaisesti kieltää ja tarjota kyytiä oppaan ohjaamassa moottorireessä. Onnettomuustilastoissa selvästi erottuva riskiryhmä ovat vanhemmat naiset.

Safariyrittäjiä Zimbabwesta asti

Suomessa on arviolta reilut satakunta kelkkasafareita tarjoavaa yritystä, joista ehkä puolet on Leinosen valvonnan piirissä. Laki ei velvoita yrityksiä ilmoittamaan itsestään, joten monista safariyrityksistä TUKES kuulee vasta kun ne ovat toimineet jo hyvän aikaa.

Tietoonsa tulleiden yritysten osalta ylitarkastaja Leinonen tarkastaa asiakirjoja, käy seuraamassa perehdytystä ja osallistuu joskus myös itse safarille. Lapin matkailubuumin ansiosta uusia yrityksiä syntyy taajaan ja myös yrittäjäkunta on kansainvälistynyt. Leinonen on tavannut esimerkiksi zimbabwelaisen safariyrittäjän. Moitittavaa hänen toiminnassaan ei ollut.

Markku Seurujärvi
Turvallisuuspäällikkö Markku Seurujärvi kertoo, että kelkan ohjaimiin pääsy kielletään turistilta "äärimmäisen harvoin". Seurujärven mukaan Lapin Safareilla reittivalintaan vaikuttaa osallistujien taitotaso.Annu Passoja / Yle

Safariyrityksissä turvallisuutta on haettu teknisistä ratkaisuista. Pohjoismaiden suurin safariyritys Lapin Safarit on kehittänyt safarikelkkaan sähköisen kaasun rovaniemeläisen kelkkatehtaan BRP:n kanssa.

– Se rajoittaa sillä tavalla, että hiljaisimmillaan kelkka kulkee 37 kilometriä tunnissa. Oleellinen asia on, että kun asiakas painaa kaasua, niin moottori ei anna tehoja ulos heti vaan tehot tulevat pikkuhiljaa, kertoo Lapin Safarien turvallisuuspäällikkö Markku Seurujärvi.

Yrityksen kelkkasafareilla on tänä talvena sattunut muutama loukkaantuminen.

Kehitystyö jatkuu kelkkatehtaalla

Usein kelkkailija päätyy päin puuta, koska on painanut oikeassa kahvassa olevaa kaasua vahingossa, esimerkiksi vasemmalla kääntyessään tai painautuessaan eteenpäin möykkyisessä maastossa. Joskus ensikertalainen yksinkertaisesti sekoittaa oikean ja vasemman.

Tällä hetkellä Lapin Safarit ja BRP Finland Oy miettivät, miten safarikelkkaa voisi parantaa niin, että matkustaja pysyisi kyydissä nykyistä paremmin. Usein takapenkillä on puoliso tai kaveri, jonka kanssa vaihdetaan vuoroa safarin puolivälissä.

– Turvavyöhön en usko, mutta katsotaan, löytävätkö kelkkatehtaan insinöörit ratkaisua tähän, Seurujärvi toteaa.

Onnettomuuksia selvittelevän poliisi Heikkilän mielestä aloittelijan kyydissä ei pitäisi olla matkustajaa lainkaan. Myös TUKES ohjeistaa, ettei kokemattoman kuljettajan kyytiin suositella matkustajaa.

Lisäys 15.1. kello 19.10: Otsikossa mainittu tieto, että kelkkailuonnettomuuksissa loukkaantuu enemmän väkeä kuin muissa liikenneonnettomuuksissa, perustuu poliisi Eero Heikkilän antamiin tietoihin.