Tornion verotoimistossa jonotetaan tuntikausia – rajankävijät eivät voi hoitaa asioitaan verkossa

Suuri osa verotoimistossa asioivista voisi hoitaa asiansa verkossa tai myöhemmin toimistossa. Sen sijaan rajankävijän on pakko hoitaa asiansa toimistossa.

verotoimisto
Tornion verotoimisto on avoinna kerran viikossa.
Jenni Mehtonen / Yle.

Tornion verotoimistossa joutuu jonottamaan pahimmillaan tuntikausia, sillä verotoimisto on avoinna vain kerran viikossa kuuden tunnin ajan.

Alkuvuoden ruuhkaa lisäävät Ruotsin puolella asuvat, jotka käyvät töissä Suomessa. Heidän pitää asioida Suomen verotoimistossa muun muassa lähdeverokortin ja asuinpaikkaa koskevan todistuksen vuoksi, sillä asioiden hoitaminen ei onnistu netissä.

Haaparannalla asuva ja Torniossa töissä käyvä Tuomas Lampela tietää, kuinka hankala tilanne tammikuun alussa on. Hän itse jonotti palvelua kolme tuntia.

– Se mikä aiheuttaa nimenomaan nämä ruuhkat on se, että meidän täytyy toimittaa työnantajalle lähdeverokortti jo tammikuun alussa. Esimerkiksi minullakin Torniossa työnantaja maksaa tammikuun ensimmäisen palkan jo puolivälissä kuuta ja jos minulla ei ole edellisellä viikolla verokortti sinne toimitettuna, niin minulta menee 60 prosenttia veroa, Lampela kertoo.

Alkuvuoteen toivotaan lisää aukioloaikaa

Esimerkiksi Kemissä ja Rovaniemellä verotoimisto on avoinna kolmena päivänä viikossa kuusi tuntia päivässä. Tuomas Lampela toivookin, että Torniossa verotoimisto voisi olla ruuhka-aikoina avoinna useammin.

– Hyvin yksinkertainen lääkehän tähän olisi se, että tammikuun alussa olisi vaikka kaksi viikkoa joka päivä verotoimisto auki. Sen jälkeen, kun me haaparantalaiset olemme kerran siellä käyneet, niin ei meidän koko vuonna tarvitse siellä enää käydä, toteaa Lampela.

Toimipisteiden aukioloajat perustuvat asiakasmääriin, todetaan verohallinnosta. Ylitarkastaja Hilkka Pelander huomauttaa, että useimpien ei ole välttämätöntä hoitaa verokorttiasioitaan heti vuoden ensimmäisinä päivinä, vaan ne ehtisi saattaa ajan tasalle hiukan myöhemminkin. Suurimman osan asioista voi hoitaa verkossa joutumatta jonottamaan. Jos tarvitsee apua, sitä saa puhelinpalvelusta.

Rajankävijöille verotoimiston väki vinkkaa mahdollisuudesta varata aika vaikkapa Kemin toimistosta. Tosin sielläkin, kuten useimmissa muissakin toimistoissa, verokorttiasioiden hoitajia on vuoden alkupäivinä ollut jonoiksi asti.

Rajakuntalaiselle verotuksessa on monta mutkaa

Rajankävijöitä koskee erillissopimus, jonka mukaan he maksavat veronsa asuinkuntaansa eivätkä työskentelykuntaansa, kuten yleensä.

Suomen puolella rajankävijöitä ovat Tornion, Ylitornion, Pellon, Kolarin, Muonion, Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnissa asuvat, jotka käyvät töissä rajakunnassa Ruotsissa tai Norjassa.

– Rajankävijän on joka vuosi ensiksi haettava kotimaasta asuinpaikkatodistus. Se toimitetaan työskentelymaan verottajalle, joka antaa lähdevero- eli nollaverokortin toimitettavaksi työnantajalle, kertoo Pohjoismaisen rajaneuvonnan koordinaattori Päivi Koivupalo.

– Asuinmaan verottajalle pitää arvioida tulevan vuoden tulot, ja sitten saa verotuspäätöksen. Tästä pystyy sitten laskemaan, kuinka paljon veroa pitää kuukausittain maksaa, lisää Koivupalo.