Kaikukortilla voi päästä kulttuuririentoihin, vaikka rahat olisivatkin tiukassa

Kemissä kokeillaan tänä vuonna Kaikukorttia. Kortilla pääsevät maksutta kulttuuritapahtumiin ne, joilla ei siihen muutoin ole varaa.

kulttuuri
Kimmo Hirvenmäki ja Riku Innamaa.
Kaikukortilla pääsee muun muassa Kemin kaupunginteatterin esityksiin. Kuva näytelmästä Miljoona hyvää syytä.Risto Koskinen / Yle

Kaikukortteja on alkuvuodesta hankittu Kemissä muutamia kymmeniä. Kaupunki on varautunut antamaan useita satoja kortteja kuluvan vuoden aikana.

Kulttuuria kaikille -palvelun (siirryt toiseen palveluun)ideoima Kaikukortti on tarkoitettu ihmisille, joiden taloudellinen tilanne estää kulttuuritapahtumiin osallistumisen.

– Kortin voit saada, jos sinulla on kemiläisen kaikukorttitoiminnassa olevan sosiaalipalvelun asiakkuus ja kerrot olevasi tiukassa taloudellisessa tilanteessa eikä sinulla ole varaa pääsylippuihin, kertoo kulttuurikoordinaattori Seppo Suopajärvi.

Vaadittu sosiaalipalvelun asiakkuus tarkoittaa esimerkiksi asiakassuhdetta sosiaalitoimistoon, Kemin kaupungin työllisyyspalveluihin tai kohtaamispaikka Mikseriin.

Kaikukortti on henkilökohtainen eikä siitä aiheudu sen saajalle kuluja. Kortin saajan on oltava vähintään 16-vuotias.

– Vanhemmat tai isovanhemmat voivat ottaa lapsensa tai lapsenlapsensa mukaan tilaisuuksiin, lisää Suopajärvi.

Tyhjilleen jäävä paikka edellytyksenä

Kemi alkoi vuodenvaihteessa kokeilla maksutonta ja henkilökohtaista Kaikukorttia. Kortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja kaupunginteatterin näytöksiin sekä kaupunginorkesterin, Meri-Lapin jousikvartetin ja oratoriokuoron konsertteihin.

– Myös jalokivigalleriaan voi tiedustella pääsylippuja ja kaupunginkirjaston kaukolainauskin kuuluu Kaikukortin piiriin, kertoo Suopajärvi.

Edellytyksenä Kaikukortilla sisäänpääsyyn on, että esitykseen on jäämässä tyhjiä paikkoja. Maksuton pääsylippu on syytä varata reilusti ennen esitystä, ei vasta ovelta.

Kelpaa myös muualla maassa

Kemissä Kaikukorttia kokeillaan tänä vuonna osana kaupungin 150-vuotisjuhlavuotta. Käytännön mahdollisesta jatkumisesta päätetään todennäköisesti ensi syksynä.

Kaikukortti on valtakunnallinen ja se oikeuttaa maksuttomaan sisäänpääsyyn myös muilla mukana olevilla paikkakunnilla, Espoossa ja koko Kainuun maakunnassa sekä kokeilukunnissa, esimerkiksi Oulussa.