1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lentoliikenne

Saksan lentokenttälakko laajenee – peruu myös Suomen ja Saksan välisiä lentoja

Turvatarkastajien lakko sotkee 220 000 matkustajan lentosuunnitelmia.

lentoliikenne
Turvatarkastajat osoittivat mieltään Kölnin lentokentällä 10. tammikuuta.
Turvatarkastajat osoittivat mieltään Kölnin lentokentällä 10. tammikuuta.Federico Gambarini / AFP

Viime viikolla alkanut lakkoilu laajenee tiistaina myös Saksan päälentokentille Frankfurtiin ja Müncheniin. Turvatarkastajia edustava ammattiliitto Verdi on kutsunut lakon kahdeksalle lentoasemalle.

Koko päivän kestävä lakko näkyy Frankfurtin ja Münchenin lisäksi Hannoverissa, Bremenissa, Hampurissa, Leipzigissa, Dresdenissa ja Erfurtissa. Lentokenttäyhdistyksen mukaan lakko sotkee 220 000 ihmisen matkasuunnitelmia, kun mukaan otetaan myös muille kentille ulottuvat heijastusvaikutukset.

Lakko vaikuttaa Suomessa Helsingin ja Frankfurtin välisiin lentoihin. Lufthansa (siirryt toiseen palveluun) on perunut kaksi edestakaista lentoa ja Finnair yhden kaupunkien välillä.

Saksan vilkkaimmalla lentokentällä Frankfurtissa perutaan tiistaina ainakin 570 lentoa päivittäisistä 1 200 lennosta. Lentokenttäoperaattori kehoittaa matkustajia olemaan tulematta terminaaleihin lakkotuntien aikana kello 2-20 paikallista aikaa.

Viime viikolla turvatarkastajat lakkoilivat Berliinissä, Stuttgartissa, Kölnissä ja Düsseldorfissa.

Turvatarkastajia edustava Verdi-ammattiliitto vaatii turvatarkastajien tuntipalkan nostoa 17 eurosta 20 euroon kaikille. Työnantajaliiton mukaan joissakin tapauksissa vaatimus tarkoittaisi jopa 30 prosentin korotusta. Se on tarjonnut 2 prosentin nostoa, joka toteutuisi kahden vuoden aikana.

Seuraavan kerran palkkakiistan osapuolet tapaavat 23. tammikuuta.

Lähteet: AFP, Reuters

Lue seuraavaksi