1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Saga Furs Oyj

Turkisvälittäjä Saga Fursin tulos kääntyi selvästi tappiolle – Kiina ja imagohaasteet kiusaavat

Minkin- ja ketunnahat halpenivat roimasti.

Saga Furs Oyj
Suomalainen turkishuutokauppayhtiö Saga Fursin tilat Vantaalla 23. tammikuuta 2019.
Suomalainen turkishuutokauppayhtiö Saga Fursin tilat Vantaalla 23. tammikuuta 2019. Markku Ulander / Lehtikuva

Turkisten imagohaasteet lännessä ja Kiinan talouden hiipuminen heijastuvat voimakkaasti turkisvälittäjä ja -huutokauppias Saga Fursin tulokseen.

Konsernin liiketulos painui minkin- ja ketunnahkojen hintatason voimakkaan laskun ja välitetyn nahkamäärän pienenemisen johdosta selvästi tappiolliseksi ja oli -4,5 miljoonaa euroa tilikaudella 1.1.2017–31.10.2018. Vuotta aiemmin se oli 5,8 miljoonaa euroa voitolla. Konsernin liikevaihto putosi 13 prosenttia 45,7 miljoonaan euroon.

Yhtiö selittää tulosta alan kohtaamilla imagohaasteilla länsimarkkinoilla. Yhtiön mukaan media on nostanut muotitalojen ilmoitukset turkiksen käytön lopettamisesta näyttävästi esiin.

Lisäksi yhtiön päämarkkina-alueella Kiinassa kansantalouden kasvu on osoittanut selviä hidastumisen merkkejä. Kiinan ja Yhdysvaltojen välisen kauppasodan uhka, nousevat tuontitullit ja muut tekijät voivatkin vaikuttaa merkittävästi kiinalaisten asiakkaiden ostokäyttäytymiseen alkaneen kauden huutokaupoissa.

Epävarmuus markkinoilla on niin suurta, että yhtiön mielestä on mahdoton arvioida tulevien huutokauppojen myyntituloksia.

Lue seuraavaksi