Yhdysvaltain senaatti äänestää kahdesta eri esityksestä hallinnon avaamiseksi – kummankaan ei uskota menevän läpi

Republikaanit tarjoavat presidentti Trumpin ehdotusta, demokraatit avaisivat hallinnon väliaikaisesti.

Yhdysvaltain senaatti
Senaatin republikaanijohtaja Mitch McConnell ja demokraattijohtaja Chuck Schumer
Yhdysvaltain senaatti äänestää torstaina esityksistä hallinnon avaamiseksi. Demokraattien Chuck Schumer ja (vas.) ja republikaanien Mitch McConnell kuvattuna joulukuussa.Shawn Thew / Epa

Senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer ja republikaanijohtaja Mitch McConnell pääsivät sopuun tiistaina siitä, että senaatti äänestää kahdesta eri ehdotuksesta hallinnon osittaisen sulkemisen päättämiseksi torstaina.

Todennäköistä on, että kumpikaan ehdotuksista ei mene läpi. Äänestyksestä sopiminen nähdään kuitenkin edistysaskeleena sovun löytymiseksi. New York Times kirjoittaa (siirryt toiseen palveluun), että äänestyksen myötä puolueiden välillä voi mahdollisesti löytyä enemmän yhteistä säveltä neuvotteluiden aloittamiseksi – ja pattitilanteen lopettamiseksi.

Yhdysvaltain hallinnon osittainen sulku on kestänyt jo 32 päivää ja perjantaina on näillä näkymin edessä jo toinen kerta, kun noin 800 000 hallinnon työntekijää jää ilman palkkaa.

Presidentti Donald Trumpin ehdotus sisältää 5,7 miljardin dollarin rahoituksen rajamuurin rakentamiseksi sekä esimerkiksi laittomasti maahan tulleille lapsille väliaikaista suojelua kolmeksi vuodeksi. Ehdotuksen mukaan noin 700 000 Yhdysvaltoihin alaikäisinä saapunutta siirtolaista saisi muun muassa työluvan sekä suojan karkotuksia vastaan. Presidentti myös antaisi 300 000 karkotusta odottavalle siirtolaiselle kolmen vuoden jatkoajan oleskella maassa.

Lisäksi rajalle palkattaisiin 2 750 uutta rajavartijaaja rahaa annettaisiin myös "kiireelliseen humanitaariseen apuun" sekä huumeita jäljittävään teknologiaan ja rajaturvallisuuteen.

– [Trumpin ehdotus] on ainoa ehdotus, jonka presidentti voi allekirjoittaa, ja joka avaa välittömästi hallinnon uudelleen, McConnell sanoi tiistaina.

Uutistoimisto AP:n mukaan demokraattien ehdotus avaisi hallinnon väliaikaisesti helmikuun 8. päivään saakka ja neuvottelut rajaturvallisuudesta jatkuisivat.

Demokraattijohtaja Schumer sanoi, että Trumpin ehdotus tullaan torppaamaan äänestyksessä, mutta puolueensa ehdotus voisi nostaa maan suosta, jossa se on.

– Jos etsit keinoa, jolla avata hallinto, se on tässä, Schumer sanoi.

Lue myös:

NYT: USA:n demokraateilta kompromissiesitys muurikiistaan – Trump: Lauantaina luvassa "merkittävä ilmoitus"

Trump vaatii yhä 5,7 miljardia dollaria muurille – Pelosi tyrmäsi ehdotuksen jo etukäteen