Sairaalaan hankittiin radio peittämään keskustelun äänet – Lappeenrannan uuden sairaalan vikoja on korjattu vauhdissa

Lappeenrannan K-sairaalassa on jouduttu tekemään useita muutostöitä, mutta rakennuksen seiniin ei ole tarvinnut koskea.

Sairaalat ja terveyskeskukset
K-sairaalan julkisivu
Lappeenrannan sairaalan rakentuminen on ollut värikäs prosessi.Petri Kivimäki / Yle

Viime kesänä avautuneen Lappeenrannan uuden K-sairaalan toimintaa on jouduttu parantamaan erilaisilla muutostöillä.

Yle kertoi viime kesänä uuden sairaalan kummallisista epäkohdista. K-sairaala ehti saada kritiikkia esimerkiksi tietoturvan vaarantumisesta päivystyksessä, potilashuoneiden liian hyvästä äänieristyksestä sekä siitä, että jokaisella osastolla on vain yksi lääkekaappi.

Nyt aulassa on ilmoittautumisautomaatin lisäksi radio, joka peittää keskustelun ääniä. Osastoille on hankittu potilaiden ranteeseen kiinnitettäviä hoitajakutsunappeja. Myös lääkkeiden sijoittelua on muutettu hoitajien työn sujuvoittamiseksi.

Paljon kritiikkiä kirvoittanutta odotusaulan puuttumista perustellaan sillä, että potilaat pääsevät suoraan lääkärille tai hoitajalle. Eksoten viestintäjohtaja Saara Raudasoja vakuuttaa, että odotustiloja on uudessa päivystyksessä enemmän kuin vanhassa.

– Lapsille on myös oma päivystys odotustiloineen, muistuttaa Raudasoja.

K-sairaala
Lappeenrannan viime kesänä valmistuneessa sairaalassa on erikoisuuksia, kuten spiraalipylväitä.Mikko Savolainen / Yle

Spiraalipylväät pysyvät paikoillaan

Paljon huomiota ja kriittisiäkin kommentteja aiheuttaneiden suurten spiraalipylväiden arveltiin vaikeuttavan pyörätuoli- ja sänkypotilaiden kuljetusta. Niiden olemassaoloa perusteltiin sillä, että ne kannattelevat taloa ja ne on suunniteltu rakennusmääräysten mukaan.

Vuodeosastojen palvelupäällikkö Kirsi Tapiola-Huomo kertoo, että pylväiden paikka oli mietitty ennakolta ja siinä ne myös pysyvät.

– Pylväistä ei ole tullut kielteisiä kommentteja, että ne haittaisivat toimintaa, Tapiola-Huomo sanoo.

Opastuksissa oli alkuun ongelmia, mutta niiden määrä on kasvanut ja niitä on muutettu tarpeen mukaan.

Muutostyöt K-sairaalassa jatkuvat, mutta niiden vuoksi ei rikota sairaalan rakenteita.