Mustallamerellä seilanneen laivan tulipalossa 20:n arvellaan kuolleen – toivo eloonjääneistä hiipunut

14 ruumista löydetty, kuusi edelleen kateissa.

Mustameri
Kertšinsalmella palanut polttoainetta kuljettanut laiva 21. tammikuuta.
Kertšinsalmella palanut polttoainetta kuljettanut laiva 21. tammikuuta. Kerch.fm / EPA

Kahdenkymmenen ihmisen arvellaan kuolleen Krimin niemimaalla Mustallamerellä kahden laivan tulipalossa, venäläisviranomaiset kertoivat tiistaina. Laivat Kandi ja Maestro purjehtivat Tansanian lipun alla ja olivat lähellä Kertšinsalmea.

Maanantaina tapahtunut tulipalo syttyi, kun toinen laivoista oli siirtämässä polttoainetta toiseen laivaan. Ria Novostin (siirryt toiseen palveluun) mukaan Maesto-aluksella oli 15 ihmistä ja Kandi-aluksella 17.

Venäjän viranomaiset pelastivat 12 ihmistä ja ovat löytäneet 14 ruumista. Kuusi ihmistä on (siirryt toiseen palveluun) edelleen kateissa, eikä heidän uskota löytyvän elävinä. Venäläisviranomaisten mukaan veden lämpötila on liian kylmä, että siinä selviäisi näin pitkään hengissä.

Aiemmin kerrottiin, että kuolleita olisi 14.

Laivoissa oli työntekijöitä Intiasta ja Turkista. Palo syttyi maanantaina eikä sitä ollut vielä tiistaina aamulla saatu sammutettua.

Ria Novostin haastatteleman asiantuntijan arvion mukaan syy tulipalon syttymiselle saattoi olla laivan vanhentuneet turvalaitteet. Hän arvioi alusten olevan rakennettu 1990-luvun alussa.

Lue lisää:

Videolinkki: Useita kuollut kahden aluksen tulipalossa Kertšinsalmella lähellä Krimin niemimaata

Lähteet: Tass, STT, AFP