Etelä-Suomen junaliikenteessä ollut viivästyksiä, taajamajunat Riihimäen ja Lahden välillä korvataan toistaiseksi busseilla

Viivästykset johtuivat muun muassa kalustomuutoksista.

rautatieliikenne
Lahden rautatieasema.
Helsingin ja Lahden välisessä junaliikenteessä on odotettavissa myöhästymisiä. Z-juna Lahden rautatieasemalla.Enos Monga / Yle

Riihimäen ja Lahden välillä kulkevien taajamajunien korvaaminen linja-autoilla jatkuu vielä toistaiseksi, kerrotaan VR:n viestinnästä.

Ongelma johtuu eilen alkaneesta liikenteenohjausjärjestelmän tiedonsiirtoviasta. Siitä, miten pian vika saadaan korjatuksi, ei ole vielä arviota, kertoo Rataliikennekeskus.

Lähijunaliikenne Riihimäeltä ja Lahdesta Helsinkiin kulkee kuitenkin normaalisti junilla.

Riihimäellä G-junat korvaavat linja-autot lähtevät rautatieasemalta ja Lahdessa matkakeskuksen tilausajopysäkiltä. Linja-autot kiertävät väliasemien kautta.VR muistuttaa, että linja-autolla matka-aika on pidempi kuin junalla.

Junaliikenteessä esiintyi aiemmin tänään häiriöitä myös Lahden ja Helsingin välillä, mutta tilanne palasi normaaliksi ennen kello kymmentä aamulla. Viivästykset johtuivat muun muassa kalustomuutoksista sekä siitä, että oikoradalla Helsingin ja Lahden välissä oli käytössä vain yksi raide.

Myös tiistaina ongelmia

Tiistaina junien kulkua hankaloittivat kova pakkanen ja pöllyävä lumi. VR, HSL ja Finrailin rataliikennekeskus päättivätkin perua osan pääkaupunkiseudun tiistai-iltapäivän ja keskiviikkoaamun junavuoroista.

Pakkanen saattaa vaikuttaa muun muassa vaihteiden kääntymiseen ja sähköjärjestelmiin sekä kaluston paineilmalaitteisiin, jolloin ovien toiminnassa saattaa ilmetä ongelmia.