The Wall Street Journal: Yhdysvallat harkitsee kiinalaistuotteiden tuontitullien höllentämistä

Valtiovarainministeri toivoo saavansa Kiinalta myönnytyksiä. Lehden uutinen nosti pörssikurssit nousuun New Yorkissa.

Kauppasota
Steven Mnuchin.
Steven Mnuchin.AOP

Yhdysvallat harkitsee kiinalaisiin tuotteisiin kohdistuvien tuontitullien ainakin osittaista löysäämistä kauppaneuvotteluiden vauhdittamiseksi, kertoo talouslehti The Wall Street Journal (siirryt toiseen palveluun).

Lehden lähteiden mukaan valtiovarainministeri Steve Mnuchin on nostanut strategiakeskusteluissa esiin ajatuksen luopua osasta tai kaikista tuontitulleista, jotka koskevat 250 miljardin dollarin arvoista Kiinan tuontia.

Tarkoituksena olisi saada Kiina tekemään myönnytyksiä neuvotteluissa ja edistää kauppasodan loppumista sekä pitkän tähtäimen sovun saavuttamista Kiinan kanssa.

Kauppaneuvotteluita johtaa Yhdysvaltain puolelta Robert Lighthizer, jonka asenne Kiinaa kohtaan on hieman tiukempi kuin Mnuchinilla.

Uutistoimisto AFP:lle Yhdysvaltain valtiovarainministeriö sanoi, että Mnuchin tai Lighthizer eivät ole tehneet mitään virallista suositusta asiasta, ja että neuvottelut Yhdysvaltain ja Kiinan välillä ovat vielä kaukana maalista.

The Wall Street Journalin uutinen sai New Yorkin pörssikurssit nousuun. Myös Aasian pörssit avautuivat perjantaina plussalle.

Huolet kauppasodasta ovat osaltaan vaikuttaneet pörssien alamäkeen viime kuukausina. Sijoittajat ottivat ilolla vastaan epävarmatkin tiedot edistyksestä.

Yhdysvaltain ja Kiinan on päästävä jonkinlaiseen kauppasopuun maaliskuun alkuun mennessä, muuten Yhdysvaltain tuontitullit kiristyvät entisestään.