Laura Huhtasaaren haukkumasta koulusta kolme kantelua – oikeuskanslerinvirasto pyytää Tampereen kaupungilta selvitystä

Laura Huhtasaari arvosteli Twitterissä viime syksynä tamperelaisen koulun kannustavan vihaan politiikkoja kohtaan. Asiasta nousi kova kohu.

kantelut
Laura Huhtasaari
Laura Huhtasaaren viestistä Twitterissä nousi kova keskustelu.Marja Väänänen / Yle

Kansanedustaja Laura Huhtasaaren (ps.) julkisesti haukkumasta rehtorista ja koulusta on tehty kolme eri kantelua oikeuskanslerille.

Oikeuskanslerinvirasto on pyytänyt Tampereen kaupunkia toimittamaan selvityksen helmikuun puoleenväliin mennessä. Selvitys on tarpeellinen kantelun tutkimiseksi.

Toisessa kantelussa pyydetään oikeuskansleria tutkimaan muun muassa, toteutuuko koulussa sananvapaus. Toisessa kantelussa pyydetään myös selvitystä esimerkiksi siihen, onko opetustyö puolueetonta.

Oikeuskanslerinsihteeri Juha Sihto sanoo, että yksi kanteluista on ratkaistu joulukuussa.

– Kantelijan kirjoitus todettiin siinä määrin yksilöimättömäksi, ettei sitä voitu ryhtyä kanteluna tutkimaan.

Sen sijaan kahteen kanteluun odotetaan Tampereen kaupungin selvitystä. Apulaiskansleri lähetti selvityspyynnön 13. joulukuuta.

– Aikataulua ratkaisun antamiselle näissä asioissa ei voida tässä vaiheessa täsmentää, Juha Sihto sanoo.

Kohu ulkomailla asti

Laura Huhtasaari arvosteli Twitterissä viime syksynä tamperelaisen koulun kannustavan vihaan politiikkoja kohtaan. Huhtasaari julkisti Twitterissä kuvan oppilaiden työstä ja oppilaiden etunimet, mikä herätti kohua Suomessa ja kansainvälistä huomiota esimerkiksi BBC:llä (siirryt toiseen palveluun) ja Independentissä (siirryt toiseen palveluun).

– Useat opiskelijat ovat ottaneet minuun yhteyttä ja kertoneet, kuinka koulujen opettajat vihapuhuvat ja lietsovat ja kannustavat vihaan demokraattisesti valittuja poliitikkoja kohtaan. Tätä tapahtuu peruskoulussa ja lukiossa, Huhtasaari sanoi Twitterissä.

Laura Huhtasaaren twiitti.
Yle Uutisgrafiikka

Huhtasaaren arvostelemassa kuvassa oppilaat laittoivat poliitikkojen kuvia maahanmuutosta kertovan julisteen alla. Otsikossa luki Suomeen vai kuoleen?

Suomeen tekstin alla ovat Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston kuvat ja kuoleen-tekstin alla Laura Huhtasaaren ja Jussi Halla-ahon kuvat. Huhtasaaren avauksesta alkoi Twitterissä kova keskustelu.

Koulun rehtori sanoi, että kuva on irrotettu asiayhteyksistä. Yhdeksäsluokkalaisten tehtävä oli tehdä kantaa ottavia julisteita. Rehtorin mukaan kansanedustaja ei olisi saanut julkaista kuvaa ilman lupaa.

Koululle tuli vihapostia ja koulu otti vartijan hetkeksi. Yle ei julkaise koulun nimeä oppilaiden alaikäisyyden takia.

– Tampereen vastaus annetaan määräaikaan mennessä, Tampereen kaupungin kasvatus- ja opetuspäällikkö Tuija Viitasaari sanoo.

15.1. klo 22.10: Keskustelu on suljettu kommentointiohjeen toistuvan rikkomisen vuoksi.

Lue lisää:

Kansanedustaja Laura Huhtasaari hermostui koululaisten työstä: Julkaisi koulun ja oppilaiden etunimet – koulu sai vihapostia jihadismista

Tamperelainen koulu otti vartijan Huhtasaari-kohun jälkeen tulleen vihapostin takia – opetusministeri ja Huhtasaari tukkanuottasilla

Lyly ja Yli-Rajala ottavat kantaa Huhtasaari-kohuun: "Kohu on kohtuuttomasti häirinnyt koulun työtä"

Laura Huhtasaaren haukkumasta tamperelaiskoulusta ja rehtorista on tehty kantelu oikeuskanslerille – rehtori: "Raskas viikko"