Homomies kertoi elämästään seksityöläisenä Egyptissä – tv-haastattelija tuomittiin pakkotyöhön

Syyttäjien mukaan haastattelusta paljastui, että homoseksuaalisuuden harjoittamisesta voi hyötyä taloudellisesti. 

seksuaalivähemmistöt
Sateenkaarilippu liehuu konsertissa Kairossa, Egyptissä syyskuussa 2017.
Sateenkaarilipun heiluttaminen indie-bändin konsertissa Kairossa vuonna 2017 johti kymmenien homoseksuaalien pidättämiseen Egyptissä.AOP

Egyptiläinen televisiojuontaja on tuomittu vuodeksi pakkotyöhön homomiehen haastattelusta. Lisäksi juontaja tuomittiin sakkoihin ”homoseksuaalisuuden edistämisestä”.

Homofobisista näkemyksistään tunnettu Mohamed al-Ghiety haastatteli prostituoituna työskentelevää homoseksuaalia viime elokuussa. Haastattelu näytettiin Ghietyn omistamalla yksityisellä LTC-televisiokanavalla.

Prostituoitu pahoitteli haastattelussa seksuaalista suuntautumistaan ja kertoi työstään seksityöläisenä. Hänen kasvonsa oli sumennettu tv-kuvassa.

Syyttäjiä edustavan juristin Samir Sabryn mukaan haastattelussa paljastui, että homoseksuaalisuuden harjoittamisesta voi hyötyä taloudellisesti, kertoo BBC (siirryt toiseen palveluun).

Homovainot alkoivat konsertissa heilutetusta sateenkaarilipusta

Sabry on tunnettu hahmo Egyptissä, sillä on nostanut viime vuosina satoja oikeuskanteita julkisuuden henkilöitä vastaan.

Viimeksi Sabry nosti kanteen näyttelijätär Rania Youseffia vastaan moraalittomuudesta tämän esiinnyttyä osittain läpinäkyvässä asusteessa Kairon elokuvajuhlilla. Sabry perui kanteen sen jälkeen kun Youssef esitti julkisen anteeksipyynnön asuvalinnastaan.

Näyttelijätär Rania Youssefia vastaan nostettiin oikeuskanne, koska hän oli osallistunut Kairon elokuvajuhlille osittain läpinäkyvässä puvussa.
Näyttelijätär Rania Youssefia vastaan nostettiin oikeuskanne, koska hän oli osallistunut Kairon elokuvajuhlille osittain läpinäkyvässä puvussa. EPA/MAHMOUD AHMED

Egyptin mediaa valvova neuvosto kielsi homoseksuaalien esiintymisen tiedotusvälineissä vuonna 2017 sen jälkeen, kun sateenkaarilipun nähtiin liehuvan Kairossa järjestetyssä indie-bändin konsertissa.

Kyse oli äärimmäisen poikkeuksellisesta tapauksesta, sillä seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ei ole ollut tapana tukea julkisesti konservatiivisessa muslimimaassa.

Tapauksen jälkeen poliisi pidätti kymmeniä ihmisiä epäiltyinä homoseksuaalisuudesta.

Aiheesta lisää:

Egypt TV host Mohamed al-Ghiety jailed for interviewing gay man (siirryt toiseen palveluun)

Egypti vainoaa seksuaalivähemmistöjä – Uusin pidätysaalto alkoi sateenkaarilipun heiluttamisesta rock-konsertissa