"Unelma olisi, että pystyisi itsenäisesti kävelemään" – robotit kuntouttavat kaukalossa halvaantunutta juniorikiekkoilijaa

Kaatuminen kaukalossa pysäytti HPK:n juniorilupauksen. Nyt Teemu Tenhunen ottaa uusia ensiaskelia kävelyrobotin tuella.

urheiluvammat
Kaukalossa loukkaantunut juniorijääkiekkoilija Teemu Tenhunen käy Laitilassa kuntoutettavana.
Kaukalossa loukkaantunut juniorijääkiekkoilija Teemu Tenhunen käy Laitilassa kuntoutettavana.Jouni Koutonen / Yle

LaitilaTeemu Tenhusen ilme on keskittynyt, kun hän ottaa hieman hapuilevia askelia Laitilan Terveyskodin kapealla käytävällä. Kävelyseurana on kaksi fysioterapeuttia – ja kävelyrobotti Indego.

Sähkömoottorit sirisevät ohjaillen jalkoja, ja välillä laite varottaa huonosta asennosta tärisemällä. Robotisoitu ulkoinen tukiranka, eksoskeleton, on väsymätön kuntouttaja, vaikka sekin kuumenee kovassa treenissä.

– Ei sitä oikeastaan tule ajatelleeksi, että tässä nyt kävellään robotin kanssa. Enemmän keskittyy siihen itse kävelyyn, sanoo 22-vuotias Teemu Tenhunen.

Totta kai välillä tulee turhautumisia, mutta kyllä enemmän on positiivisia päiviä kuin niitä huonoja.

Teemu Tenhunen

Tällä kertaa kävely ei sujunut aivan niin mallikkaasti kuin parhaimmillaan. Automatka Nurmijärveltä Varsinais-Suomeen aiheutti spastisuutta, joka karisee kolmepäiväisen kuntoutusjakson aikana.

– Pitkästä matkasta tulee hieman lihasjäykkyyttä. Mutta se oli tänään sellainen, ja toivottavasti huomenna menee taas vähän paremmin.

Loukkaantuminen tavallisessa pelitilanteessa

Yksi viaton kiekon nouto oman maalin takaa muutti lupaavan kiekkojuniorin elämän kertaheitolla. SM-kultaakin HPK:n paidassa voittanut Teemu Tenhunen kaatui loppuvuodesta 2017 päin laitaa murtaen seitsemännen niskanikamansa. Seurauksena oli osittainen neliraajahalvaus.

– Kaikki on niin pienestä kiinni. Ei sitä ikinä tiedä, milloin se tapahtuu jos tapahtuu. Sille vaan ei voinut sillä kertaa mitään, miettii Tenhunen.

Jääkiekkovarusteet ovat vaihtuneet päälle puettavaan kävelyrobottiin.
Jääkiekkovarusteet ovat vaihtuneet päälle puettavaan kävelyrobottiin.Jouni Koutonen / Yle

Kiekkounelmat vaihtuivat tavoitteeseen nousta pyörätuolista takaisin omille jaloilleen. Jo tehohoitojakson aikana Tampereella aloitettiin kuntoutus, ja käsiin saatiinkin suhteellisen nopeasti liikettä.

– Nykyään näissä selkäydinvammoissa halutaan aika nopeasti ylös sängystä. Kuntoutusosastolta muutin takaisin kotikonnuille, ja kuntoutus jatkui siellä. Nyt on tullut tätä robottikävelyä, ja fysioterapiaa jatketaan. Näin se menee eteenpäin pikkuhiljaa, kertoo Tenhunen.

Sinuiksi robottien kanssa

Teemu Tenhunen on viime syksystä alkaen matkannut Laitilaan kerran kuukaudessa Indegon sekä massiivisemman Lokomat-kävelyrobotin kuntoutettavaksi.

– Kuntoutus on edennyt ainakin omasta mielestä ihan hyvin. Koko ajan siitä on tullut helpompaa, ja tulen enemmän sinuiksi noiden robottien kanssa. Motivaatiota ainakin riittää.

Kuten kaikessa, aaltoliikettä on myös kuntoutuksessa. Jos kävely yhtenä päivänä onkin kankeampaa, ei Teemu Tenhunen anna sen hämärtää päämäärää.

– Totta kai välillä tulee turhautumisia, mutta kyllä enemmän on positiivisia päiviä kuin niitä huonoja. Mielestäni on aika inhimillistä, että välillä ei ole niin hyvä mieli ja välillä on parempi mieli.

Indego on robotisoitu alaraajojen ulkoinen tukiranka eli eksoskeleton.
Indego on robotisoitu alaraajojen ulkoinen tukiranka eli eksoskeleton.Jouni Koutonen / Yle

Teemu Tenhunen ja hänen kaltaisensa loukkaantuneet jääkiekkoilijat ovat Laitilan Terveyskodin tuoreempaa asiakaskuntaa. Aiemmin Veljeskotina tunnettu kuntoutuskeskus on perinteisesti hoitanut sotaveteraaneja, ja viime vuosina myös komennuksilla loukkaantuneita rauhanturvaajia.

Ensimmäinen kävelyrobotti, kiinteästi asennettu Lokomat tuli taloon seitsemän vuotta sitten. Päälle puettava Indego-tukiranka on tuoreempi tulokas, mahdollistaen oikean liikkumisen kävelymaton sijaan.

Kävelyrobotin etuja ovat sen väsymättömyys ja tarkasti potilaan tarpeisiin säädettävät kuntoutusohjelmat. Liikeratoja uudelleen opetellessa tärkeintä on toistaa, toistaa ja toistaa liikkeitä siinäkin vaiheessa, kun potilasta kannatteleva fysioterapeutti olisi jo väsähtänyt.

Pienin askelin eteenpäin läheisten tuella

Lähipiirin tuki on luonnollisesti tärkeää kuntoutumisessa.

Perheen ohella Teemu Tenhusen kaveripiiri, etenkin loukkaantumisen aikaiset seurakaverit ovat yhä mukana elämässä kuin ennenkin. Playstationin pelaaminen ystävien kanssa käy käsien kuntoutuksesta, eikä tasoitusta kuulemma matseissa anneta.

– Totta kai se on tärkeää, sitä haluaa pitää kavereihin yhteyttä ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin. Ei ole mikään muuttunut siltä osin.

Teemu Tenhusen tärkein tavoite on kyetä jälleen kävelemään itsenäisesti.
Teemu Tenhusen tärkein tavoite on kyetä jälleen kävelemään itsenäisesti.Jouni Koutonen / Yle

Lämmin osoitus lähipiirin tuesta koettiin viime elokuussa hyväntekeväisyysottelussa, kun Teemu Tenhusen pelipaita nousi Hämeenlinnan Ritari-areenan kattoon. Numero 33 on nyt HPK:n U20-joukkueessa ikuisesti hänen nimissään. Hyväntekeväisyyshuutokaupalla kerättiin sievoinen summa nuoren miehen kuntoutukseen.

Tulevaisuuden tärkein tavoite onkin nyt nousta jälleen omille jaloilleen.

– Isoimmat tavoitteet liittyvät tietenkin kävelyyn. Tietysti unelma olisi, että pystyisi itsenäisesti kävelemään. Pieniä tavoitteita arjessa ja pienin askelin mennään koko ajan eteenpäin, hymähtää Teemu Tenhunen.

Lue lisää:

Robotti opettaa kävelemään uudelleen

Kävelyrobotti voi auttaa liikuntakyvyn palauttamisessa

Nyt myös rauhanturvaajat saavat veteraanikuntoutusta – hoitoa tarjotaan ulkomaalaisillekin

Auttaako RoboCopin asu raskaissa kiinteistötöissä? Turkulaisfirma testaa, vähentääkö päälle puettava tukiranka sairauslomia