Maisa ja Kaarina -sarjakuvalle Puupäähattu-palkinto – Keski-ikäisistä naisista kertova strippi on viihdyttänyt lukijoita lähes 30 vuotta

Kuvittaja Tiina Paju ja käsikirjoittaja Sari Luhtanen saivat Suomen sarjakuvaseuran myöntämän Puupäähattu-palkinnon Maisa ja Kaarina -sarjakuvasta.

sarjakuvat
Sarjakuvan vuotuinen kotimainen pääpalkinto, Puupäähattu, myönnettiin elämäntyöstä kuvittaja Tiina Pajulle (oik.) ja kuvittaja Sari Luhtaselle Puupäähattu-palkinnon jakotilaisuudessa Helsingissä 17. tammikuuta.
Sarjakuvan vuotuinen kotimainen pääpalkinto, Puupäähattu, myönnettiin elämäntyöstä kuvittaja Tiina Pajulle (oik.) ja kuvittaja Sari Luhtaselle Puupäähattu-palkinnon jakotilaisuudessa Helsingissä 17. tammikuuta.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Maisa ja Kaarina syntyi alun perin Kemin valtakunnallista sarjakuvakilpailua varten vuonna 1987. Voittoa ei tuolloin tullut, mutta naiskaksikko jatkoi elämäänsä Anna-lehdessä. Tiina Paju ja Sari Luhtanen jatkoivat viikoittaisen stripin tekemistä aina vuoteen 2016 saakka. Episodeja ehti kertyä yli 1300. Niistä on koottu myös 17 sarjakuva-albumia.

Sarjakuva kertoo boheemin Maisan ja kiireisen kotiäidin Kaarinan arjesta. Lukijakunta koostuu pääosin naisista, sillä kohderyhmälle on tarjolla melko vähän sarjakuvia. Keski-ikäisistä naisista kertova sarjakuva on poikkeus, sillä usein sarjakuvat mielletään poikien ja miesten harrastukseksi.

Sari Luhtanen ja Tiina Paju ovat tehneet yhdessä muitakin sarjakuvia ja kirjoja. Sari Luhtanen on myös kirjailija ja suomentaja. Hän on kääntänyt televisiolle muun muassa Simpsoneita. Tiina Paju on tehnyt lukuisia kuvituksia kirjoihin ja eri lehtiin.

Puupäähattu-palkintoa on jaettu vuodesta 1972 lähtien. Nimensä se on saanut Ola Fogelbergin klassisen sarjakuvahahmon Pekka Puupään päähineen mukaan.

Lue lisää:

Tamperelainen sarjakuvataiteilija Pauli Heikkilä on kuollut