Lähiöissä kuuluu suomisaundi ja näkyy erilainen kulttuuri: "Make Korso Great Again!"

Suomalaisia lähiöitä pyritään piristämään ja virkistämään erilaisten ennakkoluulottomien kulttuuritapahtumien avulla.

lähiöt
Korso, psytrance, suomisaundi
TipatON Tammikuu -tapahtumaa. Jussi Mankkinen / Yle

– Eikö olekin kaunista, Vantaan Korsossa sijaitsevan Club New Tophat -yökerhon omistaja, yrittäjä Dilawar Chand toteaa, ja syystäkin.

Vantaalainen lähiöravintola on nimittäin muuttunut kuukauden ajaksi psykedeeliseen tranceen keskittyvien bileiden taikamaailmaksi, ja sitä koristavat alan taide ja dekoraatiot sekä kattoja halkovat purppuraiset lasersäteet. Ravintolan seinät ovat täyttyneet psykedeelisestä taiteesta, ja kaikkialla loimuaa kirkkaanvihreä väri.

Niko Vuorela, psytrance, suomisaundi
Niko VuorelaJussi Mankkinen / Yle

–Järjestimme joulukuussa isonveljeni ja muutaman muun ystävän kanssa Holistien Humpat -tapahtuman, ja mietimme, että myös tammikuulle pitäisi saada jotakin meininkiä. Pohdimme, mikä voisi olla vastalääkettä tylsyydelle ja sehän on tietenkin sitä, että jokaisena tammikuisena viikonloppuna voisi tulla nauttimaan kulttuurista, taiteesta ja musiikista, TipatON Tammikuu -tapahtumaa järjestävä Niko Vuorela kertoo.

Psyrance, suomisaundi, Korso
TipatON Tammikuu -tapahtumaa. Jussi Mankkinen / Yle

Suomisaundia kymmenien artistien voimin

TipatON Tammikuu -tapahtuman keskiössä on suomisaundi, joka kuuluu psykedeelisen trancen alalajeihin ja joka on musiikkityylin suomalainen versio. Suomisaundin tunnetuimpin nimiin kuuluva Texas Faggott soitti Korsossa perjantaina, ja yli 30 artistin esiintyjäkaartiin kuuluvat muut muun Pavel Svimba, Shiwa2000, James Reipas, Oraalidonitsi sekä Teemu Heinäsen ja Jukka Rinteen Scum Unit.

– Itse tykästyin tranceen jo pikkupoikana ja bailasin aika monta vuotta reiveissä. Siitä se sitten lähti, että pitäisikö ryhtyä tekemään samaa juttua itsekin, Jukka Rinne kertoo.

Scum Unit, Teemu Heinänen, Jukka Rinne, psytrance, suomisaundi
Scum Unit eli Teemu Heinänen ja Jukka Rinne. Jussi Mankkinen / Yle

Suomisaundi on niittänyt suosiota myös ulkomailla Japania, Venäjää, Etelä-Amerikkaa sekä Israelia myöten. Esimerkiksi Ristiinan Kosmos-festivaalille saapuu vuosi vuodelta yhä enemmän vieraita Japanista ja Venäjältä, koska nämä nimenomaan haluavat kuulla suomisaundia livenä.

Perjantaina Korsossa esiintyi myös konemuusikko ja DJ Cini.

– En ehkä varsinaisesti tee suomisaundia, mutta toki olen siinä ympäristössä ollut mukana ja ottanut siitä vaikutteita. Koen psykedeelisen trancen ja suomisaundin mielenkiintoisiksi, koska niihin liittyy vahva visuaalisuus – kyse on kokemuksellisesta audiovisuaalisen teknomusiikkikulttuurin muodosta, Cini tarkentaa.

Cini, konemusiikki, dj
Konemuusikko ja DJ Cini. Jussi Mankkinen / Yle

Nukkumalähiöstä kulttuurilähiöksi

Korson TipatON Tammikuu -tapahtuma on vain yksi esimerkki lähiöissä kuplivasta kulttuuritarjonnasta. Keväisin Helsingin Kontulassa järjestettävä Kontula Electronic -festivaali on vakiinnuttanut asemansa uuden kotimaisen elektron näyttämönä, ja nyt myös espoolaisessa Karakallion nukkumalähiössä tapahtuu.

Karakallio Creative., valoinstallaatio, Squidsoup
Squidsoup-kollektiivin valotaideinstallaatio Karakalliossa. Jussi Mankkinen / Yle

Äskettäin siellä järjestettiin valotaidetapahtuma, jonka keskiössä oli Karakallion ostarille noussut, kansainvälisen Squidsoup (siirryt toiseen palveluun) -ryhmän immersiivinen taideteos. Monia hämmästytti, että tällaista saattoi kokea kaukana kaupungin trendialueista. Tapahtumaan osallistui yli viisi tuhatta kävijää ja se keräsi paljon positiivista palautetta, mikä saa Karakallio Creative -hankkeen pääkuraattorin Jorgos Fanarisin suun hymyyn.

– Nykypäivänä kulttuurin kohdalla haasteita on paljon, koska asioita tapahtuu jatkuvasti ja ihan kaikkialla. Karakallio on kaunis ja luonnonläheinen suomalainen lähiö, joten meillä on jo valmis alusta, johon toteuttaa kiinnostavaa sisältöä.

Jorgos Fanaris, Karakallio Creative, lähiötaide
Jorgos Fanaris taustallaan argentiinalaistaiteilija Pastelin muraali. Jussi Mankkinen / Yle

Espoon kaupungin kulttuuritoimen ja paikallisen asukasyhdistyksen kanssa yhteistyötä tekevä Karakallio Creative -hanke käynnistyi viime keväänä, jolloin karakalliolaisen kerrostalon päätyyn syntyi argentiinalaistaiteilija Pastelin kasviaiheinen muraali.

Tällä hetkellä suunnitteilla ja työn alla ovat Tiina Herttuan yhteisötaideteos, Vilma Pimenoffin luovan valokuvauksen työpaja sekä erilaiset installaatiot ja maalaukset.

Jorgos Fanarisin mukaan Karakalliosta tehdään kulttuurilähiötä “kohtuullisilla” summilla, eli joillakin kymmenillä tuhansilla euroilla.

Karakallio, muraali, Ritva ja Esko
Asuintalonsa vanhimmat asukkaat Ritva ja Esko Ketola ikuistettuna Teemu Mäenpään muraaliin Karakalliossa. Jussi Mankkinen / Yle

Positiivisten vibojen äärellä

Kontula, Korso ja Karakallio: onko kotimaisissa lähiöissä siis tällä hetkellä meneillään jonkinlainen kulttuuristamisen trendi?

– En sanoisi, että kyseessä on trendi, mutta selkeästi on herätty siihen, että lähiöistä ja asuinpaikoista voi tehdä kiinnostavampia kulttuurin ja taiteen keinoin, Jorgos Fanaris pohtii.

Kulttuuritarjontaan liittyvät tavoitteet ovat Karakallion lähiölle selkeät:

– Asukastyytyväisyyden kohottaminen ja alueen profiilin ja kiinnostavuuden nostaminen, sekä ihan yleisesti kiinnostavan sisällön tuottaminen, Fanaris luettelee.

Esa Vuorela, Korso, psytrance, suomisaundi
Esa Vuorela kuuluu TipatON Tammikuu -tapahtuman järjestäjiin. Jussi Mankkinen / Yle

Myös Korsossa ollaan samoilla linjoilla:

– Olen asunut täällä 32 vuotta, enkä ihan heti tahdo muuttaa pois. Haluamme nimenomaan kehittää Korsoa – Make Korso Great Again ja sitä rataa! Kaikki lähtee liikkeelle pienistä jutuista, mutta jonkun on tehtävä ne ensin: jonkun on tuotava tänne vähän positiivista vibaa, Niko Vuorela kiteyttää.

Vesa Peltonen, psykedeelinen taide
Vesa Peltosen psykedeelinen maalaus TipatON Tammikuu -tapahtumassa Korsossa. Jussi Mankkinen / Yle