Elämänilonsa kadottanut villakoira etsi ystävää netistä ja löysi ihanan Pirren – nyt Seppo on muuttunut uros

Koira nauttii ihmiskaveristakin, mutta tarvitsee myös lajitoverin seuraa.

ystävyys
Kaksi villakoiraa lähikuvassa
Thomas Hagström / Yle

Lumisessa maalaismaisemassa seisovan puutalon oven koputukseen vastaa riemukas haukku. Kun ovi aukeaa, vastaan rynnistää kaksi reilun kokoista, eleganttia villakoiraa. Harmaa Pirre ja valkea Seppo tihkuvat koiramaista iloa.

Toisin oli vielä puoli vuotta sitten, jolloin Seppo oli perheen ainoa koira ja sen elämänilo oli pahasti hukassa.

Äijämeininkiä

Sepolla oli aikaisemmin kaverinaan toinen villakoirapoika. Ne tulivat hyvin toimeen, mutta välit eivät olleet kovin läheiset.

– Se oli poikamieselämää, toinen makaili toisella sohvalla ja toinen toisella. Äijämeiningillä, kertoo Sepon emäntä Heidi Laakso-Kuivalainen.

Sepon kaveri jouduttiin kuitenkin sairauden vuoksi lopettamaan.

Se oli Sepolle kova paikka. Koira suri kovasti kaveriaan, oli alakuloinen ja makaili paljon yksikseen kotosalla. Ulkoilu ei maistunut, mutta ruoka sitäkin paremmin. Seppo alkoi lihoa.

Laakso-Kuivalainen oli huolissaan. Miten Sepon saisi piristymään?

Valkoinen villakoira nukkuu kerällä
Ainoaksi koiraksi jäätyään Sepon alakuloisuus näkyi syrjäänvetäytymisenä.Thomas Hagström/ Yle

Miltä koirasta tuntuu?

Eläinten tunteista tiedetään toistaiseksi melko vähän. Aiemmin tutkijat ajattelivat, että eläinten tekemiset perustuvat vain vaistoille.

Uusissa tutkimuksissa on kuitenkin selvinnyt, että eläinten tunne-elämä voi olla vilkkaampaa kuin aikaisemmin on ajateltu ja muistuttaa ihmisen tunteita.

– Nyt ajatellaan yleisesti niin, että eläimet tuntevat ainakin perustunteita kuten iloa, surua, pelkoa tai vihaa, kertoo eläinlääketieteellisen farmakologian professori Outi Vainio Helsingin yliopistosta.

Eläinten tunnetutkimuksen kysymyksenä on tällä hetkellä muun muassa se, pystyvätkö ne tuntemaan monimutkaisempia tunteita kuten kateutta, kostonhimoa tai syyllisyyttä.

Seuraa netti-ilmoituksella

Sepon suru sen kuin syveni. Sille alkoi tulla eroahdistusoireita, kun isäntäväki lähti pois kotoa.

Heidi Laakso-Kuivalainen perheineen oli aiemmin ajatellut, että jo kahdeksanvuotiaalle Sepolle ei enää otettaisi koirakaveria. Mieli kuitenkin muuttui.

Perhe haki Sepolle seuraa ilmoituksella, jonka he jakoivat villakoiraihmisten some-sivuille.

nettileike koiran treffi-ilmoituksesta
Sepolle etsittiin seuraa netti-ilmoituksella.Heidi Laakso-Kuivalainen

Tarjokkaita löytyi useita, mutta Laakso-Kuivalaisen mukaan intuitio kertoi, kuka oli se oikea.

Kun kaksivuotias siro Pirre tuli ensimmäistä kertaa käymään ja astui portista sisään, meni Seppo lähes sekaisin ilosta.

– Seppo oli ihan että "voiko näin ihanaa villakoiratyttöä olla olemassakaan" ja ryntäsi heti pussailemaan Pirreä.

Seppo malttoi silti olla hyvin herrasmiesmäinen Pirreä kohtaan ensitapaamisella eikä tunkeillut liikaa. Pian koirat lähtivät yhdessä leikkimään.

Elämä muuttui paremmaksi

Pirren muutto Laakso-Kuivalaisille muutti Sepon elämän kertaheitolla.

Kun yksinäisyys loppui, Seppo rauhoittui. Eroahdistusta ei tarvitse kokea, kun kotona on koiraystävä.

Mutta ei koiran muutos tähän loppunut.

Seppo on muuttunut nuoren Pirren imussa aktiivisemmaksi ulkoilijaksi ja nauttii taas ulkona leikkimisestä ja juoksemisesta. Painokin on kuntoilun myötä laskenut.

Villakoira leikkii ulkona.
Seppo rakastaa nyt pihaleikkejä.Thomas Hagström/ Yle

Ennen Pirreä Seppo oli myös mustasukkainen omista ruuistaan ja puruluistaan, eikä mielellään jakanut niitä kotona kyläilevien koirien kanssa.

Pirren suhteen on toisin. Seppo saattaa jopa vain katsoa lempeästi vierestä, kun Pirre napsii ruokakupista parhaat palat.

Myös Pirre hyötyy Seposta: Seppo on asunut perheessä pidempään ja huolehtii joistakin asioista Pirren puolesta.

Pirre ei esimerkiksi osaa vielä ilmoittaa pissahädästään, joten Seppo tulee pyytämään ihmisiltä ulospääsyä jos Pirren täytyy päästä yöllä ulos.

– Tätä menoa Pirre ei kyllä koskaan opikaan pyytämään itse, kun Seppo tekee kaiken sen puolesta, sanoo Laakso-Kuivalainen.

Kaksi villakoiraa ulkoilee lumessa
Seppo pitää usein ulkoillessa huolta, ettei Pirre lähde kulkemaan liian pitkälle.Thomas Hagström/ Yle

Isännän elkeitä

Eläimillä on myös omat luonteensa kuten ihmisilläkin. Se miten kahdella koiralla synkkaa keskenään riippuu monesta asiasta.

– Seppo ja Pirre selvästi täydentävät toistensa luonteita, kuvailee koirien emäntä.

Pirren ja Sepon ystävyyttä helpotti se, että ne ovat eri sukupuolta. Kahdella saman kodin jakavalla uroksella voi nimittäin olla valtasuhteisiin liittyviä syitä pysyä hieman viileissä väleissä keskenään.

Professori Outi Vainion mukaan myös se, että Seppo on ollut talossa ennen Pirreä ja on sitä vanhempi voi vaikuttaa siihen, että se nyt käyttäytyy isännän tavoin ja huolehtii Pirrestä.

Kaipuu oman lajin seuraan

Outi Vainion mukaan sosiaaliset eläimet, kuten koira tai ihminen kaipaavat nimenomaan oman lajitoverin seuraa. Koira on toki sopeutuvainen ja kelpuuttaa kaverikseen ihmisen tai jonkin toisen lajin eläimen, mutta se kaipaa luonnostaan myös suhteita toisiin koiriin.

– Tarve tunnesiteeseen lajitoverin kanssa on voimakas ja sisäänrakennettu. Sosiaalinen eläin voi toteuttaa geeniensä määräämää syvintä olemustaan vain jos sen elämään kuuluu suhteita lajitovereihin.

Seposta ja Pirrestä näkee, että ne tosiaan nauttivat koiramaisesta yhdessäolosta. Sepolla itsellään tosin ei ole aikaa pohtia syvimpiä olemuksia ja tunnesiteitä.

Se haluaa puusohvan pehmeälle patjalle lepäilemään Pirren viereen.

Katso Sepon ja Pirren kohtaamisesta kertova juttu:

kuvaus: Thomas Hagström/ Yle