Eläkkeelle jäävä savottapäällikkö Unto Murto jättää Rautavaaran, mutta kuntakentän tutkiminen kiinnostaa yhä: "Kuntaa on johdettava edestä"

Unto Murto jää pian eläkkeelle. Oman työhuoneen siivous on melkoinen urakka.

Rautavaara
Rautavaaran kunnanjohtaja Unto Murto on harjoitellut yksipyöräisellä ajoa.
Jukka Eskanen / Yle

Kahdeksan vuotta pientä Rautavaaran kuntaa johtanut Unto Murto on tunnettu erilaisista tempauksistaan. Yksi miehen ideoista on ollut Rautavaaran oma tuttijuhla uusille vauvoille.

Vastasyntyneet lapset saavat koivusta sorvatun tutin ja myös tuhannen euron vauvarahan. Tällä viikolla 68 vuotta täyttänyt Murto heittäytyy todella innokkaasti eri asioihin.

Maanantain tuttijuhlassa Murto piti juhlapuheen, mutta repäisi myös värikkäästi. Puheensa jälkeen Murto soitti ukulelea ja lauloi muusikko Antti Raekallion kanssa duettona "Porsaita äidin oomme kaikki". Kuinka moni kunnanjohtaja tekisi saman perässä?

Yleisö oli innoissaan ja Rautavaaralta helmikuun alussa lakisääteiselle eläkkeelle jäävä kunnanjohtaja sai hyvät suosionosoitukset. Unto Murto on osallistunut myös Rautavaaran sirkuksen harjoituksiin. Yksipyöräisellä ajaminen ja tasapainoharjoittelu on tuonut vaihtelua arkityöhön.

Murto on tarjonnut medialle paljon juttuaiheita ja Rautavaaran asioista on tullut toimituksiin runsaasti sähköpostia. Rautavaara on houkutellut myös uusia asukkaita Unto-taloilla.

Kunnanjohtajana useassa pikkukunnassa

Murto on työskennellyt kunta-alan eri tehtävissä yli 40 vuotta. Lieksassa syntyneellä ja Hämeenlinnassa koulunsa käyneellä miehellä on kunnanjohtajakokemusta kuudesta eri kunnasta.

Työuransa aikana Murto on ollut kunnanjohtajana tai kunnanjohtajan sijaisena myös Artjärvellä, Mietoisissa, Nummi-Pusulassa, Punkaharjulla ja Multialla. Kunnansihteerinä työkokemusta kertyi aikoinaan yhteensä yli 12 vuotta Kalannissa ja Viialassa.

Pisin kuntajohtaja-aika on Rautavaaralta. Viime päivinä Unto Murto on siivonnut ja käynyt läpi työhuoneensa papereita virastotalon toisessa kerroksessa.

Huone pursuaa kymmeniä ja kymmeniä kansioita. Osa papereista päätyy silppuriin ja osa jää uuden kunnanjohtajan, Henri Ruotsalaisen käyttöön.

Kansiot paljastavat, että asioihin perusteellisesti paneutuva Murto on seurannut tarkasti myös eduskunnan lakiuudistuksia.

– Olen yrittänyt seurata sote-lakia, maakuntauudistusta, valtionosuusuudistusta sekä valinnanvapautta.

Rautavaaralla riittää mietittävää. Syrjäisessä savolaiskunnassa asukkaiden keski-ikä on korkea. Noin 1 600 asukkaasta runsas kolmannes on yli 65-vuotiaita.

.

Rautavaaran kunnanjohtaja Unto Murron työhuoneessa on runsaasti kansioita.
Jukka Eskanen / Yle

Unto Murto visioi Rautavaaran tarvitsevan jatkossa entistä enemmän kolmen K:n mallia eli "käsiä" kotipalveluun, kevennettyä palveluasuntotuotantoa ja koulutusta. Laskusuunnassa oleva väkiluku vaikuttaa keskeisesti kunnan talouteen liittyviin kysymyksiin.

– Yksi asukas tuo valtionosuutta keskimäärin 5 000 euroa. On huolestuttavaa kun väkeä poistuu "yläkertaan" tai muuttaa pois.

Tässä pitää olla perillä tekniikasta ja valmis heittämään itsensä likoon. Kuntaa johdetaan edestä.

Unto Murto

Johtaja-aika Rautavaaralla ei ole ollut pelkkää auvoisuutta. Murron suoraviivainen toimintatapa ei ole ollut kaikkien mieleen. Vuonna 2015 Murto sai kunnanhallitukselta kirjallisen varoituksen.

– Siinä oli peilin katsomisen paikka. Kyllä mun kanssa olisi pitänyt keskustella toimintalinjoista ja käydä johtajasopimuksen mukaisia neuvotteluja.

Valtimon kunnanjohtajuus oli vielä mielessä, mutta talousluvut muuttivat mielen

Kunta-alan tehtävissä jo 1970-luvulla aloittanut Unto Murto on tunnettu digitalisaation hyödyntäjänä. Rautavaaralle on saatu nopeat laajakaistayhteydet, mutta toiveissa olisi hyödyntää niitä kunnan palvelutuotannossa nykyistä enemmän. Kunnanjohtajan työ on muuttunut selvästi.

– Kunnanjohtaja on kunnan ykkösmies elinkeinoasioissa. Niihin on oltava aikaa. Tässä pitää olla perillä tekniikasta ja valmis heittämään itsensä likoon. Kuntaa johdetaan edestä, painottaa Murto.

Rautavaara jää pian taakse ja Unto Murto pääsee viettämään eläkepäiviä. Kuntakonkari harkitsi vielä määräaikaista pestiä Valtimon kunnanjohtajaksi. Se jää kuitenkin toteutumatta, sillä Murto perui hakuajan päätyttyä suostumuksensa Valtimon kunnanjohtajaksi.

Aion myös kirjoittaa aika paljon. Pyrin yhdistämään teorian ja käytännön.

Unto Murto

Perusteena on Murron tekemä talousanalyysi Valtimosta. Murron mielestä kunnan hallintoa ja taloutta ei ole hoidettu kuntalain edellyttämällä tavalla.

Valtimolla on vireillä kuntaliitos Nurmeksen kanssa ja siitä syystä kunnanjohtaja valitaan määräajaksi ensi maaliskuusta vuoden 2020 huhtikuun loppuun.

Murron opettajavaimo on asunut koko ajan Pirkanmaalla Akaassa. Eläkepäivien aluksi suunnitelmissa on korjata perheen omakotitaloa. Myös suvun ikäihmiset tarvitsevat huolenpitoa.

– Aion myös kirjoittaa aika paljon. Pyrin yhdistämään teorian ja käytännön. Minua kiinnostavat etenkin kuntatalous sekä kunnallisoikeuteen liittyvät kysymykset.

Rautavaaran Unto Murto jättää hyvillä mielin. Pieni kunta on sinnitellyt itsenäisenä, vaikka Pohjois-Savossakin on ollut viime vuosina useita kuntaliitoksia.

– Rautavaara on hyvässä mallissa. Kunnan taseessa on ylijäämää 5,5 miljoonaa euroa ja sehän on yhtä vahva kuin Kiparinvuori.