Valkeakoskella tapahtunut kaksoissurma on taas esillä oikeudessa: poliisi esittää toisen epäillyn vangitsemista

Kaksi miestä löytyi kuolleena kerrostaloasunnosta perjantaina Valkeakoskella.

Valkeakoski
Kerrostalo julkisivun puolelta kuvattuna Valkeakoskella 19. tammikuuta 2019.
Kerrostalo julkisivun puolelta kuvattuna Valkeakoskella 19. tammikuuta.Mika Kylmäniemi / Lehtikuva

Toinen Valkeakoskella tapahtuneista surmatöistä epäilty henkilö on määrä vangita keskiviikkona aamupäivällä Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Toinen epäilty vangittiin jo maanantaina. Häntä epäillään muun muassa kahdesta murhasta ja tuhotyöstä.

Pelastuslaitos sai perjantai-iltana palohälytyksen valkeakoskelaiseen kerrostaloasuntoon, josta löytyi kaksi miestä kuolleena.

Poliisi löysi lauantaina Akaasta kaksi tamperelaista miestä, joita epäillään surmista.