Epäilyttävät lähestymiset voi estää ja ilmiantaa Instagramissa, ja monelle nuorelle se on arkea – "On ihan selvää, ettei voi mennä juttelemaan kenelle tahansa"

Ella Järvi ja Della McLoud eivät ole kohdanneet häirintää, mutta tietävät, mitä sellaisessa tilanteessa voi tehdä .

ilmianto
Della McLeod ja Ella Järvi.
Della McLoud ja Ella Järvi ovat molemmat Instassa. McLoud lähinnä selailee muiden julkaisuja, Järvi taas julkaisee paljon itsekin.Sari Vähäsarja / Yle

Kahdeksasluokkalainen Ella Järvi käyttää Instagramia päivittäin. Kahden Kiinan-vuoden jäljiltä hänen seuraajajoukkonsa on kansainvälistä, mutta valtaosaa Järvi ei tunne. Toisaalta hän seuraa vastavuoroisesti heistä valtaosaa itsekin.

Järven käyttäjä on välillä ollut yksityinen, nyt se on julkinen. Niinpä kuka tahansa sovelluksen käyttäjä voi nähdä hänen julkaisunsa. (Lue tästä jutusta, miten nuorilla voi olla kahdenlaisia käyttäjätilejä erilaisiin tarkoituksiin.)

Valintaan julkisen ja yksityisen välillä vaikuttavat esimerkiksi kuvissa näkyvät kaverit ja heidän julkisuusasetuksensa, mutta myös ympäröivät tapahtumat.

Ella Järvelle Insta on paikka, jossa hän näyttää muille, mitä arjessa tapahtuu. Kuvaamista ja editointia rakastava nuori haluaa myös inspiroida muita sellaisissa asioissa, jotka tekevät hänet onnelliseksi.

Profiilissa on paljon kuvia Ellasta itsestään ja paikoista, joissa hän on käynyt.

– Se voi tietysti olla riski tällaisissa tilanteissa, myöntää Järvi ja viittaa viimeaikaisiin tapahtumiin, joissa hänen ikäisiään tyttöjä on lähestytty sosiaalisessa mediassa, varsinkin Instagramissa.

Sosiaalisen media appeja älypuhelimen näytöllä.
Verkossa saattaa kulua tunteja työpäivän aikana työhön liittymättömissä asioissa, tutkimukset maailmalla osoittavat.AOP

Ainakin osaa Oulun uhreista, nuorista tytöistä, oli lähestytty sosiaalisen median kautta. Viime perjantaina taas Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kolmekymppisen miehen vankeuteen useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Mies oli löytänyt uhrinsa ainakin Instan kautta.

Myös valtakunnallisen Sekasin-chatin saamissa yhteydenotoissa groomingiksi kutsuttu ilmiö on tuttu. Grooming tarkoittaa valmisteluja, joita aikuinen tekee saadakseen houkuteltua lapsen tai nuoren hyväksikäytön uhriksi.

Sekasin-chatin keskusteluissa tapahtumat ovat useimmiten alkaneet niin, että tuntematon lähettää nuorelle viestin, yleisimmin Instagramissa.

Jos en halua puhua epäilyttävälle ihmiselle, voin estää sen. Hän ei saa edes tietää sitä, joten se on helppo valinta

Ella Järvi

Kokkolalainen kahdeksasluokkalainen Della McLoud pitää Insta-profiilinsa yksityisenä. Jos siis haluaa nähdä hänen kuvansa, pitää lähettää seurantapyyntö. McLoud hyväksyy tai hylkää sen.

Outokin pyytäjä tulee silti usein hyväksytyksi, sillä kyseessä voi olla vaikka joku Amerikan-sukulaisen tuttu. Ensin McLoud käy läpi, ketä seuraajia pyynnön lähettäjällä on, ja jos joukossa on joku tuttu, se riittää luottamukseen.

– Mutta jos minulla ei ole mitään hajua, kuka tämä on ja sillä on vaikka hämärä profiilikuva, en hyväksy sitä, sanoo McLoud.

Hän julkaisee Instassa oikeastaan melko harvoin. Pääasiassa se on viihdyke, jota selata.

Myös Ella Järvi on yleensä hyväksynyt yksityisenä olleen käyttäjätilinsä saamat pyynnöt, sillä lähettäjä voi olla jonkun kaverin kaveri.

– Minulla ei ole aikaa selvittää kaikkien taustoja, sanoo Järvi.

Kaksi nuorta kännyköillään.
Epämiellyttäviä kommentoivan voi estää ja ilmiantaa.Sari Vähäsarja / Yle

Järvi ja McLoud eivät ole huolissaan Instagramin mahdollisista lähestymisyrityksistä. He eivät ole sellaisiin törmänneet, mutta tietävät, miten toimia. Jos kuviin tulee epämiellyttäviä kommentteja, kommentoijan voi ilmiantaa ja estää. Silloin estetty ei enää näe käyttäjän julkaisuja.

Muutenkin henkilön voi estää ja ilmiantaa, jos tilillä tapahtuu jotain epäilyttävää.

– Kunhan vain tajuaa, että se ei ole ihan normaalia, sanoo Della McLoud.

Jos tarpeeksi moni ilmiantaa saman henkilön, käyttäjä voidaan poistaa.

Jos joku tuntematon yrittää lähettää viestiä, käyttäjä tekee jo ennakkoon päätöksen siitä, voiko tämä lähettää viestit vai ei eli hyväksyy tai hylkää yrityksen.

– Jos en halua puhua epäilyttävälle ihmiselle, voin estää sen. Hän ei saa edes tietää sitä, joten se on helppo valinta, sanoo Ella.

tyttö laittaa kenkiä jalkaan ja selaa samalla Instagramia
Osa nuorista julkaisee Instagramissa paljonkin kuvia, toisille se on paikka, jossa selaillaan toisten sisältöjä.Sari Veikkolainen / Yle

Ella Järvi seuraa myös muutamaa kymmentä julkkista. Pari kertaa kuuluisan henkilön kuvien kommentointi ja kommentin saama suosio on tuonut kertarysäyksellä parikymmentä uutta seuraajaa. Heistä pari laittoi viestiäkin, mutta häiritseviksi Järvi ei yhteydenottoja kokenut.

Jos epäilyttävää lähestymistä tulisi, Järvi ilmiantaisi ja estäisi yrittäjän. Vanhemmille hän kertoisi vain, jos kommentit olisivat tosi pahoja.

Sekasin-chatissa on kuultu kertomuksia, joissa nuori on viehättynyt esimerkiksi kannustuksista ja kehuista ja aloittaa yhteydenpidon, joka myöhemmin ahdistaa. Vanhemmille kertomiseen on korkea kynnys, ja aikuisten arvellaankin tietävän vain murto-osan tapauksista.

Työn alla olevan väitöstutkimuksen mukaan nuoret eivät kerro edes seksiin viittaavista viesteistä aikuisille, saati poliisille. Tutkijan mukaan he eivät pidä viestejä niin vakavina ja kokevat, että henkilön blokkaaminen riittää. Psykologi neuvoo silti kertomaan asiasta, sillä usein kalastelija jatkaa niin kauan, että saa jonkun suostumaan kontaktiin.

Kokkolalaisissa yläkouluissa jututetuista oppilaista jotkut kertovat välttävänsä vanhemmille kertomista lähestymisyrityksistä siksi, että pelkäävät näiden suuttuvan ja ottavan kännykän pois.

Ella Järvi uskoo, että hänen vanhempansa vain pyytäisivät tekemään käyttäjästä yksityisen. Vanhemmat ovat itsekin sosiaalisessa mediassa, eikä tuo maailma siis ole heille outo.

Myös Della McLoud kertoisi kotona, jos törmäisi huolestuttaviin ilmiöihin. Hän uskoo silti, että on myös tiukempia perheitä – ja että tiukkuus voi johtua siitä, etteivät aikuiset tiedä, miten vaikkapa Instagram toimii.

– Silloin halutaan ehkä suojella käskemällä vain pois sieltä.

Snapchatissa kuva säilyy vain aikansa

Oulun poliisi julkaisi Instagram-storyssaan neuvoja siitä, mitä tehdä, jos saa somessa epäilyttävän yhteydenoton. Samalla poliisi toivoo, että vanhemmat hankkisivat edes perustiedot siitä, miten sosiaalinen media toimii.

Ella Järvi ja Della McLoud tietävät, ettei kenen tahansa kanssa aleta mihinkään. Jos joku outo lähestyy, hänestä tehdään taustatutkimusta.

– Ilmeisesti se ei ole kaikille itsestäänselvyys., ja nehän voivat olla tosi hyviäkin peittämään totuutta. Itselle on ihan selvää, ettei voi mennä juttelemaan kenelle tahansa, sanoo McLoud.

Snapchatin riskit ovat Instaa pienemmät, arvioivat Järvi ja McLoud. Instassa postaus pysyy niin kauan, kunnes käyttäjä poistaa kuvan. Jos joku ottaa siitä screenshotin eli kuvakaappauksen, kuvan julkaisija ei edes tiedä sitä.

– Snapiin laitetut kuvat taas häviävät 24 tunnin sisällä ja saat tietää, jos kuvastasi otetaan näyttökuva tai kuva katsotaan uudelleen. Eli jos tulee jotain epäilyttävää, huomaat sen.

Artikkelia muutettu kello 21.23: korjattu Della McLoudin nimen kirjoitusasu.