Oikein toimivat lihakset tekevät mestarin niin uimarista, tanssijasta kuin laulajastakin – pelkkä lahjakkuus ei riitä jos ei jaksa treenata

Kaikissa lajeissa avain menestykseen on lihastyö, vaikka se ei aina päällepäin näy.

lihakset
Ari-Pekka Liukkonen havainnollistaa uintiliikettä.
Thomas Hagström / YLE

Lihastyön tekijän pitää tuntea vartalonsa perinpohjin, koska onnistuminen ja epäonnistuminen tuntuu omassa kehossa tietynlaisena tunteena. Mikä oli aika maaliviivalla, miltä koreografia näytti, miltä laulu kuulosti?

Jokaisen lajin harrastaja tarvitsee hieman erilaisia lihaksia. Selvitimme millaista lihastyötä tekevät kolmen eri alan ammattilaiset: uimari, tanssija ja laulaja.

Uimari toimii hermoston ja räjähtävän voiman avulla

Kun uimari läpsii itseään starttipallin läheisyydessä, se voi vaikuttaa sotahuudolta. Kyse ei ole kuitenkaan taikauskoisesta rituaalista, vaan hermoston herättämisestä.

Läpsyttelyhetken jälkeen uimari Ari-Pekka Liukkonen nostaa katseensa altaan toiseen päätyyn ja antaa mielensä tyhjentyä ajatuksista.

Starttipistoolin laukauksen jälkeen suoritusta varten trimmattuja lihaksia ohjaa autopilotti.

– Se on vähän kuin olisin lentokoneen kapteeni, joka yrittää vain tarkkailla mittaristoja ja valvoa, että kaikki toimii niin kuin pitää. Parhaista suorituksista en muista jälkikäteen oikeastaan mitään lähdön ja maalintulon välistä.

Ari-Pekka Liukkonen ui AaltoAlvarin uimahallissa Jyväskylässä.
Thomas Hagström / YLE

Ari-Pekka Liukkonen on sprintteri. Sprintterit uivat lyhyitä matkoja nopealla ja räjähtävällä voimalla, yleensä jopa hengittämättä koko 50 metrin altaanmitan.

Räjähtävää voimantuottoa Liukkonen harjoittelee esimerkiksi viisikiloista jumppapalloa pompottamalla. Pallon liikerata kertoo, kuinka valmiina kroppa ja hermosto ovat tuottamaan räjähtävää voimaa.

Harjoituksen alussa pallo saattaa pompata hallitsemattomiin suuntiin, mutta kun hermosto on herännyt, myös pallon liikeradat ovat hallinnassa.

Ari Pekka Liukkonen ui AaltoAlvarin uimahallin altaassa.
Jyväskyläläisen AaltoAlvarin uimahallin kaakelit ovat lähes jokapäiväinen työnäkymä uimari Ari-Pekka Liukkoselle.Thomas Hagström / YLE

Uidessa kädet ojentuvat eteen vuorotellen ja liikkeet ovat isoja, joten lihastenkin pitää olla maksimipituuteen verrytellyt. Uimari yrittää saada vedestä otteen ja tavallaan punnertaa itseään eteenpäin vetämällä.

– Jos uidessa kokee siirtävänsä itsensä sijaan vettä, silloin ote on huono. Se on vähän sama kuin jos ajaa autolla liukkaalla tiellä ja painaa liikaa kaasua: rengas lähtee sutimaan.

Pituudesta on uimarille hyötyä: yhdellä käsivedolla matkaa taittuu vähintään oman pituuden verran.

Tanssija saa liikkeet näyttämään kevyiltä, vaikka takana on paljon voimaa

Tanssijalle tärkeintä on se, että liikkeitä toistaa loputtomasti. Liikeraradat on saatava lihasmuistiin niin, että niitä ei tarvitse tanssiessa miettiä. Siksi myös lahjakkuus on sitä, että jaksaa tehdä tavoitteellisesti töitä.

Tätä mieltä on ainakin pitkään Kansallisbalettia konsultoinut fysioterapeutti Jarmo Ahonen

– Fyysistä lahjakkuutta, kuten liikkuvuustekijöitä on korostettu liikaa määrätietoisen harjoittelun kustannuksella.

Breaktanssija Pietari Kauppinen tanssii Lounaispuiston lavalla Jyväskylässä.
Breaktanssija Pietari Kauppinen a.k.a. B-boy Kifle näyttää flarea Lounaispuiston lavalla Jyväskylässä.Thomas Hagström / YLE

Breaktanssija Pietari Kauppinen harjoittelee viitisen kertaa viikossa, tunnin kaksi kerrallaan. Kahdeksan vuoden aikana hän on ehtinyt pyöriä akselinsa ympäri melkoisen määrän kierroksia.

Ponnistus ei näy breaktanssijan liikkeissä, vaikka käsivarsien, reisien ja keskivartalon lihaksisto tekee täysillä töitä. Tanssija saa liikkeensä näyttämään kevyeltä myös, koska hänellä on kehonpainoonsa nähden paljon voimaa.

Tanssija on vähän kuin kenguru, joka loikkaa korkealle suhteellisen pienen lihasmassan avulla.

Isoissa tanssiliikkeissä lähtö oikealle liikeradalle heti liikkeen startissa on kaikkein tärkein asia. Tanssija on salamannopea ongelmanratkaisija, joka tietää vaistomaisesti millä lihaksilla tehdä ja mitä, kun liike etenee.

Breakissa tämä tuottaa tanssijalle usein myös yllätyksiä.

– Välillä biisi tempaa mukaansa niin, että unohdan miettiä mitä olen tekemässä ja vaan menen musiikin mukana. Yhtäkkiä saattaa syntyä joku uusi liike tai liikkeiden yhdistelmä, jota voi olla hankala toistaa, kun ei yhtään tiedä miten sen teki.

Breaktanssija Pietari Kauppinen tanssii Lounaispuiston lavalla Jyväskylässä.
Thomas Hagström / YLE

Lapsena Kauppinen pelasi jalkapalloa, harrasti parkouria, karatea ja pomppi tietenkin trampalla. Fysioterapeutti Jarmo Ahonen toivoo, että lapset eivät luopuisi monipuolisesta liikunnasta kasvaessaan.

– Kimmoisuus syntyy, kun jaksaa lapsena tehdä pomppuja. Lapset ovat ketteriä, mutta kun heidät istutetaan koulupenkille, ketteryys häviää. Meidän pitäisi pysyä lapsina tässä suhteessa. Ketteryys on taito, joka pysyy ja kehittyy, kun jaksaa haastaa itseään uusiin liikkeisiin.

Laulaja ei kuule itseään, mutta tuntee epäonnistumisen lihaksissaan

Laulajan työ on huomattavassa määrin piilotettua lihastyötä. Laulaja ei kuule onnistumista äänestään, mutta tuntee sen kropassaan – myös epäonnistumisen.

Sopraano Iida Antola avaa ääntään hymisemällä pitkää m-konsonattia ja a-vokaalia, samalla käsi tunnustelee niskaa.

– Kokeilen, että avaanko kunnolla. Niskassa tuntuu hengityksen mukana pieni avausliike. Mutta sitä on vaikea selittää, kun sitä ei itse näe.

Sopraano Iida Antola laulaa Oopperatalon amfiteatterin lavalla.
Sopraano Iida Antola tulkitsee Viktor Ulmannin liediä Oopperatalon amfiteatterissa.Thomas Hagström / YLE

Jos laulaja ei näe omaa lihastyötään, niin eipä hän myöskään kuule itseään kovin hyvin - tai ainakaan samalla tavalla kuin yleisö. Siksi lihaksisto pitää tuntea hyvin, koska se kertoo laulajalle, miten esitys kulloinkin menee.

– Minulle se on semmoista huminaa. Tuntuu siltä, että jotenkin värisen, keho resonoi selässä asti.

Laulajan tehtävä on tulkita esittämänsä teos yleisölle. Koskettavaan tulkintaan vaaditaan paljon lihastyötä. Lihaksiston pitää olla rento. Laulajan rentous ei kuitenkaan tarkoita löysää lötköttämistä, vaan tiettyä vireys- ja valmiustilaa.

Rentouden tilaan pääsee, kun lämmittelee ja venyttelee raajoja ja kylkiä isoilla rauhallisilla liikkeillä.

– Veri pitää saada kiertämään kaikkialla, vaikka laulamisen kannalta tärkeimmät paikat ovatkin keskivartalon tietämillä. Lihasten pitää olla lämpimät ja elastisen tuntuiset.

Sopraano Iida Antola harjoittelee.
Thomas Hagström / YLE

Kun laulaja hengittää, hänen olkapäänsä eivät nouse. Keuhkot täyttyvät sisään virtaavasta ilmasta ja pallea väistää alaspäin. Ulospäin se näkyy niin, että keskivartalo pullistuu, rintakehäkin laajenee hieman. Tämä on oikeastaan ainoa lihastyö, joka näkyy laulajan vartalossa ulospäin.

Uloshengityksen aikana laulaja ei luovuta kaikkea ilman avulla saamaansa tilaa, vaan säätelee ilman ulosvirtausta niin, että hengityksen avaama kroppa pysyy avoimena. Sisäänhengityslihakset ikään kuin jarruttavat uloshengityslihasten työtä.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että keskivartalo jäykistyisi lihasjännityksestä, vaan laulaja ennemminkin tavoittelee tietynlaista elastisuutta. Tästä puhutaan yleisesti laulajan tukena.

Sopraano Iida Antola laulaa ulkona.
Thomas Hagström / YLE

Omaa laulamisen tukea pystyy kokeilemaan esimerkiksi näin: hengitä kevyesti sisään yllä mainitulla tavalla. Laita kädet vyötäröllesi ja huudahda ”hei”. Käsien alla tuntuu selvä liike. Se on tuki. Hyvä tuki on siis voimaa, joka ikään kuin kannattelee laulamista.

Oikein ja hyvin laulaminen ei ole ainoa musikaalisuuden kriteeri, vaikka sitä tapaa peruskoulussa musiikin opetuksessa on käytettykin. Laulaminen on myös lihastyötä.