Teatterijohtaja: Kotkan säästöt järkyttävän suuria

Miko Jaakkola ennakoi, että toteutuessaan säästöt pakottaisivat teatterin pitämään ovensa kiinni muutaman viikon ajan.

teatteritaide
Kotkan kaupunginteatteri
Juulia Tillaeus / Yle

Kaupunginjohtaja Esa Sirviön ehdotus Kotkan talouden tasapainottamisesta tuli kylmänä suihkuna muun muassa kaupunginteatterin niskaan.

Säästötarve alkaneelle vuodelle on runsaat kuusi miljoonaa euroa, ja teatterin avustusta ollaan leikkaamassa 150 000 eurolla. Kaikkiaan säästöt vuosille 2020-2022 olisivat teatterin osalta 450 000 euroa.

Kotkan kaupunginteatterin johtaja Miko Jaakkola kuvailee ehdotettuja leikkauksia "järkyttävän suuriksi". Tuotantojen kannalta säästöt ovat myös astumassa voimaan liian nopeasti, sillä osa jo solmituista sopimuksista ulottuu vuoteen 2020.

– Säästöt voisivat tarkoittaa esimerkiksi sitä, että teatteri laitettaisiin kiinni muutamaksi viikoksi, jolloin säästäisimme henkilöstökuluissa. Suunnitelmat syksyn aikataulujen suhteen menisivät täysin uusiksi. Teatterin budjettia on vedetty niin tiukalle vuosien saatossa, että juustohöylääminen sieltä täältä on mahdotonta, Jaakkola sanoo.

Teatterijohtaja muistuttaa, että kaupungin tuen väheneminen johtaa negatiiviseen kierteeseen, kun myös valtiontuki vähenisi samalla. Valtiontuki on riippuvainen palkkakuluista ja henkilötyövuosista.

– Ymmärrämme, että kaupungin tilanteen takia säästöjä tarvitaan, mutta toivomme teatterin osalta kohtuullistamista. Siten toimintakykymme taidelaitoksena säilyisi.

Kaupunginteatterin hallitus käsittelee taloustilannetta ensi viikolla.