Pikaista vesiskootterikieltoa puuhataan Tenolle – matkailuyrittäjä: "Mikä haitta on muutamasta vesiskootterista?"

Utsjokelainen yrittäjä vitsailee jo ostavansa ilmatyynyaluksen, kun idea vesijettivuokrauksesta ollaan torppamassa alkuunsa.

vesiskootteri
Mies ajaa vesiskootterilla.
Vesiskoottereista tuli Lapissa hellekesän 2018 myötä suosittuja. Niiden myynti nousi edellisvuodesta huomattavasti.Petri Lassheikki / Yle

Vesijetit halutaan kieltää Tenojoella jo ensi kesästä lähtien. Norjan ja Suomen viranomaiset julkaisivat viime viikolla ehdotuksensa Tenojoen vesistön vesiskootterikiellosta.

Utsjokelainen matkailuyrittäjä miettiikin jo puolitosissaan ilmatyynyalusten hankkimista elinkeinon pitimiksi. Tarkoitus kun oli aloittaa suosiotaan nostaneen vesiskootterin vuokraus tulevina vuosina.

– Kun ilmatyynyaluksiakin on tuolla maailmalla, miksi niitä ei voisi olla näilläkin vesistöillä. Aluksilla pystyy ajamaan talvellakin. Pitää vain ottaa selvää lainsäädännöstä, pohtii yrittäjä Erik Valle.

Olisi hyvä toimia ennakoivasti, ettei alueelle pääsisi syntymään matkailuun liittyvää laajamittaista vesiskootterin käyttöä.

Johtaja Timo Jokelainen, Lapin ely-keskus

Valle järjesti jo viime kesänä vesiskootteriajeluita paikalliselle nuorisolle. Häntä harmittaa, että nyt ollaan viemässä myös harrastusmahdollisuus paikallisilta.

– Vesiskootteri on yksi väline päästä luontoon liikkumaan ja kalastamaan, Erik Valle sanoo.

Kalastajat ovat kuitenkin ilmoittaneet jo meluhäiriöitä sekä Suomen että Norjan puolella, sanoo Lapin ely-keskuksen johtaja Timo Jokelainen. Viime kesänä häiriöitä ilmoitettiin ihan uutisoitavaksi asti. Jokelaisen mukaan ongelma ei ole kovin laaja, mutta häiriöiden pelätään lisääntyvän.

– Olisi hyvä toimia ennakoivasti, ettei alueelle pääsisi syntymään matkailuun liittyvää laajamittaista vesiskootterin käyttöä.

Jos vuokraamisesta tulisi paikallisille elinkeino, kulkuneuvon käytön rajoittaminen voisi siinä vaiheessa olla monimutkaisempaa.

Häiriöitä kalastajille ja ehkä haittaa lohille

Suomalais-norjalainen rajavesistökomissio suositteli viime syyskuussa, että Suomi ja Norja selvittäisivät vesiskoottereiden käytön rajoittamista Tenojoen vesistössä. Sen jälkeen Tanan ja Karasjoen kunnat Norjassa ja Lapin ely-keskus Suomessa ryhtyivät virallisesti valmistelemaan vesijettikieltoa.

Nyt ehdotukset ovat nähtävillä ja niihin liittyy vielä lausuntokierros. Viranomaiset pohtivat vesiskootterikiellon toteutumista kevään aikana.

– Suomen vesiliikennelaissa on mahdollisuus rajoittaa tai kieltää yksittäinen vesikulkuneuvotyyppi, Jokelainen täsmentää.

Vesijetti vauhdissa Ounasjoella Rovaniemellä.
Vesijetti vauhdissa Ounasjoella Rovaniemellä.Jarmo Honkanen / Yle

Tuolloin kyseessä on oltava erityisen huomattava haitta luonnolle, kalastukselle tai luonnon virkistyskäytölle. Lapin ely-keskus odottaa lisätietoa esimerkiksi siitä, vaikuttaako vesiskoottereilla ajaminen lohikalojen lisääntymiseen.

– Vesiskootteri liikkuu työntämällä vettä erityisen voimakkaasti. Matalilla vesialueilla sillä on alustavasti nähty vaikutuksia pohjaan ja mahdollisesti lohikalojen lisääntymisolosuhteisiin, Timo Jokelainen kertoo.

Norjalaisraportin mukaan taas on riski, että vesiskootterit levittäisivät lohen iholoista vesistössä. Skoottereiden desinfiointi on hankalaa, kun vesi kulkee niiden rungon kautta.

"Utsjoella muutama vesiskootteri"

Erik Vallen mukaan Lapin ely-keskuksen julkaisemassa kuulutuksessa kerrottiin huomattavasta haitasta, mutta ei esitetty perusteluita.

– En ymmärrä mikä haitta on muutamasta vesiskootterista. Karigasniemessä on muutama, Utsjoen kirkonkylällä yksi ja Nuorgamissa yksi tai kaksi, Valle listaa.

Norjassa viranomaiset ovat omassa kuulutuksessaan nähneet vesiskootterin häiritsevän kalastuksen ja virkistystoiminnan lisäksi Tenojoen vesistössä sijaitsevan luonnonsuojelualueen lintuja.

Joka tapauksessa viranomaiset Tenojoen kummallakin rannalla aikovat ottaa yhteisen linjan vesiskoottereiden suhteen. Skoottereiden haitoista on Timo Jokelaisen mukaan keskusteltu jo aiempina vuosina rajavesistökomissiossa.