Kotkassa etsitään tuhkarokolle altistuneita potilaita – kaikkien nimet ei vielä tiedossa

Tuhkarokkoon sairastunut lapsi oli käynyt yksityisellä lääkäriasemalla ja Kymenlaakson keskussairaalan päivystyksessä.

tuhkarokko
Ruiskun piikki imee nestettä vihreäkorkkisesta pullosta. Taustalla sinivalkoinen tausta.
Tuhkarokkotartunnan saanutta lasta ei ollut rokotettu.AOP

Kotkassa ei ole vielä tavoitettu kaikkia tuhkarokolle altistuneita ihmisiä.

Sairaanhoitokuntayhtymä Kymsote kartoittaa parhaillaan, kuinka monta ihmistä on voinut altistua samassa odotustilassa taudille ja keitä he ovat. Tuhkarokkoon sairastunut lapsi oli käynyt yksityisellä lääkäriasemalla ja Kymenlaakson keskussairaalan päivystyksessä.

– Selvitämme altistuneiden potilaiden nimiä. Altistuminen on kuitenkin epätodennäköistä, koska potilas vietiin toiseen huoneeseen, kertoo infektioylilääkäri Risto Pietikäinen.

Tuhkarokkoon sairastunut lapsi oli ollut ulkomailla, missä hän oli todennäköisesti saanut tartunnan. Lasta ei ollut rokotettu tuhkarokkoa vastaan.

Pietikäinen näki potilaan, ja hänen mukaansa lapsella oli tuhkarokolle tyypilliset oireet.

– Korkea kuume ja ihottuma. Tapaus ei ole vakava, mutta tauti on ikävä, Pietikäinen luonnehtii.

Lapsi on nyt kotihoidossa.

Kymsoten tartuntatautien yksikkö ottaa yhteyttä altistuneisiin. Kymsoten mukaan tällä hetkellä ei ole tarvetta hakeutua itsenäisesti tarkastuksiin.

Päiväkodissa hyvä rokotekattavuus

Tuhkarokkoon sairastunut lapsi on päiväkoti-ikäinen. Tartuttavuusaikana hän on ollut myös päiväkodissa.

Kotkan kaupunki tiedotti tiistaina, että päiväkodissa mahdollisia altistuneita ovat samaan aikaan paikalla olleet 45 lasta ja henkilökunta. Huoltajille on ilmoitettu asiasta.

Kaupungin mukaan päiväkodin rokotekattavuus on hyvä, ja kaikki lapset ovat rokotettuja. Päiväkoti on auki normaalisti, eikä tapaus muuta päiväkodin arkea.

Kun kunnan rokotekattavuus on 95 prosenttia, voidaan THL:n mukaan puhua hyvästä laumasuojasta. THL:n tilaston mukaan vuonna 2015 syntyneiden lasten MPR-rokotuksen kattavuus Kotkassa on 94,6.

Tarttuu herkästi

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan tuhkarokko on yleisinfektio, jolla on vaikeita jälkitauteja. Tuhkarokko voi olla vakava sairaus iästä riippumatta kenelle tahansa. Etenkin puolustuskyvyltään heikentyneelle tuhkarokko voi olla vaikea, jopa kuolemaan johtava tauti.

Tuhkarokolle ovat alttiita ne, joilla ei ole sairastetun taudin tai rokotusten antamaa suojaa.

THL:n mukaan tuhkarokko tarttuu erittäin herkästi. Yhdeksän kymmenestä tuhkarokolle altistuneesta suojaamattomasta henkilöstä saa tartunnan.

Tuhkarokko on kuitenkin harvinainen. Kansallisen rokotusohjelman MPR-rokotuksilla kotoperäinen tuhkarokko on saatu hävitettyä Suomesta. THL:n mukaan vuosittain todetaan noin 0–5 tuhkarokkotapausta, joissa tartunta on saatu ulkomailta.

Tuhkarokkoon sairastuneella on ensin korkea kuume ja hengitystieoireita. Silmät ovat usein valonarat. Ihottuma alkaa 3–5 vuorokauden kuluttua ja kestää runsaan viikon. Toipuminen alkaa muutaman päivän kuluttua ihottumasta.

Runsaasti keskustelua

Tuhkarokkotartunnat ovat viime aikoina herättäneet runsaasti keskustelua.

Marraskuun lopulla Luodossa Pohjanmaalla todettiin tuhkarokko esikouluikäisellä lapsella. Luodossa tuhkarokolle altistuneita oli kymmeniä.

Joulukuussa tuhkarokko todettiin kolmella aikuisella Tampereella. Viime viikolla tuhkarokkoa todettiin Espoossa.