Pirkko Työläjärvi käytti kykyjään "kuin mies" ja sai kiitosta – Miksi miehet yhä äänestävät valtaan miehiä?

Moninkertainen ministeri Pirkko Työläjärvi rikkoi lasikattoja aikana, jolloin yhdeksän kymmenestä miehestä äänesti miesehdokasta.

sukupuolten tasa-arvo
Pirkko Työläjärvi kirjahyllyn edessä.
Pirkko Työläjärvi työskenteli pitkään politiikan eturivissä Suomessa 1970- ja 1980-luvulla. Työläjärvi nousi ensimmäisenä naisena valtiovarain- sekä kauppa- ja teollisuusministeriksi.Nella Nuora/Yle

Sinä päivänä Pirkko Työläjärvi, 80, itki. Työläjärvi oli saanut kuulla puoluetoimikunnan kokouksessa, että hänet oli nostettu Martti Miettusen hallituksen sosiaali- ja terveysministeriksi. Vuosi oli 1975.

– Vieläkin harmittaa, että menin keskosena sosiaali- ja terveysministeriöön, Työläjärvi sanoo nyt.

Sinänsä hänen valintansa oli ajan hengen mukainen. Naisia nostettiin hallituksiin heille mielletyille aloille näytöksi siitä, että Suomi kunnioitti sukupuolten tasa-arvoa.

Se, mikä oli yhteiskunnalle epäsovinnaista, sopi Työläjärvelle paremmin. Työläjärvi nousi ensimmäisenä naisena sekä valtiovarainministeriksi että kauppa- ja teollisuusministeriksi 1970- ja 1980-luvun taitteessa.

Asia ei jäänyt huomaamatta politiikkaa seuraavilta Helsingin Sanomien toimittajilta.

– Naisten lisääntyneestä itseluottamuksesta kertoo tapa, jolla sosialidemokraattien menestyvä Pirkko Työläjärvi otti vastaan kauppa- ja teollisuusministerin salkun. Hän ei esittänyt ainuttakaan naisellista veruketta. Hän otti paikan kuin mies, kykyjään epäilemättä, toimittajat kirjoittivat Tamminiemen pesänjakajat -teoksessa.

Itseluottamukselle löytyi katetta. Työläjärvi oli opiskellut kauppatieteitä Åbo Akademissa, työskennellyt elinkeinoelämän palveluksessa ja lopulta edennyt Rauman verotoimistoon toimistopäälliköksi.

Työläjärvi oli aikakautensa lasikattojen murtaja, mutta muutos on ollut hidasta. Eikä maailma näytä vieläkään valmiilta, mikäli näkemystä hakee tilastoista.

Miehet äänestävät yhä miehiä

Pirkko Työläjärvi nousi ensimmäistä kertaa eduskuntaan vuonna 1972, jolloin hänestä tuli yksi 43 naiskansanedustajasta. Kaikista kansanedustajista naisten osuus oli 21,5 prosenttia.

Tuohon aikaan puolueet mainostivat naisia vielä vaihtoehtona naisäänestäjille. Taustalla oli aimo annos realismia, sillä 93 prosenttia miehistä äänesti miesehdokkaita. Vastaavasti noin 40 prosenttia naisista äänesti naisia.

Luvut ovat vuosien mittaan tasoittuneet. Viime eduskuntavaaleissa naisten osuus kaikista valituista kansanedustajista oli hieman yli 40 prosenttia. Naisista 52 prosenttia äänesti naisehdokkaita, kun taas hieman useampi kuin seitsemän kymmenestä miehestä äänesti miesehdokkasta.

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Vaikka naisten paikkamäärässä ja äänestyskäyttäytymisessä on nähty muutoksia, ne ovat kuitenkin olleet hitaita. Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin professori Hanna Wass selittää muutosten hitautta äänestäjien tottumuksilla.

– Tutkimme tätä presidentinvaaleissa 2006 ensimmäistä kertaa. Kysyimme, oliko äänestäjälle tärkeää, että ehdokas edistää oman sukupuolen asemaa yhteiskunnassa. Miehillä tämä ei selittänyt miesehdokkaan äänestämistä, vaan se näytti perustuvan lähinnä tottumukseen, Wass sanoo.

Naisilla tilanne oli päinvastainen, mikä on ymmärrettävää. Miehet ovat yhä yhteiskunnassa useammin johtotehtävissä kuin naiset.

Naisia olennaisempaa on kuitenkin kiinnittää huomiota miesten äänestämiseen, sillä toisin kuin naiset miehet äänestävät voittopuolisesti oman sukupuolen ehdokasta.

Tottumusten puolesta puhuvat myös tutkimustulokset, joiden mukaan kansalaiset yhdistävät eri sukupuoliin erityyppisiä osaamisalueita.

Kyselytutkimusten mukaan ihmiset (siirryt toiseen palveluun) ajattelevat, että miehet osaavat paremmin talouteen ja turvallisuuteen liittyviä asioita.

Naisiin kansalaiset yhdistävät luontevasti taidot pehmeillä aloilla kuten sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tämä saa Wassin ajattelemaan, että kansalaiset pitävät miehiä naisia pätevämpänä ehdokkaina osin tiedostamattaan.

– Sukupuoliperusteinen tehtävänjako alkoi lieventyä 1990-luvulla. Silti mielikuvat miesten ja naisten osaamisalueista elävät vahvoina.

Wass muistuttaa, että samaisen tutkimuksen mukaan sukupuolistereotypiat eivät kuitenkaan näytä selittävän tietoista päätöstä äänestää mies- tai naisehdokasta.

Keskustelukulttuuri nostaa rimaa

Maailma eikä Suomi ole kuitenkaan vielä täysin valmis. Näin ainakin ajattelee vihreiden nouseva kyky ja eduskuntavaaliehdokas Bella Forsgrén, joka keräsi viime kuntavaaleissa eniten ääniä Jyväskylässä heti Touko Aallon (vihr.) jälkeen.

– Vaikutusvaltaisimmat ministerinsalkut ovat menneet miehille. Kun vielä laskee ministerisalkkujen jakautumista miehille ja naisille, niin huomaa, että paikat on jaettu epätasa-arvoisesti, Forsgrén sanoo.

Vihreitten ehdokas Bella Forsgren Jyväskylän yliopiston kirjaston edustalla talvisessa maisemassa
Vihreiden eduskuntavaaliehdokas Bella Forsgrén nousi toissa vuoden kuntavaaleissa Jyväskylän kaupunginvaltuustoon. Forsgrén sai vaaleissa lähes 1 300 ääntä.Jarkko Riikonen/Yle

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus on ottanut takapakkia tasa-arvossa, ainakin mikäli tarkastelun alle otetaan ministerien salkkujako. Kun esimerkiksi Matti Vanhasen (kesk.) ja Alexander Stubbin (kok.) hallituksessa noin puolet ministereistä oli naisia, vastaava luku on Sipilän hallituksessa ollut noin 39 prosenttia (siirryt toiseen palveluun).

Vastaavasti eduskuntapaikkojen jakaantumista viime vuosina noin 60 prosenttisesti miehille ei voi pitää lopullisena lasikaton murtumisena.

Omalla urallaan Forsgrén on huomannut epätasa-arvoista kohtelua sosiaalisessa mediassa, jossa epäasialliset kommentit hänen mielestään kohdistuvat miehiä useammin naisiin.

Kuntapolitiikassa on puolestaan tullut vastaan ajoittain osaamistason kyseenalaistamista. Forsgrén uskoo, että taustalla on sekä hänen ikänsä että sukupuolensa.

– Molemmat tekijät varmasti korostavat tätä asennetta. Naisena oleminen on näistä merkittävämpi, sillä siihen liitetään enemmän odotusarvoja.

Forsgrén ei ole havaintonsa kanssa yksin. Tutkija Johanna Mäkelän tuoreessa väitöskirjassa (siirryt toiseen palveluun) 18 naispoliitikkoa kertoivat, että heitä kritisoidaan julkisuudessa rajummin kuin miehiä.

Samassa tutkimuksessa tuotiin esille, että politiikassa yhä arvostetaan miehisinä pidettyjä ominaisuuksia. Tutkimuksen haastatteluissa naiset sanoivat, että räiskyviä ja persoonallisia naisia pidetään politiikassa kummajaisina.

Naiset saivat äänestää, mutta eivät hallita omaisuuttaan

Poliittiset naisjärjestöt asettivat eduskuntavaaleihin 1991 kovan tavoitteen. Naisia piti saada eduskuntaan yhtä paljon kuin miehiä.

Eduskuntapuolueet hyväksyivät tavoitteen, mutta varsinainen työ jäi naisjärjestöille. Sukupuoli ja tasa-arvon vaatimus näkyivätkin ehdokkaiden kampanjoissa.

Useissa naisehdokkaiden mainoksissa todettiin, että ehdokasta voivat äänestää myös miehet.

Naisjärjestöt eivät yltäneet tavoitteeseensa, mutta ne saavuttivat silloisen maailmanennätyksen. Naiset ottivat eduskunnassa 14 paikan harppauksen ja paikoista 38,5 prosenttia tuli naisille.

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Valtiotieteiden tohtori Mari K. Niemi arvioi Kamppailu vallasta -kirjassa, että muutoksen taustalla oli järjestöjen vuosia kestänyt määrätietoinen työ. Naiset äänestivät nyt naisia enenevässä määrin.

Kyse oli muutenkin keskeisistä vaaleista. Vuoden 1991 vaalien jälkeen ministerisalkuista vähintään neljä kymmenestä jaettiin naisille.

Kehitys oli kuitenkin hidasta. Suomi siirtyi yhtenä ensimmäisistä valtioista yhteiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen jo vuonna 1906. Mikä selittää hidasta kehitystä?

– Suomessa jatkui pitkään paternalistinen perinne, jossa isot päätökset olivat miesten päätöksiä, Tampereen yliopiston emeritusprofessori Heikki Paloheimo sanoo.

Paloheimo nostaa esille sen, että naiset saivat oikeuden hallita omaisuuttaan vasta vuonna 1930. Poliittisesti naiset olivat siis täysivaltaisia kansalaisia, mutta kotona tilanne oli toinen. Siellä mies hallitsi puolisonsa omaisuutta.

Naisehdokkaita vastaan kampanjoitiin erikseen

Osittain 1990-luvun muutosta eduskuntapaikoissa selittää aiempien vuosien radikaalit vuosikymmenet. Suomi ja maailma oli monessa mielessä muutoksessa 1960- ja 1970-luvulla.

Tämä heijastui politiikkaan. Naiset haastoivat entistä useammassa vaalipiirissä istuvia kansanedustajia, jotka olivat miehiä.

Tilanne johti myös useisiin konflikteihin puolueiden sisällä, minkä joutui kokemaan keskustalainen Marjatta Väänänen vuoden 1975 eduskuntavaaleissa.

Väänänen toimi puolueensa varapuheenjohtajana ja kulttuuriministerinä Kalevi Sorsan (sd.) hallituksessa, ennen kuin hänet valittiin kansanedustajaksi.

Ei siis ollut ihme, että istuvan kansanedustajan Matti Mattilan (kesk.) tukijoukot näkivät Väänäsen uhkana Uudenmaan vaalipiirissä.

Väänänen kertoi veteraanikansanedustajien muistitietoarkiston haastattelussa, että Mattilan tukijoukot soittelivat piirin johtohenkilöille, jotta he olisivat ohjanneet piirin keskustalaisia äänestämään Mattilaa.

Tapaus ei ollut ainoa laatuaan, eikä se ollut ihme. Vaaleissa jaettiin valtaa ja istuvat kansanedustajat pyrkivät pitämään asemastaan kiinni.

Samalla asetelma korosti miesten ja naisten vastakkainasettelua, koska istuvat kansanedustajat olivat voittopuolisesti miehiä ja naiset pyrkivät aikaisempaa useammin eduskuntaan.

Väänäsen ja Työläjärven kaltaisten esikuvien nousu valtakunnan politiikkaan oli tärkeää sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta. Naisedustajat loivat latua uusille tulokkaille ja totuttivat äänestäjiä ajatukseen naisehdokkaista.

Onko Suomi nyt tasa-arvoinen?

Forsgrén ja Työläjärvi puhuvat hyvin eri tavalla sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Forsgrén määrittelee itsensä feministiksi, jota Työläjärvi puolestaan vierastaa.

– Tämä johtuu siitä, että olen ikäluokkaa, joka tuntee vanhan työväen naisasialiikkeen. Se oli käytännönläheistä ja yksilöityihin parannusehdotuksiin perustuva liike, jolla oli kykyä viedä asioita läpi, Työläjärvi sanoo.

Työläjärven mukaan feminismillä on ollut historiassa paikkansa. “Sovinismi sai siitä voimakkaan vastapuolen” ja Me Too -kampanja on jatkanut perustellusti taistelua.

– Feminismi korostaa sukupuolta. Toivon, että yhteiskunnallisia rakenteita kuten syntyperää, taloudellista ja sosiaalista asemaa sekä koulutusta tarkasteltaisiin myös tässä yhteydessä.

Työläjärven mukaan heikossa asemassa olevilla miehillä ja naisilla menee Suomessa yhtä huonosti. Paremmassa asemassa olevilla taas menee yhtä hyvin.

Pirkko Työläjärvi lähikuvassa.
Ministeri Pirkko Työläjärven mukaan sukupuolen lisäksi pitäisi yhteiskunnassa kiinnittää huomiota muun muassa ihmisten taloudelliseen ja sosiaaliseen tilateeseen. Näiden tekijöiden kautta voidaan hänen mukaansa purkaa rakenteellisia ongelmia.Nella Nuora / Yle

Siksi olisi tärkeää, että poliitikot puuttuisivat nimenomaan asumis- ja elinkustannuksiin sekä palveluihin.

Forsgrén puolestaan näkee, että Suomessa riittää vielä paljon kehitettävää myös sukupuolten välisissä eroissa. Seuraavalla hallituskaudella pitäisi ainakin pureutua perhevapaauudistukseen ja translakiin.

– Toivoisin, että seuraava hallitus tekisi tasa-arvo-ohjelman, joka ottaisi huomioon politiikan eri osa-alueet, Forsgrén sanoo.

Myös Työläjärven mukaan yhteiskunnassa pitäisi kiinnnittää enemmän huomiota sukupuolten väliseen palkkatasa-arvoon.

Molemmat taitavatkin puhua samasta asiasta hieman eri nimillä.

Juttua muokattu:

27.1. klo 11.50: Jutusta on poistettu grafiikka. Grafiikassa miesten ja naisten äänestysosuudet olivat väärinpäin.

27.1. klo 13.15 juttuun on lisätty grafiikka, jossa miesten ja naisten äänestysosuudet ovat oikein.

Lue lisää:

Naiset rynnivät eduskuntavaaleihin ehdolle – "Ehdokkaiden miesvaltaisuus on ollut krooninen ongelma"