Hue Vo on venepakolainen, joka kesti pakolaisleirin ja koulukiusaajat – nyt hän on savolaiskylän rakastettu kauppias

Vietnamin venepakolaiset olivat Suomen ensimmäisiä kiintiöpakolaisia. Heidän tarinansa auttaa ymmärtämään, mitä kotouttaminen vaatii.

kotouttaminen
nainen katsoo
Toni Pitkänen / Yle

Kylänraitti on aamukuudelta hiljainen. Neljän tuhannen asukkaan Sonkajärvi uinuu tammikuisessa pimeydessä, kun K-kauppias Hue Vo jo istuu keittiössään ja lusikoi suuhunsa aamupuuroa. Kahviin lorahtaa tilkkanen kauramaitoa.

Tämä on tavallista, tuoreen kauppiaan arkea: aamulla ylös ennen kukonkiekaisua. Työt päättyvät 14—15 tuntia myöhemmin, noin iltayhdeksältä. Tahtia on jatkunut nyt noin kolme kuukautta.

– En ollut koskaan käynyt Sonkajärvellä. Tiesin vain Eukonkannon kisat, Vo pyörittää päätään.

Nainen juo kahvia ja katsoo valokuvia
Sonkajärveläisen kauppiaan Hue Von aamut alkavat anivarhain.Toni Pitkänen / Yle

Joensuussa suurimman osan lapsuudestaan, nuoruudestaan ja aikuisuudestaan viettänyt kauppatieteiden maisteri aloitti reilu vuosi sitten kauppiaskoulutuksen. Viime syksynä Vo oli kauppiasharjoittelussa Joensuussa, kun hänelle avautui mahdollisuus ryhtyä kauppiaaksi Sonkajärvelle.

Kaikki tapahtui nopeasti. Muutamassa viikossa Vo muutti asumaan edellisen kauppiaspariskunnan katon alle, sillä omaa kotia ei siihen hätään ehtinyt hankkia. Vajaat pari viikkoa Vo tutustui pikkukylän K-markettiin ja sen työtapoihin.

Nainen laittaa kengät jalkaan
Toni Pitkänen / Yle

Sitten olikin jo aika täyttää kauppiaan saappaat. Vosta tuli tiettävästi Keskon ainoa pakolaistaustainen kauppias.

Mutta ei mennä asioiden edelle. Kauppiaana aloittaminen ei ole Von elämän isoin mullistus eikä ainoa kerta, kun elämä heitti hänet uuteen ympäristöön.

Satoja kilometrejä myrskyisällä merellä

Vuonna 1989 yksivuotias Vo kiemurteli vesirokon kourissa. Hän oli etelävietnamilaisten vanhempiensa ainoa lapsi.

Huen kaupungissa asunut Von perhe oli hankaluuksissa. Perheen miehiä uhkasi vankilatuomio. Ruokaa ei ollut.

Kylmän sodan huipentanut Vietnamin sota oli päättynyt vuonna 1975. Pohjois- ja Etelä-Vietnam olivat yhdistyneet Vietnamin sosialistiseksi tasavallaksi.

Sisäistä sopua ja harmoniaa ei kuitenkaan saavutettu hetkessä. Etelän ihmisistä tuli pohjoisvietnamilaisten rinnalle kakkosluokan kansalaisia, joita vangittiin ilman perusteita ja joiden elämää hankaloitettiin.

Kuten tuhannet muut vietnamilaiset, myös Von perhe suunnitteli pakoa ja parempaa elämää.

Silti lähtö tuli yllättäen. Aamulla perhe sai tiedon, että joku on ilmiantanut poliisille heidän pakosuunnitelmansa. Illalla Vo vanhempineen ahtautui pieneen kalastusveneeseen yhdessä 22 muun sukulaisen kanssa.

– Vene oli samanlainen kuin tässä, Vo sanoo ja kaivaa valokuvapinkasta otoksen.

Kuva on otettu vuosia myöhemmin, kun perhe pääsi käymään kotikonnuillaan.

vietnamilaisia kalastusveneessä
Hue Von vanhin setä ja kyläläinen Vietnamissa vuonna 1995. Hue Von kotialbumi

– Meillä ei ollut eväitä, eikä mitään muutakaan. Päällä vain omat vaatteet. Kaikki veneessä olivat varmoja, etten selviä matkasta, sillä olin pieni ja sairaana, Vo kertoo.

Myrskytuulet ja vastaan tulleet isot alukset keikuttivat venettä. Välillä rantauduttiin kerjäämään ruokaa. Perhe seilasi merellä pienellä paatillaan 23 päivää.

Yhtäkkiä Vo hiljenee kahvikuppinsa ääressä. Silmiin tulvahtaa kyyneleitä. Kolmen vuosikymmenen takaisten tapahtumien kertaaminen tekee edelleen kipeää.

Skinejä, kiusaamista ja kovaa työntekoa

Von perheen merimatka päättyi Hongkongiin, jossa perhe asettui pakolaisleiriin seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Isossa teollisuushallissa asui tuhansia muita venepakolaisia. Oma tila rajattiin lakanoilla.

Tyttölapsi pakolaisleirissä
Hue Vo Hong Kongin pakolaisleirissä 90-luvun alussa.Hue Von kotialbumi

Sitten tuli ilouutinen. Vo, pakolaisleirissä syntynyt pikkusisko Hinni, perheen vanhemmat ja kaksi serkkua pääsisivät kiintiöpakolaisena Suomeen. Von vanhemmat eivät tienneet Euroopasta mitään.

– Äitini oli ymmärtänyt, ettei Suomesta saa riisiä. Hän oli todella huolissaan, Vo hymyilee.

Perhe asettui 90-luvun Joensuuhun, eikä alku ollut helppo. Joensuuta riivasivat rasistiset skinit, joista myös kaupungin tiivis vietnamilaispakolaisten yhteisö sai osansa.

Vietnamilaiset pakolaislapset Joensuussa lumileikeissä
Hue Von sisko Hinni ja ystäväperheiden lapsia talvisessa Joensuussa 90-luvulla.Hue Von kotialbumi

Von perhe ei suoranaisesti joutunut skinien käsittelyyn, mutta perheen lapsia kiusattiin paljon erityisesti ala-asteella. Syynä oli usein ulkonäkö.

Joensuussa Hue Volle ja hänen siskolleen Hinnille syntyi vielä kolme nuorempaa sisarusta. Perhe sai pian myös ystäviä, jotka tutustuttivat perheen suomalaiseen kulttuuriin.

vietnamilaisia lapsia ja suomalainen perhetuttu
Hue ja hänen siskonsa Hinni ja Nina retkellä perheystävän Pentin kanssa Joensuussa vuonna 1997.Hue Von kotialbumi

Tänä päivänä pakolaisista ja heidän kotoutumisestaan puhutaan paljon. Vietnamin venepakolaiset olivat Suomen ensimmäisiä kiintiöpakolaisia. Heitä saapui Suomeen erityisesti 70—80 -lukujen vaihteessa. Heidän tarinansa auttaa ymmärtämään sitä, mitä kotoutuminen vaatii.

Hue Von perheen kohdalla kotoutuminen alkoi vuoden mittaisella, intensiivisellä kielikurssilla. Pian Suomeen saapumisensa jälkeen isä sai töitä muoviosia valmistaneelta Perlokselta ja äiti työllistyi kokkina.

Iltaisin vanhemmat hankkivat lisätienestiä tekemällä kokoonpanotöitä kotona sohvapöydän ääressä. Kaikki raha oli tarpeen, sillä vietnamilaisen perhekulttuurin mukaisesti Von isän velvollisuuksiin kuului auttaa myös Vietnamiin jääneitä sukulaisia.

Äiti ja tytär kaupassa
Kauppias Hue Von äiti Lien Le (vas.) auttaa tytärtään kaupassa.Toni Pitkänen / Yle

Samalla mentaliteetilla Hue Von äiti Lien Le on auttanut tytärtään erityisesti kauppiasuran alkumetreillä. Von vanhemmat ovat kannustaneet lapsiaan koulun käymiseen. Vo päätyi lukion kautta ammattikorkeakouluun ja sieltä vielä maisteriopintoihin yliopistoon.

Kolme vuotta on liian lyhyt aika kotoutumiselle

Hiutaleet tanssivat polkkaa lumisilla teillä, kun Hue Vo aamuseitsemän aikaan suunnistaa kohti omaa K-kauppaansa. Työntekijät tervehtivät iloisesti, ja asiakkaat katsovat uteliaasti kauppiaan ympärillä pörräävää kuvaajaa ja toimittajaa.

Vaikka paikalla on mediaa, kauppiaan aikataulut eivät anna armoa. Aamu alkaa hedelmä- ja vihannesosaston täydentämisellä ja järjestelyllä.

kauppias tekee töitä
K-kauppiasliiton mukaan Vo on tiettävästi Keskon ainoa pakolaistaustainen kauppias.Toni Pitkänen / Yle

Työ- ja elinkeinoministeriön neuvottelevan virkamiehen Paula Karjalaisen mukaan maahanmuuttajien työllistyminen ja kotoutuminen on parantunut pitkällä aikavälillä.

– Kun yhteiskunnan rakenteet ja lainsäädäntö ovat kehittyneet, myös koko kokonaisuus on mennyt eteenpäin. Pakolaistaustaisten naisten osalta työllisyys on kuitenkin jäänyt alhaiseksi, Karjalainen pohtii.

Sonkajärveläinen kauppias Hue Vo todistaa, että toisinkin voi käydä.

Vuosikymmenien jälkeen voidaan sanoa, että vietnamilaisten pakolaisten kotoutuminen on onnistunut hyvin. Neuvotteleva virkamies Paula Karjalainen kertoo, että niin kutsutuilla venepakolaisilla on ollut alusta lähtien positiivinen asenne työllistymiseen.

– He ovat myös kannustaneet eteenpäin toista sukupolvea, lapsia ja nuoria, Karjalainen sanoo.

Kotoutumisesta ja sen onnistumisesta puhutaan paljon myös tuoreimman turvapaikanhakija-aallon kohdalla. Usein kritisoidaan maahanmuuttajien kielitaidottomuutta ja työttömyyttä.

kauppias asettelee hedelmiä
Toni PItkänen / Yle

Kotoutuminen määritellään laissa määräaikaiseksi, yleensä kolmen vuoden mittaiseksi prosessiksi ( (siirryt toiseen palveluun)Kotouttaminen.fi). Karjalainen muistuttaa kuitenkin, että yhteiskuntaan sopeutuminen ja uuden elämän rakentaminen on todellisuudessa huomattavasti pidempiaikainen urakka.

Olemmeko siis tässä vaiheessa liian hätäisiä arvioimaan vuoden 2015 jälkeen Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden kotoutumista?

– Kyllä. Monien osalta on tässä vaiheessa liian aikaista arvioida. Esimerkiksi kielen oppiminen vie jo useita vuosia. Onneksi yhteiskunta on kehittynyt siihen suuntaan, että työnantajat ottavat töihin myös tekijöitä, joiden suomen kielen taito ei ole täydellinen, Karjalainen sanoo.

Kukkia ja villasukkia

Tervetuloa Sonkajärvelle sinä ja sinun perheesi.

Niin toivottaa askarreltu kortti kauppiaan toimiston seinällä. Hue Voa hymyilyttää, kun hän esittelee todisteita siitä, miten hyvin hänet on otettu vastaan yläsavolaisessa kunnassa.

Kortteja seinällä
Kauppiaan toimiston seinää koristavat tervetuliaiskortit.Toni Pitkänen / Yle

Kohtalokkaasta venepaosta on nyt kulunut 30 vuotta. Joensuuhun asettumisesta neljännesvuosisata. Kauppiaaksi ryhtymisestä vain kolmisen kuukautta.

Vuosien mittaan Vo on selvinnyt niin 23-päiväisestä merimatkasta vesirokon kourissa kuin joensuulaisista koulukiusaajista.

Hän on käynyt lomamatkoilla Vietnamissa useamman kerran ja myös työskennellyt puoli vuotta Suomen suurlähetystössä Hanoissa. Ennen kaikkea Vo on löytänyt paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa.

– Palaaminen synnyinmaahani on ollut joka kerta kulttuurishokki, Vo summaa.

Kaiken pyörityksen lopputuloksena on iloinen ja vahva nainen, sonkajärveläisten rakastama kauppias, jolle asiakkaat ovat viime kuukausina kiikuttaneet niin kukkia kuin villasukkia.

kauppias pitelee villasukkapinoa kädessään
Vo on saanut pinon villasukkia tervetuliaislahjana asiakkailtaan.Toni Pitkänen / Yle