Päivi Happonen: Onko Oulu ainoa paikka, jossa tutkitaan seksuaalirikoksia? Mitä Oulun poliisin tiedotuskampanja sai aikaan?

Oulun poliisissa jo mietitään, menikö tiedottaminen liian pitkälle, kirjoittaa Ylen oikeustoimittaja Päivi Happonen.

Oulun seksuaalirikokset
Päivi Happonen
Laura Railamaa / Yle

Poliisille tehtiin Suomessa viime vuonna 1 400 rikosilmoitusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Näissä jutuissa oli epäiltyinä 183 ulkomaalaistaustaista henkilöä ja 1 217 suomalaista.

Vielä ei ole tiedossa, kuinka moni tutkinnoista on päätynyt tai päätyy syyteharkintaan tai tuomioistuimeen.

Todennäköisesti moni nuori osaa toimia sosiaalisessa mediassa varovaisemmin kuin tähän asti.

Poliisi tiedottaa julkisuuteen melko harvoin seksuaalirikostutkinnoista.

Viime viikkoina Oulun poliisi on kuitenkin tehnyt poikkeuksen ja tiedottanut hyvin aktiivisesti meneillään olevista seksuaalirikostutkinnoistaan.

Mitä poliisin tiedottaminen on saanut aikaan?

Hyvää ja huonoa.

Hyvää on se, että kouluissa ja kodeissa on puhuttu runsaasti sosiaalisen median vaaroista. Todennäköisesti moni nuori osaa toimia sosiaalisessa mediassa varovaisemmin kuin tähän asti.

Mitä huonoa Oulun poliisi on saanut aikaan?

Paljonkin.

Monen mielikuvissa Oulusta on tullut pahuuden pesä, jossa turvapaikanhakijat raiskaavat lapsia minkä ehtivät.

Poliisin tiedottaminen on lietsonut pelkoa, kauhua ja vihaa myös muualla kuin Oulussa.

Ulkomaalaistaustaiset henkilöt ovat yliedustettuina poliisin tilastoissa seksuaalirikostutkinnoissa. Mutta viime aikoina monelta on hämärtynyt se tosiasia, että suurin osa seksuaalirikosepäillyistä on edelleen suomalaisia.

Ylen saamien tietojen mukaan Oulun poliisissa on alettu miettiä, menikö tiedottaminen liian pitkälle. Ylen tiedot perustuvat luottamuksellisiin taustakeskusteluihin Oulun poliisissa työskentelevien poliisien kanssa.

Valtiosalissa nähtiin näytös, jota poliitikot itsekin pitivät poikkeuksellisena ja erikoisena.

Poliisin tiedotuskampanjan seuraukset huipentuivat tämän viikon tiistaina, kun eduskunnan valtiosalissa nähtiin näytös, jota poliitikot itsekin pitivät poikkeuksellisena ja erikoisena.

Median eteen marssivat sulassa sovussa kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajat. Vakavina ja huolissaan Oulussa esiin tulleista seksuaalirikosepäilyistä.

Puolueet lupasivat yhtenä rintamana, että eduskunnassa jo olevat lakihankkeet runnotaan läpi muutamassa kuukaudessa ennen vaaleja.

Yksi lakimuutoksista koventaisi rangaistuksia lapsiin kohdistuneissa seksuaalirikoksissa. Nyt myös selvitetään, voisiko kaksoiskansalainen menettää Suomen kansalaisuuden, jos hän syyllistyy vakaviin seksuaalirikoksiin.

Pääministeri Juha Sipilältä (kesk.) kysyttiin tiistaina Ylen A-studiossa, oliko vaalien läheisyydellä vaikutusta tähän kaikkeen. Pääministerin mukaan vaaleilla ei ollut vaikutusta.

Lakihankkeiden lisäksi hallitus kaavailee Oulun “akuuttiin tilanteeseen” 1-2 miljoonan euroa tukipakettia.

Raha otetaan Oulussa tyytyväisenä vastaan.

Lapsiin kohdistuvia seksuaalirikostutkintoja on valitettavasti muuallakin kuin Oulussa.

Mutta onko Oulu Suomen ainoa kaupunki, jossa poliisi tutkii vakavia ja iljettäviä lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia?

Ei ole.

Lapsiin kohdistuvia seksuaalirikostutkintoja on valitettavasti muuallakin kuin Oulussa. Yle sai torstaina Poliisihallituksesta tuoreet tilastot koko maan tilanteesta.

Niistä käy ilmi, että esimerkiksi Helsingissä ja Sisä-Suomen alueella poliisin tietoon tuli viime vuonna yli 200 lapsen seksuaalista hyväksikäyttöepäilyä. Oulussa viime vuonna poliisin tietoon tuli 130 vastaavaa epäilyä. Oulun poliisi on tiedottanut siis vain pienestä määrästä tutkinnassa olevista jutuista.

Lähtökohtaisesti poliisin esitutkinnat ovat salaisia, mutta lain mukaan tutkinnanjohtaja voi niistä tiedottaa. Tiedottamista säätelevät esitutkintalaki ja julkisuuslaki.

Onko poliisin tiedotuslinja seksuaalirikoksissa muuttunut?

Aikooko poliisi tiedottaa tulevaisuudessa hyvinkin aktiivisti seksuaalirikostutkinnoista? Myös silloin, kun epäilty on kantasuomalainen?

Moni uskoo, että tiedottaminen on muuttunut.

Myös eduskunnan käytävillä on tällä viikolla arveltu linjan muuttuneen. Oulun poliisin tiedottamista on ihmetelty muissa poliisilaitoksissa ja syyttäjänvirastoissa.

Poliisin ylimmästä johdosta vakuutetaan Ylelle, että tiedottamislinja seksuaalirikostutkinnoissa ei ole muuttunut.

On hyvin tärkeää, että seksuaalirikosten tutkinnoista ja niiden määrästä tavallisilla kansalaisilla ja poliitikoilla on oikea ja kokonaisvaltainen kuva.

Seksuaalirikokset ovat iljettäviä ja vakavia rikoksia, joiden tekijät on saatettava vastuuseen.

Näistä tutkinnoista on myös syytä kertoa julkisuuteen, ja samalla on muistettava, että uhria on suojeltava kaikin keinoin.

On hyvin tärkeää, että seksuaalirikosten tutkinnoista ja niiden määrästä tavallisilla kansalaisilla ja poliitikoilla on oikea ja kokonaisvaltainen kuva.

Jotta näin tapahtuisi, poliisin olisi tiedotettava ympäri Suomea samalla tavalla tutkinnoista, samojen linjausten ja ohjeiden mukaisesti.

Nyt Oulu poikkeaa muusta Suomesta, eikä se ole hyväksi kenellekään.

Päivi Happonen

Kirjoittaja on Ylen oikeustoimittaja, joka tekee rikos- ja oikeusaiheista uutisia Ylen radioon, televisioon ja verkkoon.

Korjaus kello 15: Sana kantasuomalainen on korvattu sanalla suomalainen. Poliisi tilastoi suomalaisiin myös Suomen kansalaisuuden saaneet.

Lisätty 21.1. lause: "Ylen tiedot perustuvat luottamuksellisiin taustakeskusteluihin Oulun poliisissa työskentelevien poliisien kanssa."