Kahvien maailma on uhattuna, kertovat asiantuntijat kahdessa eri julkaisussa

Katoavien kahvilajien joukossa on myös suomalaisten suosiman Arabican villimuoto.

kahvi
Kahvikasvien tulevaisuus näyttää huonolta tutkimusten mukaan.
Kahvikasvien tulevaisuus näyttää huonolta tutkimusten mukaan. Clemens Bilan / EPA

Maailman 124:stä kahvilajista jopa 60 prosentin arvellaan olevan sukupuuton partaalla tulevaisuudessa, kertoi BBC (siirryt toiseen palveluun) torstaina.

Lajien joukossa on kaksi kasvia, joita käytetään maailman kahvintuotannossa.

Yli 100 kahvilajia kasvaa villinä metsissä. Villeistä lajeista 75 on uhattuna, 35 ei ole uhattuna ja tutkimattomia on vielä 14.

Tutkijoiden mukaan tilanne on huolestuttava, sillä villikahvia pidetään kriittisenä maailmanlaajuisen kahvinviljelyn ylläpitämiseksi.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että 28 prosenttia kahvin villilajeista kasvaa alueilla, joita ei ole suojeltu ja niistä vain puolet on talletettu siemenpankkiin.

Kahvinviljelymaista Madagaskarin tilanne näyttää huolestuttavimmalta.

Tutkimus julkaistiin Science Advances (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä.

Myös Arabican kohtalo epäselvä

Global Change Biology (siirryt toiseen palveluun) -julkaisussa toinen tutkimus puolestaan kertoo, että villinä kasvava arabica-laji on uhattuna.

Tutkimuksen mukaan Etiopiassa kasvavien kahvipensaiden määrä on vaarassa tippua jopa yli 50 prosenttia vuoteen 2088 mennessä ilmastonmuutoksen takia. Tutkimuksessa oli otettu huomioon eri ennusteet ilmastonmuutoksen etenemisestä.

Villin Arabican siemeniä käytetään tuotannossa sekä sitä kerätään myös sellaisenaan.

Arabica on myös suomalaisten suosima kahvipapu.

BBC:n mukaan suuri osa maailman kahvinjuojista ei tiedä oman kahvinsa papujen tulevan kahdesta tai useasta kahvilajista.

Muista maailman kasveista esimerkiksi tee- ja mangolajeista 50 prosenttia, hasselpähkinöistä 6 prosenttia ja pistaasilajikkeista 9 prosenttia on uhattuina.

Lue myös:

Kolumbian kahvipensailla soi pian kuin savotassa – Sadonkorjuu kokee tärisyttävän muutoksen uuden laitteen ansiosta

Suosituinta kahvipapua yritetään suojella ilmastonmuutokselta – "Epäilen puiden ehtivän sopeutua"

Ugandalaisviljelijä saa kahvikupillisestasi vain pari senttiä