1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Matkamessut

Kokkolan näkyvyys Matkamessuilla pienempi kuin vuosiin

Kaupunki päätyi tänä vuonna yhteisosastoon parin muun kunnan kanssa muun muassa säästääkseen rahaa.

Tankarin majakka. Kuva: Derrick Frilund / YLE

Kokkolan kaupungin rooli perjantaina alkavilla Matkamessuilla on pienempi kuin vuosiin.

Kokkolan turistikohteita ja nähtävyyksiä esitelläänkin yhteisellä osastolla muun muassa Pietarsaaren ja Vaasan kanssa Helsingissä järjestettävillä Matkamessuilla. Kokkolan kehitysjohtajan Jonne Sandbergin mukaan yhteisosastoon päädyttiin kustannussyistä, mutta myös siksi, että aluetta pystytään esittelemään näin houkuttelevana kokonaisuutena.

Ensi vuonna Kokkola näkyy messuilla selvästi isommin 400-vuotisjuhlan kunniaksi. Kokkolan Matkailun toimitusjohtajan reilun kuukauden takaisella erolla ei ole Sandbergin mukaan tähän mitään vaikutusta.

Tänä vuonna Kokkola esittelee Matkamessuilla muun muassa Tankaria, Öjaa sekä alueen luontomatkailua. Matkamessut avautuvat yleisölle perjantaina 18. päivä ja päättyvät sunnuntaina.

Matkamessut on Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma.