Ensi yönä on hyvä mahdollisuus nähdä täydellinen kuunpimennys – Ensi viikoksi rapsakkaa pakkasta koko maahan

Lunta on etelässä monin paikoin enemmän kuin Lapissa.

Talvisää
Sääkartta
Yle Sää

Ensi yönä etenkin Pohjois-Suomessa on hyvä mahdollisuus nähdä täydellinen kuunpimennys (siirryt toiseen palveluun). Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan mukaan Pohjois-Suomessa kuunpimennyksen voi nähdä kokonaan, ja eteläisessä ja itäisessä osassa maata vain pimennyksen viimeiset vaiheet jäävät horisontin taakse.

Ylen meteorologin Matti Huutosen mukaan tuleva yö näyttää selkeältä ja hyvin kylmältä.

– Pilvisyyttä on vaikea ennustaa. Näyttäisi siltä, että hyvät saumat on kuunpimennyksen näkemiselle ensi yönä. Pohjoisessa siihen on parhaimmat mahdollisuudet, sanoo Huutonen.

Pakkasennätykset voivat paukkua ensi yönä

Ensi viikosta on tulossa kylmä. Huutosen mukaan merkkejä selkeästä lauhtumisesta ei ole loppukuun aikana luvassa. Talven toistaiseksi kylmin lukema mitattiin sunnuntaina illalla Muoniossa, –35,5 astetta. Talven pakkasennätykset voivat hyvinkin mennä uusiksi sunnuntai-illan tai maanantain vastaisen yön aikana.

– Aika napakkaa pakkasta on luvassa etelässäkin. Maanantaina maan pohjoisosassa on 20–25 astetta pakkasta päivälläkin, maan keskiosassa ollaan 10–20 pakkasasteen välillä ja maan eteläosassa 10 asteen vaiheilla, sanoo Huutonen.

Tiistaina maan keskiosan ylle leviää matalapaine, joka yltää länsirannikolta maan keskiosan yli Pohjois-Karjalaan. Huutosen mukaan lunta voi sataa 10–15 senttimetriä päivän aikana. Matalapaineen pohjois- ja eteläpuolella sää jatkuu kylmänä ja pääosin poutaisena.

– Illemmalla maan eteläosassakin voi tulla lumisateita. Yleisesti ottaen maanantain jälkeen etelässä on pilvisempää ja pohjoisessa sää pysyy selkeänä.

Nykyisen ennusteen mukaan maan eteläosassa on keskiviikkona hetkellisesti lauhempaa, jonka jälkeen torstaina sää kylmenee uudelleen.

– Kyllä se näyttäisi kunnon talvea pitävän tammikuun loppuun saakka. Eikä se ole vain meidän ilomme, vaan Eurooppaa myöten sää on kylmää.

Etelässä enemmän lunta kuin Lapissa

Lumitilanne sunnuntaina 20. tammikuuta.
Lumitilanne sunnuntaina 20. tammikuuta.Yle Sää

Lunta on Suomessa monin paikoin lähes puoli metriä. Eniten lunta on tällä hetkellä maan itä- ja kaakkoisosassa. Kouvola on tilastojen perusteella lumisin paikka ja siellä lunta on 60 senttimetriä.

– Lapissa on monin paikoin vähemmän lunta kuin etelä- ja itäosassa maata. Esimerkiksi Uudellamaalla Siuntiossa on lunta 44 senttiä ja Rovaniemellä 36 senttiä, eikä se tästä ainakaan vähene.

Lue myös:

Katso kuvat "superverisusikuusta" – seuraava täydellinen kuunpimennys nähdään Suomessa vasta vuonna 2025